Perikato avoliitossa

Olen hieman vajaa 30-vuotias mies ja asun avovaimoni kanssa pienessä rivitaloasunnossa pk-seudulla. Olemme asuneet onnellisesti yhdessä noin 5 vuotta. Koska mikään suhde ei ole täysin riidaton, niin ei ole myös tämäkään. Matkan varrella on nähty niin voimakkaita ylä- kuin alamäkiäkin, mutta viime lokakuussa meillä meni kaikki tikut ristiin oikein pahemman kerran ja riitelimme lähes joka päivä arkisista asioista. Suhde tuntui repeilevän kokonaan.

Yhtenä ilta lähdin riidan päätteeksi potemaan vitutusta baariin, jossa tapasin erään entuudestaan tuntemattoman ja todella kauniin nuoren naisen. Juttelimme lähes koko illan ja vaihdoimme puhelinnumeroitamme. Seuraavien päivien aikana pidimme puhelimitse runsaasti yhteyttä toisiimme ja syystä tai toisesta avauduin hänelle nykyisen parisuhteeni ongelmista. Hän tuntui ymmärtävän minua ja osasi lohduttaa minua, sillä hän oli eronnut pitkästä parisuhteesta puoli vuotta aikaisemmin. Pian yhteydenpito muuttui tapailuksi, asiasta en luonnollisesti kertonut avovaimolleni, koska riidat olisivat entisestään pahentuneet. Samalla aloin verrata avovaimoani tähän naiseen ja tunsin oloni paljon paremmaksi hänen seurassaan. Syystä tai toisesta satuin ihastumaan häneen todella voimakkaasti ja eräänä päivä rohkenin sen hänelle kertomaan ja selvisi, että hän tuntisi samoin minua kohtaan.

Kotona odotti kuitenkin samat vanhat riidat ja marraskuun loppupuolella riidat tuntuivat vaan pahenevan, joten sanoin avovaimolleni haluavani aikalisän/tauon suhteeseemme, jotta tilanne saataisiin rauhoitettua. En yksinkertaisesti jaksanut kinastella joka asiasta vaikka rakastankin häntä todella paljon. Avovaimoni säikähti, mutta pitkän neuvottelun jälkeen suostui lopulta taukoon. Tauon ajaksi sovimme kaksi viikko jonka jälkeen katsoisimme asiaa uudelleen. Kumpikaan meistä ei haluaisi erota.

Tauon aikana pidin yhteyttä ja tapailin tätä ihastusta. Jostain hän oli saanut sellaisen käsityksen, että olen eronnut tai eroamassa avovaimostani ja kertoi olevansa rakastunut minuun ja ehdotti jos alkaisin seurustella hänen kanssaan. Luonnollisesti kieltäydyin ja hän tunsi olonsa petetyksi. En todellakaan halunnut riidellä tai loukata häntä ja lopulta sanoin, että annetaan ajan näyttää että mitä elämässä tapahtuu. Tuolloin olin aivan älyttömän ihastunut häneen ja siksi sanoin niin vaikkei olisi pitänytkään, koska en halunnut erota avovaimostani, mutta se kävi mielessä.

En ole koskaan aikaisemmin pettänyt avovaimoani menemällä kenenkään toisen kanssa sänkyyn, mutta tuon tauon aikana suostuin menemään tämän ihastuksen kanssa. Tiedän sen olevan väärin avovaimoani kohtaan vaikka meillä olikin tauko. Se vain tuntui helpolta, koska hänen kanssaan kaikki tuntui niin ihanalta.

Tuon jälkeen yhteyden pito jatkui ja samalla tilanne kotirintamalla rauhoittui. Tuntui kuin tauko olisi tehnyt ihmeitä suhteelle ja emme riidelleet moneen päivään, joten katsoin että tauko voidaan perua. Näin ollen palasimme yhteen, normaaliin arkeen. Yhteen paluusta en kertonut tälle ihastukselle, koska pelkäsin hänen pettyvän ja loukkaantuvan, enkä sitä halunnut. Tein väärin.

