Olen määräaikaisessa työsuhteessa, sijainen. Määräaikaisuuteni päättyy ensi kuussa, ja alustavasti on ollut jo työnantajan kanssa puhe seuraavasta sijaisuudesta, joka olisikin sitten pitkä pätkä. Olen raskaana, ja tiedän, että en voisi olla töissä tuosta pitkästä pätkästä kuin murto-osan. Tulisiko minun kertoa raskaudesta ennen seuraavan sopimuksen kirjoittamista?
Jos kerron, on olemassa riski, että hommaan palkataan joku jota ei jouduta korvaamaan toisella sijaisella taas 5 kuukauden kuluttua. Minä jään työttömäksi, menetän arvokasta työkokemusta ja palkkatuloja, ja saan surkeaa äitiyspäivärahaa!
Jos taas en kerro, nyt kun raskaus on kuitenkin niin pitkällä että se tottakai itse tiedän, vaikkei ulospäin näykään, niin saanko tulevaisuudessa paskaa niskaani? Kyseessä on kuitenkin sama työnantaja, jonka toivon palkkaavan minut äitiysloman jälkeen, vaihtoehdot on vähissä.
Minusta ideaalitilanteessa kertoisin etukäteen, minut palkattaisiin, ja sopimus kirjoitettaisiin sitten vaikka sinne äitiysloman alun tuntumaan. Mutta sitähän en voi tietää kävisikö niin... Olen alalla ja työpaikassa jossa vaihtuvuus on viime aikoina ollut suuri, kukaan ei ole korvaamaton, en vie mukanani mitään ainutlaatuista tietotaitoa eikä sijaisen löytäminen ole kovin vaikeaa, joten pahaan liemeen en työnantajaani ole kuitenkaan ajamassa. Itseni vain!
Ei ole naisena oleminen liian helppoa. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, niin juridisesti se, että työnantaja tietäisi raskaudestani, ei saisi vaikuttaa mitenkään siihen kirjoitetaanko seuraavaa sopimusta vai eikö kirjoiteta. Mutta käytännössä tilanne taitaa olla toinen...
Pitäisikö kertoa raskaudesta?
2
393
Vastaukset
- nakki!
Ei tuossa ole mitään mietittävää. Toimit ihan normaalisti ja jäät äitiyslomalle, kun sen aika on. Minulla oli yksi kollega, joka teki juuri noin. Kukaan ei paheksunut, vaan kaikki olivat vilpittömän iloisia vauvauutisista. Kollega olisi saanut tulla takaisin äitiysloman ( hoitovapaajakson) jälkeen, mutta hän halusi uusia haasteita ja on nyt muualla töissä.
- fgsdfsdfg
Voit pitää tiedon itselläsi, jolloin työnantajalta säästyy vaikeus miettiä sitä. Tai kerro, jolloin työnantajan kädet on sidottu, koska voit vedota syrjintään jollet jatkopaikkaa saa. Tietysti jotkut työnantajat ottavat riskin, koska luulevat heille tulevan kohtuuttomia kuluja: http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/01/1264553/raskauden-hinnasta-elaa-vaara-kasitys
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1662120Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3111803- 931587
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois821258Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001220- 671170
- 251091
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73986Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei24972