Olemme olleet yhdessä jo 5 vuotta. Puolisollani on monenlaisia ongelmia, kuten myös minulla. Minä olen ylireagoiva ja ylihuolehtivainen. Minua huolettaa kaikki. Jos puolisoni on kavereiden kanssa ulkona, mie en voi nukkua, ku mie vaan ajattelen että pääseeköhän hän kotia hyvin yms. Minulla on myös ylisuojelevia ajatuksia. Kaikki huolettaa. Puolisollani on mahdollisesti alkoholiongelma. hänen toinen vanhemapansa on alkoholisti, joka on hänen nuoruudessaan juonut rankasti mutta nyt vähemmän. Puolisoni mielestä on ok tai ainakaan se ei ole mitenkään negatiivista että on alkoholiongelma. Mie en todellakaan ymmärrä tätä! Hän vähättelee juomistaan ja ei tunnusta että juo liikaa. Hänellä saattaa mennä vodka 0,75 pullo perjantai iltana. Eihäön muutan juo koko viikkona mutta musta liikaa tuommoinne. Saattaa kyllä sanoa että tarvitsee rebtuakseen pari kaljaa viikolla mutta ei kuitenkaan enempää.
Mieheni ei myöskään halua tehdä töitä. Hänellä on itsetunto ongelmia ja hän murehtii kaikkea. Olen aika varma että hän ei voi tehdä normaalia työtä kovinkaan kauan. Todennäköisesti hän pääsee/joutuu sairaseläkkeele tai jollekin aikaisessa vaiheessa. Minä taas olen erittäin kunnianhimoinen ihminen, minulla tulee olemaan oikea ura ja kunnon palkka. puolisoni ei ymmärrä tätä. hänen mielestään työn teko on turhaa, kuhan tulee toimeen niin se riittää. Mitä minä teen? Minä rakastan häntä ainakin luulen niin. Olen jo 26 vuotta vanha ja minusta tuntuu että kaikki hyvät miehet on jo viety. Pitäskö minun tyytyä vai erota ja etsiä itselleni uusi. Todennäköisesti saisin uuden ukon mutta ei ole mitenkään varmaa että hän on parempi. Minä olen vaan niin väsynyt tekemään kaikki päätökset ja ottamaan kaiken vastuun rahasta ja kaikesta. Pitäskö mun vaan lähdetä ja muuttaa ihan muualle. Onhan niitä muitakin ihmisiä.
Sanokaa mitä mun kannattee tehdä!

Vastaukset 4
Vanhimmat
semmonen ukko joka ei juo ja arvostaa työntekoa. Kyllä niitä kuule on. Oonhan miekii semmonen . Parempi yksin kun semmosessa suhteessa mikäei miellytä. Eikun uutta matoa koukkuun.
ku tiedän mitä sinun kannattaa tehdä.
Sillä välin voin ainoastaan neuvoa: Jätä miehesi. Ei kukaan ryhdistäydy paapomalla on fakta 1 ja kuinka se mahtaa sua väsyttää kun ei sun apusikaan kelpaa (olethan yrittänyt auttaa kuten kerrot?). Tuollainen nainen menee anteeksi nyt vain; hukkaan miehen kanssa joka juo ja vielä viipottaa illat ties missä...
Sun elämä. Sun tulevaisuus. Vai että on kaikki hyvät miehet jo viety? Onko omas sitten hyvä, onkohan hän millainen sanotaan 20-vuoden päästä..? Alkaako siihen verrattuna moni ei_niin_hyvä mies vaikuttaa kuitenkin ehkä edes 5 % paremmalta. MIehelläs pitäis olla joku suunnitelma, plääni, missio, jos iskee hanskat tiskiin jo alta 30-vuotiaana ei hyvää seuraa...
Olet jo väsynyt. Lasiesmerkki:sinä olet toinen lasi ja miehesi toinen. Kun sinä kaadat omastasi miehen lasiin, omasi tyhjenee. Asioiden PITÄÄ muuttua. Riippuu kuinka kauan tota on jatkunut ja mitä apua miehesi on saanut? Vai ottaako hän vastaan ulkopuolista apua vai tuleeko tässä vastaan joku suomalaisen juntin periviisaus että vain kiroileminen & viina auttaa??? Eikö hän kykene tuettuun koulunkäyntiin, onhan niitä eriytettyjä opseja mahdollista saada ainakin ammatillisella puolella jos on vaikeaa/diagnoosi. Niin, siitä tuli mieleeni, että diagnoosin saaminenkin voisi auttaa.Edes ymmärtämään jollain tasolla. Lääkitys tasaa mielialaa ja auttaa pahimman yli.
Tsemppiä.
No mutta sehän on vain 5-vuoden kriisi ei välttämättä ero mutta välitilanne.Seuraava on 7-vuoden päästä.
Siinähän se punnitaan mihin suuntaan aletaan kasvaa.joku lovetohtori selitti että se menee suunnilleen:yhteen kasvu, eriytyminen--->lopullinen suhde tai ero. Ei kai tollaisten tekijöiden vaikutusta voi kieltää, olet asian juurella. Aika on hyvä lääke mutta omien fiiliksien kautta myös ja eri näkökulmista. Vaikeaa se on mutta ...
juoko hän JOKA PÄIVÄ? Muistutan että huono itsetunto ei ole syy juomiselle tai veruke, ennemmin kuulostaa tavalta. Sehän siinä pahinta usein onkin. Juomisessa. Tapa, josta ei pääse.Miehes kai sen valitsee haluaako hän tehdä ne muutokset joita sä kaipaat eli lopettaa tavan 1 ja 2. Itsetuntoon ei juuri pullo auta. Kellä meistä ei olis huono itsetunto? Olisko muitankin ongelmia...