Nyt tähän päivään: eli olemme edelleen yhdessä avovaimoni kanssa ja suhteemme tuntuu menevän raiteillaan. Mieltäni kuitenkin kalvaa tämä ihastus, koska hänen kanssaan ei ollut riitaa, korkeitaan kinastelua siitä että hän haluaisi minut kokonaan. Hän tietää että asun toisen naisen kanssa yhdessä, mutta elää siinä toivossa että eroaisimme. Pidän hänestä kovin paljon ja mietin usein millaista olisi olla hänen kanssaan, mutta viime aikoina hän on ollut minua kohtaan ilkeä, koska en hänen mielestään tee nopeita ratkaisuja. Ymmärrettevää.

Hänessä on vain sitä jotain mitä avovaimossani ei ole, esim. yhteiset mielenkiinnon kohteet. Olen huomannut että meillä on paljon enemmän yhteistä kuin minulla ja avovaimollani. Tosin en halua että 5 vuoden yhdessä olo päättyy näin, koska rakastan avovaimoani ja meillä on yhteinen asunto ja siihen kuuluvat huonekalut. Lapsia ei ole, mutta suunnitteilla on.

Nyt "ihastukseni" vaatii minua tekemään ratkaisuja ja kuten sanoin en haluaisi menettää yhteistä kotia, jonka eteen on tehty runsaasti töitä enkä tätä suhdetta, jota rakastan. En myöskään halua satuttaa häntä tai avovaimoani. Toisaalta pelkään, jos sanon hänelle että meistä ei ikinä tule mitään, niin hän kertoo avovaimolleni itsestään ja siitä mitä tapahtui tauon aikana.

Nyt en kaipaa moraalisointia, koska tiedän tehneeni väärin molemmin puolin, jos tehdyn voisi tehdä tekemättömäksi niin sen tekisin. Tämä kun ei ole mahdollista niin näillä mennään. Tällaisessa "leikissä" voi menettää kaiken mitä on ja niin en halua tapahtuvan. Haluaisinkin nyt kuulla mielipiteitä miten voisin vielä pelastaa tilanteen? Olenko mielestänne petturi?
181369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Tekstistäsi ei käy selville, mitä itse haluat tehdä. Toisaalta haluat olla avovaimon kanssa, toisaalta tämän toisen, kumpaakaan et halua jättää, ketään et halua loukata ja loukkaat silti koko ajan. Mitäs jos ensin selvittäisit mitä haluat niin homma yksinkertaistuisi roimasti. Kaikkea vain ei voi saada eikä kukaan tehdä päätöksiä puolestasi. Pää pois pensaasta ja härkää sarvista.

Äänestä
  • ...maan perii.

    Vaikka joku totuus olisi vaikea kertoa ja se satuttaisi, se kannattaa silti kertoa ääneen rehellisesti. Sitä mieltä minä olen. Itseäni satuttaa paljon enemmän se, että salaillaan ja ollaan niin kuin ei oltaisikaan, kun että sanotaan pahatkin asiat suoraan. Yleensä asiat on paljon helpompi ymmärtää suoraan sanottuina kuin jotain kautta rantain selvinneenä. Yleensä nämä pettämis-jutut kun tuppaa selviämään jotakin kummaa kautta...

    Itse olen uuvuksissa samantyylisessä parisuhteessa, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Mietin tätä asiaasi nyt siitä näkökulmasta, jos minun mieheni kertoisi "syrjähypystä" juuri nyt. Jotenkin tulee sellainen fiilis, että olisin jopa helpottunut. Saisin selityksen hänen käytökselleen ja osaisin suhteuttaa nämä kaikki kinat ja väännöt oikeisiin mittasuhteisiin. Tällä hetkellä kun killun tiedottomuuden tilassa ja sinisilmäisenä odotan vain, että mitä tuleman pitää. Olen vain niin voimaton tekemään yhtään mitään.

    Toivottavasti asiasi selviää. Et vaikuta retkulta ja moraalisaarnakin olisi sinun kohdallasi turhaa. Ymmärrän tilanteesi 110%sti. Ole onnellinen, että sinulla on ympärilläsi ihmisiä, jotka välittävät sinusta. Minulla itselläni on turvaverkko niin hapertunut, että tunnun olevani aivan yksin. Saa nähdä kuinka kauan sitä jaksaa roikkua näissä langanpätkissä. Ja tosiaan, minun parisuhteessani puhuminen ei ole tuonut mitään tulosta. Kinastelua vai niistä pilkuista ja pisteistä, joita puheessani laitan väärään paikkaan. Väärinymmärtämisen taito on vain joillain verissä...

    Tsemppiä!

    Äänestä

  • Kiitoksia vastanneille!

    Asiat olisi huomattavasti paremmin jos tietäisin mitä tehdä. Tiedän että ihastuksia tulee ja menee oli sitten kyse millaisessa parisuhteesta tahansa. Olen aikaisemminkin ollut ihastunut, mutta se into lopahti yhtä nopeasti kuin alkoikin ja sillon siihen ei liittynyt tällaista seikkailua.

    En uskalla kertoa avovaimolleni saati sitten tälle ihastukselle tilanteen vakavuutta, koska kuten jo sanoin niin pelkään menettäväni avovaimoni kokonaan. Samalla satuttaisin häntä todella paljon. Sama sääntö pätee ihastukseen.

    Sydän sanoo yhtä ja järki toista.

    Äänestä

  • Kuitti kirjoitti:

    Kiitoksia vastanneille!

    Näin avovaimon näkökulmasta, tahtoisin että kerrot totuuden. Minua se ainakin helpottaisi. Ehkä sinusta tuntuu, että se satuttaa, mutta se on totuus. Miksi valehdella? Valhe satuttaa vielä totuuttakin enemmän! Ihan oikeasti.

    Jos pelkäät menettäväsi, niin tuolla salailulla menetätä varmasti enemmän. Ja jos oikein pitkälle ajatellaan, niin salailulla vain pitkität asiaa. Joka tapauksessa saattaa olla niin, että menetät avovaimosi. Kerroit totuuden tai et. Mitä tahansa voi tapahtua.

    Minä en ainakaan jaksa yhtään salaisuuksia. Ne vasta suhteen rikkookin.

    Äänestä

  • YouRockMyLife kirjoitti:

    Mielestäni tässä pääasia olisi, että aloittaja päättäisi mitä haluaa ja tekisi sellaisen valinnan mistä olisi valmis pitämään kiinni. Turha valita jotain ja sitten joka toinen päivä kallistua toiseen suuntaan

    Ymmärrettävää on se, että jos on kovin ihastunut se toinen vetää tavattomasti puoleensa. Mutta se tauko meni nyt ihan hukkaan. Koska sillä ajalla aloittajan olisi pitänyt miettiä omaa tilannettaan eikä ruveta uusiin seikkailuihin. Ja kyllä se myös pitää ymmärtää että vaikka se toinen vetää puoleensa, ei ole oikein avopuolisoa kohti tuollainen.

    AP kysyi onko hän petturi. Kyllä. Hän on petturi itselleen, avovaimolleen, ja ihastukselleen. Ei tuolla tavalla voi olla vähän kaikkien kanssa ja sitten surra sitä ettei halua tuottaa jollekin pettymystä. Pettymys tässä tulee jollekkin joka tapauksessa, sitä ei voi välttää. Niinkuin sanoin, aloittajan pitäisi nyt päättää mitä haluaa, koska päättämättömyys helposti aiheuttaa enemmän pettymyksiä.

    Ei kannata väkisin valita ketään myöskään, päätös voi olla että nyt tarvitsee aikaa. Mutta siinä pitää olla rehellinen ja haluta se aika oman itsensä kokoamiseen, eikä mihinkään seikkailuun. Mutta samaan aikaan, ei muita voi miten tahansa pompotella ja laittaa odottamaan. Ja pitää myös olla valmis siihen että joku toinen päättää jotain muuta.

    Äänestä

Miltä se tuntuu olla oikein viimeisen päälle kusipää ja vellihousu? Kysyn vaan, olis mukava tietää.
Voisiko raukkamaisille pelkureille ja selustan varmistelijoille saada jonkun merkin tatuoitua otsaan että tietää täyspäiset ihmiset varoa?

Äänestä

kuinka herkullinen tilanne kun muijasi saa tietää. Saat yrittää irrottaa seinälle naulattuja pallejasi paikallisen vpk:n kanssa.

Äänestä

varmista että ET tee lasta kummankaan kanssa. Niin kauan kun tuohon yhtäloon EI kuulu lapsia, sinä saat asiasi järjestykseen.

Kannattaisko tuon uuden ihanan naisen antaa mennä. Tehän olette tunteneet toisenne vasta vähän yli kuukauden ja olette vasta orastavalla tutustumisasteella. Noin lyhyellä ajalla sitä ei voi kutsua edes vielä seurusteluksi.
Tuo uusi ihanuus haluaa kaiken heti jo eilen... kaikki merkit viittaavat että hänen kanssaan parin kuukauden jälkeen hän olisi sinuun täysin kyllästynyt. "kinastelua siitä että hän haluaisi minut kokonaan" kuulostaa ---ei kovin älykkäältä, sori, vaikka nainen olisi kuinka ihana tahaansa. Eihän hän edes tunne sinua vielä!

Kokeile viela avovaimosi kanssa yhteiseloa, täydellisen tarpeetonta ladella sinun yhden yon ihastuksesta hänelle, ( lähinnä tuotahan tuo loytämäsi kapakkaseura oli) siinä ei kukaan voita. Saakaa selville miksi elämänne oli muuttumassa niin riitaiseksi. Luvatkaa aivan aluksi toistenne arvostuksen lisäämistä. JA antakaa ajan kulua. ILMAN lasta!
Mikäli vuoden loppuun mennessä kumpikin on tasoittunut, voitte jopa harkita avioliittoa.
Ellei, katsoisitteko aiheelliseksi jatkaa hermoja raastavaa elämää lopun elämänne vai erota ja olla iloinen hyvistä ajoista ja siitä että huomasitte ajoissa , ENNEN lapsentekoa, että ette sittenkään olleet parhaat mahdolliset puolisot toisillenne.

Äänestä

Kummatkin ovat vääriä sinulle!

1) kerro avovaimollesi ja muuttakaa erilleen ainakin hetkeksi
2) voit tapailla hetken tuota toista, mutta tuntuu että hän on sinulle väärä koska jo nyt ilkeilee sinulle kun teillä on suhde vasta aluillaa, mitähän ilkeily olisi 5 vuoden kuluttua.

Eli ole yksin!

Äänestä

kunhan vain nyt päätät heti, mille linjalle menet ja pidät siitä kiinni.

eli teet valinnan ja täysillä sitten siihen suuntaan.

en jaksa alkaa moralisoimaan vaikka mieli tekis.

Äänestä

avovaimon kanssa riitely ajaa sinut toisen naisen syliin, ei ole kovaa työtä liiton pitämiseksi.
Se on pettämsitä ja sillä sipuli!

Aeuraavassa riidassa toistat itseäsi, eli riennät hakemaan lohtua tuolta toiselta naiselta.

Äänestä

Aika uskomatonta on se, että käytöksesi jälkeen sinä olet se, joka saa päättää kenet haluaa! Mitähän mieltä avovaimosi olisi, jos saisi tietää mitä olet puuhaillut selkäsi takana? Minusta sinulle oikea seuraamus olisi käytöksestäsi se, että menetät kummankin naisen. Sinä et antsaitse kumpaakaan heistä. Jos olet vähääkään hyvä tyyppi, niin kerrot totuuden avovaimollesi ja katsot kuinka käy.

Äänestä
  • mielipide tähän asiaan, kun monilla on periaatteena neuvoa näissä pettämisasioissa: "kerro kaikki toiselle osapuolelle". Saatan kuulostaa itse pahaltakin petturi-luonteelta, mutta mielestäni se vasta julmaa on toista kohtaan kertoa kaikki. Se on taas totta, että valinta jonnekin suuntaan on pakko tehdä, varsinkin kun se kolmas osapuolikin voi paljastaa naiselle, mitä on tapahtunut suutuksissaan siitä, kun et häntä valitse.

    Äänestä

Unohda kumpikin.

Jos sinun pitää pähkäillä, kumman kanssa elämää jatkaa, niin vastaus on selvä: ei kummankaan.

Et rakasta kumpaakaan naista kylliksi. Jos rakastaisit, niin et joutuisi pohtimaan tuollaisia, vaan ratkaisu olisi itsestään selvä.

Teet väärin, jos et kerro avovaimollesi. Mitä sitten, jos menette naimisiin, saatte lapsia - ja jonain päivänä totuus paljastuu? Kuinka pettynyt hän silloin on, kun olet vuosia salaillut asiaa?

Ja millainen on tuo uusi nainen, kun roikkuu varatussa miehessä? On niin tuttu juttu kuulla varattujen miesten ruikuttavan, että elävät huonossa suhteessa, että kuka tahansa järkevä nainen tietää sellaiset kaksilahkeiset kiertää kaukaa.

Kerro avovaimollesi, jätä se baarivosu ja yritä aloittaa puhtaalta pöydältä jonkun kanssa, joka ei kuulu tuohon kolmiodraamaan.

Äänestä

mielestäni varattua ihmistä tapaileva on moraaliton..(niinku se varattukin tietty)..voin vaan kuvitella, kuinka "ihana" tällainen ihminen on suhteessa, heheheheh. muistathan, että kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää, kuten tekstisikin todistaa.

Äänestä

Kun mietit niitä alkuaikoja kun vasta tutustuit naiseen joka on nyt avovaimoosi, niin näetkö että varmaan samalla tavalla sinusta tuntui silloin että hän on täydellinen sinulle ja että sovitte toisillenne täydellisesti. Näin on kaikissa suhteiden alussa varmasti. Kun toiseen vasta tutustuu niin tuntuu että elämä on täydellistä juuri sen henkilön kanssa. Aika kuitenkin tekee tehtävänsä kun toisen oppii tuntemaan. Olenpa varma, että jos nyt jättäisit avovaimosi, niin varmasti jonkin ajan kuluttua kun alkuihastus alkaa laantua ja alat tuntea tuon toisen naisen paremmin, niin päädytte väistämättä myös riitelemään kuten kaikissa parisunteissa aina väistämättä, eikä se riitely välttämättä aina pahaksi ole. Päinvastoin olisi epänormaalia ja hyvin omituista ja ehkä tympeääkin jos koskaan ei olisi mitään pientä kipinöintiä ja kitkaa välillä. Neuvoisin sinua nyt odottamaan ja tarkkailemaan tilannetta... Et vain ole vielä nähnyt millainen tapaamasi nainen on kun arki astuu kuvioihin. Toisalta jos olisin tuo avovaimo, niin en ikinä antaisi anteeksi moista hairahdusta ja sitä ettet ole halunnut nähdä vaivaa suhteen hoitamisessa... kerro avovaimollesi

Äänestä

Pahemman luokan petturi! Olet kliseemäinen mies, joka pettää 'vaimoaan' ja hankkii sen toisen kuuluisan naisen. Tämä ihastuksesi on se toinen nainen.
Et varmaan ikinä uskonut että olet tässä asemassa??

Heh, harvoin miehet uraa, rahaa, omaisuutta haalittuaan vaihtaa elämäänsä alkutekijöihin, vaikka omenaa on tullut maistettua sen toiselta puolelta. Jos olette vielä perhettä hommaamassa tulee mahdollisesta erostasi vielä vaikeampi.
En sano, erovathan perheet, mutta saan sinusta kuvan että sinulla on periaatteelliset ehkä perhekeskeisetkin arvot. Kaikesta huolimatta.

Tiedät varmasti sisimmässäsi että et tule avovaimoasi jättämään jo lojaalisuudesta.

Paras vaan todeta, että kaikki hyvä loppuu aikanaan. *et voi syödä koko kakkua, vain palan'. Tai "et voi syödä kakusta vaan kermoja."

Et varmasti halua itsekkään että tilanne jatkuu tällaisena, voit kuvitella mitä tulee tapahtumaan kun 'vaimosi' saa petoksesi jossakin vaiheessa selville. Valheesta jää aina kiinni ennen pitkään. Usko pois!

Hän jättää sinut välittömästi. Halauatko että hän tekee sen puolestasi? Etkö sinussa riitä tekemään sitä itse? Entä jos teillä on jo lapsia ja jäät tästä kaieksta kiinni.

Mieti itsesi avovaimosi tilanteessa. Jos tilanne olisi päinvastainen. Mitä tekisit tiedettyäsi mahdollisesti kuukausia, vuosia kestäneestä toisesta naisesta?

Mahdollisuuksia on 3.

Olet ihastuksesi kanssa täysillä: ruoho ei ole aidantosiella puolella pitkään vihreämpää. Samat ongelmat tulevat uudelleen vastaan.

Olet vaimosi kanssa ja PANOSTAT kaiken energiasi suhteeseen ja tulevaisuuteen. Olet sen tässä vaiheessa hänelle velkaa, etkä ikinä enään katso muualle päin.

Jätät kaiken ja aloitat uuden elämän.

Äänestä

Jospa olisit jonkun tovin itsesi kanssa, kuuntelisit mitä tahdot. Nimittäin, joka tapauksessa tulet loukkaamaan jota kuta, ei voi kumarrella mihinkään suuntaan ilman, että jonnekin toisaalle pyllistää. Joka tapauksessa joku tulee tuossa loukkaantumaan, ennemmin tai myöhemmin.

En käsitä miten laitetaan samaan lauseeseen se, että minulla eikä avokilla ole [mitään] yhteistä, ja että minä rakastan häntä. Siis mitä sellaisessa tapauksessa rakastaa, jos haluaa tauon, koska tuntee mielenkiintoa johonkin uudempaan tuttavuuteen, käy vielä kokeilmassa, miltä tuntuu, ja kohta tuntee rakastavansa tätäkin. Lisäksi kun vielä huomioi, että ei halua menettää tätä kotia, niin voikin jo alkaa oivaltamaan, mikä tuossa on rakkautta. Siis, itserakkauttahan se on kaikki tyynni, kaikki pitäisi saada ilman, että mistään joutuu luopumaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kuitti kirjoitti:

Olen hieman vajaa 30-vuotias mies ja asun avovaimoni kanssa pienessä rivitaloasunnossa pk-seudulla. Olemme asuneet onnellisesti yhdessä noin 5 vuotta. Koska mikään suhde ei ole täysin riidaton, niin ei ole myös tämäkään. Matkan varrella on nähty niin voimakkaita ylä- kuin alamäkiäkin, mutta viime lokakuussa meillä meni kaikki tikut ristiin oikein pahemman kerran ja riitelimme lähes joka päivä arkisista asioista. Suhde tuntui repeilevän kokonaan.

Yhtenä ilta lähdin riidan päätteeksi potemaan vitutusta baariin, jossa tapasin erään entuudestaan tuntemattoman ja todella kauniin nuoren naisen. Juttelimme lähes koko illan ja vaihdoimme puhelinnumeroitamme. Seuraavien päivien aikana pidimme puhelimitse runsaasti yhteyttä toisiimme ja syystä tai toisesta avauduin hänelle nykyisen parisuhteeni ongelmista. Hän tuntui ymmärtävän minua ja osasi lohduttaa minua, sillä hän oli eronnut pitkästä parisuhteesta puoli vuotta aikaisemmin. Pian yhteydenpito muuttui tapailuksi, asiasta en luonnollisesti kertonut avovaimolleni, koska riidat olisivat entisestään pahentuneet. Samalla aloin verrata avovaimoani tähän naiseen ja tunsin oloni paljon paremmaksi hänen seurassaan. Syystä tai toisesta satuin ihastumaan häneen todella voimakkaasti ja eräänä päivä rohkenin sen hänelle kertomaan ja selvisi, että hän tuntisi samoin minua kohtaan.

Kotona odotti kuitenkin samat vanhat riidat ja marraskuun loppupuolella riidat tuntuivat vaan pahenevan, joten sanoin avovaimolleni haluavani aikalisän/tauon suhteeseemme, jotta tilanne saataisiin rauhoitettua. En yksinkertaisesti jaksanut kinastella joka asiasta vaikka rakastankin häntä todella paljon. Avovaimoni säikähti, mutta pitkän neuvottelun jälkeen suostui lopulta taukoon. Tauon ajaksi sovimme kaksi viikko jonka jälkeen katsoisimme asiaa uudelleen. Kumpikaan meistä ei haluaisi erota.

Tauon aikana pidin yhteyttä ja tapailin tätä ihastusta. Jostain hän oli saanut sellaisen käsityksen, että olen eronnut tai eroamassa avovaimostani ja kertoi olevansa rakastunut minuun ja ehdotti jos alkaisin seurustella hänen kanssaan. Luonnollisesti kieltäydyin ja hän tunsi olonsa petetyksi. En todellakaan halunnut riidellä tai loukata häntä ja lopulta sanoin, että annetaan ajan näyttää että mitä elämässä tapahtuu. Tuolloin olin aivan älyttömän ihastunut häneen ja siksi sanoin niin vaikkei olisi pitänytkään, koska en halunnut erota avovaimostani, mutta se kävi mielessä.

En ole koskaan aikaisemmin pettänyt avovaimoani menemällä kenenkään toisen kanssa sänkyyn, mutta tuon tauon aikana suostuin menemään tämän ihastuksen kanssa. Tiedän sen olevan väärin avovaimoani kohtaan vaikka meillä olikin tauko. Se vain tuntui helpolta, koska hänen kanssaan kaikki tuntui niin ihanalta.

Tuon jälkeen yhteyden pito jatkui ja samalla tilanne kotirintamalla rauhoittui. Tuntui kuin tauko olisi tehnyt ihmeitä suhteelle ja emme riidelleet moneen päivään, joten katsoin että tauko voidaan perua. Näin ollen palasimme yhteen, normaaliin arkeen. Yhteen paluusta en kertonut tälle ihastukselle, koska pelkäsin hänen pettyvän ja loukkaantuvan, enkä sitä halunnut. Tein väärin.

Nyt tähän päivään: eli olemme edelleen yhdessä avovaimoni kanssa ja suhteemme tuntuu menevän raiteillaan. Mieltäni kuitenkin kalvaa tämä ihastus, koska hänen kanssaan ei ollut riitaa, korkeitaan kinastelua siitä että hän haluaisi minut kokonaan. Hän tietää että asun toisen naisen kanssa yhdessä, mutta elää siinä toivossa että eroaisimme. Pidän hänestä kovin paljon ja mietin usein millaista olisi olla hänen kanssaan, mutta viime aikoina hän on ollut minua kohtaan ilkeä, koska en hänen mielestään tee nopeita ratkaisuja. Ymmärrettevää.

Hänessä on vain sitä jotain mitä avovaimossani ei ole, esim. yhteiset mielenkiinnon kohteet. Olen huomannut että meillä on paljon enemmän yhteistä kuin minulla ja avovaimollani. Tosin en halua että 5 vuoden yhdessä olo päättyy näin, koska rakastan avovaimoani ja meillä on yhteinen asunto ja siihen kuuluvat huonekalut. Lapsia ei ole, mutta suunnitteilla on.

Nyt "ihastukseni" vaatii minua tekemään ratkaisuja ja kuten sanoin en haluaisi menettää yhteistä kotia, jonka eteen on tehty runsaasti töitä enkä tätä suhdetta, jota rakastan. En myöskään halua satuttaa häntä tai avovaimoani. Toisaalta pelkään, jos sanon hänelle että meistä ei ikinä tule mitään, niin hän kertoo avovaimolleni itsestään ja siitä mitä tapahtui tauon aikana.

Nyt en kaipaa moraalisointia, koska tiedän tehneeni väärin molemmin puolin, jos tehdyn voisi tehdä tekemättömäksi niin sen tekisin. Tämä kun ei ole mahdollista niin näillä mennään. Tällaisessa "leikissä" voi menettää kaiken mitä on ja niin en halua tapahtuvan. Haluaisinkin nyt kuulla mielipiteitä miten voisin vielä pelastaa tilanteen? Olenko mielestänne petturi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu