Miksikähän ihminen on tällainen kuin on. Olen pettänyt miestäni parinkymmenen avioliittovuoden jälkeen tosi vaikeassa parisuhdekriisissä ollessamme. Aikaisemmin olin ollut huippu-uskollinen ja mustasukkainen myös mieheni liikuista ja vielä aivan turhaan.
Nyt pettämisiä on tullut rentoon tahtiin muutama, kapakasta jonkun kivan tyypin mukaan. Nyt meinaa taas kehittyä pitempi suhde varattuun mieheen, joka on silminnähden rakastunut minuun ja viihdyn itsekin hyvin hänen seurassaan.
Mikähän puutostila minulla on, on morkkis kun perheenäiti näin lähtee rilluttelemaan ja antaa itselleen luvan kevytmieliseen rillutteluun. Miten saan suhteen poikki ystävällisesti ja miten yleensä jaksan sitten elää kunnon elämää, kun olen maistanut tätä todellisuuspakoa. Tietenkin alkoholi ja bailaus myös ovat lisääntyneet näiden morkkisten myötä.
Nyt pettämisiä on tullut rentoon tahtiin muutama, kapakasta jonkun kivan tyypin mukaan. Nyt meinaa taas kehittyä pitempi suhde varattuun mieheen, joka on silminnähden rakastunut minuun ja viihdyn itsekin hyvin hänen seurassaan.
Mikähän puutostila minulla on, on morkkis kun perheenäiti näin lähtee rilluttelemaan ja antaa itselleen luvan kevytmieliseen rillutteluun. Miten saan suhteen poikki ystävällisesti ja miten yleensä jaksan sitten elää kunnon elämää, kun olen maistanut tätä todellisuuspakoa. Tietenkin alkoholi ja bailaus myös ovat lisääntyneet näiden morkkisten myötä.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Sinulla on sama tilanne kuin vaimollani.Ei tilanne muutu,vaikka lopetat nuo jutut Sinulle jää vaiva edelleen.Jos olet kärähtänyt uskottomuudesta tai vaikka pystyisit valheella peittämään totuuden niin vaiva jää.Jos pystyt sanomaan rehellisesti niin teille jää vaiva molemmille,miehellesi ja Sinulle.Jos olet voinut salata asian niin vaiva jatkuu ja se muistuttaa sinua monissa asioissa. Alkoholissa, kännissä, tanssissa jms sellaisesta minkä seurauksena uskottomuus on tapahtunut.Vaimollani asia on osa elämäänsä,ja hän ei kertonut asiaa kokonaan vaan vain sen verran,että tiedän hänen olleen uskottoman.Näin meillä on vaivaa hänen uskottomuudesta molemmilla.
Moi.
Olet havainnut alitajunnassasi elämän päättyvän eli naisen kehosi on alkanut viestittää rappeutumisen merkkejä. Haluat nauttia kehostasi vielä ennenkuin ilta saapuu-ennenkuin seksuaaliset halusi sammuvat.
Nyt olet naisena parhaimmillasi, nautit seksistä estottomasti. Siis nauti siitä. Lisäksi miehesi samat temput, vuosi vuodelta yhä tympeimmiksi käyvät esileikkijutskat ja samat yhdyntäasentovaateet ovat alkaneet tympiä sinua. Haluat muutakin seksistä kuin pelkkää alkukantaista panemista, jossa päämääränä on miehen siemensyöksy ja ja hänen erektion (siittimen mekaaninen liikkuminen sukuelimessäsi)palvomisensa.
Suoraa tekstiä mutta mielestäni totta.
Nauti elämästä ITSENÄISENÄ NAISENA ja hanki syvällisempiä, tyydyttyneitä tunnekokemuksia rakastellessasi uusien tuttavuuksien kanssa jos olet varma ettet halua jämähtää nykyiseen suhteeseesi. Miehesi ei varmaankaan halua muuttua tai häneltä ei voi sellaista vaatiakaan, tarkoitan henkistä kasvua ihmisenä ja rakastajana?
Intohimoista kevättä!
Missäs muuten asustelet?
Kovin outoa tekstiä, mutta vastaan kysymykseesi missä asun: kerrostalossa
Liekö kyse pikemminkin siitä, että sama nainen ei enää kiinnosta miestä, mutta seksi sinänsä kylläkin. Ratkaisu tähän on reilu ja molemminpuolin rehti avioero. Silloin kumpikin voi mennä miten haluaa ilman tunnontuskia. Avioliitossa kuitenkin sitoo lupaus ja vala rakastaa toista kunnes kuolema erottaa.
Juttu on kuitenkin niin että sinä teet sitä omasta vapaasta tahdosta, joten mielestäni sinun on turha yrittää kehitellä itsellesi mitään "taudin kuvaa". Pettämiseen ei ole lääkettä ja kukaan muu ei saa sitä lopetettua kuin sinä itse. On hyvä että olet alkanut miettimään tätä asiaa mutta totuus on kuitenkin se, että pakeneminen ei ole mikään vastaus. Jos petät, et halua edes lopettaa. Jos haluat lopettaa, et petä.
tämä menee ehkä vähän ohi, mutta sitä ihmettelen, että silloin kun parisuhde on kriisissä niin hypitään muihin sänkyihin. Sensijaan, että hakisi ratkaisua oman puolison kanssa vaikeaan tilanteeseen, niin päätetäänkin tehdä pieniä syrjähyppyjä. Voiko itsekkäämpää toimintaa olla....
ja itse elät oman elämäsi sellaisenaan. Kukaan toinen ei voi sinua teoistasi tuomita, vain sinä itse. Olemme seksuaalisia olentoja ja mielestäni se tarve kuljettaa meitä kohti toista ihmistä. On vaan olemassa tosi asia, että kaikista meistä ei ole sitoutumaan yhteen ainoaan ihmiseen. Se on vain inhimillistä. Parisuhteessa voidaan sopia tietyistä säännöistä, jotka eivät aina ole olemassa sellaisenaan, vaan jotka voivat muuttua. Totuus kuitenkin on, että jokainen meistä tekee virheitä, tekemätöntä ei saa tekemättömäksi. Ja miksi alkaa soimata itseä siitä, että elää elämäänsä.
Elämää tämä vain on, niin myös parisuhteiden ulkopuoliset suhteet. Olet elossa, ei sinulla sen kummempaa muuta ole, et ole kahlinnut itseäsi tai seksuaalisuuttasi, sinä elät:)
Mielestäni täällä vastailee sulle nyt kurittomat ihmiset, ja siksi haluankin tuoda julki oman kantani asiaasi. Kestäisitkö kuulla, että oma miehesi pettäisi sinua? Onko mielestäsi reilua lapsiasi kohtaan, että käyttäydyt kuin teinityttö? Otatko vastuusi teoistasi? Mielestäni olet vastuuntunnoton äiti ja aviovaimo. Haluatko että lapsesi ottavat sinusta mallia? Olisiko kuitenkin tärkeämpää selvittää asiat reilusti miehesi kanssa, ja lopettaa dokaaminen ja yksin baarissa käynti? Onko se todella sen arvoista, että pilaat perheesi elämän?
Sitä en sano, että ihmisten pitäisi tieten tahtoen huidella elämässään miten sattuu ja toisiaan loukaten, en suinkaan, mutta sen sanon, että kaikki teemme virheitä ja tekemätöntä ei saa tekemättömäksi, teemme väistämättä tekoja, jotka loukkaavat toista ja loppujen lopuksi ihminen on aina itsekäs ja omaa elämäämme elämme.
Hmm... miksi perheellinen ei saisi käydä baarissa huvittelemassa? Miksi baarissa käyvä, elämäänsä juhlistava ja vieraan miehen sylissä viihtyvä äiti on vastuuntunnoton äiti, ei ne asiat sulje hänen äidin rakkauttaan pois.
Aivan oikeita neuvoja annat, kiitos niistä.
Aina ei ole kuitenkaan niin yksinkertaista toteuttaa niitä.
Olen elänyt vaikean avioliiton ja yhteisiä lapsiakin on tosiaan useampi. Kun joku mitta täyttyy...siis on elänyt vain perheelleen ja aviopuolisolleen, unohtaen itsensä ja omat tarpeensa..voi käydä näin kuin minulle nyt. Sitä aivan halajaa kehuja ja kannustusta, kun kotona on kuullut olevansa milloin mikäkin..vähemmän kannustavin ilmaisuin. Luulin todella olevani aivan poloinen, kun uskaltauduin ravintoloihin vuosien tauon jälkeen. Taisin vähän mennä päästäni pyörälle saamastani suosiosta. Tajuan toki humalaisten örvellyksen ja yhden illan juttuihin yrittelyn, mutta olen tavannut myös erittäin kunnollisia miehiä, jotka osaavat antaa naiselle arvon. Mitä dokaamiseen tulee, joillekin ihmisille viina tekee pesän heti...toinen pystyy paremmin olemaan juomatta. Mutta olen tiedostanut ongelmani ja se on ensimmäinen liikku kuiville. En kuitenkaan ole mikään tuurijuoppo, hoidan työni ja perheeni mallikelpoisesti. Mutta moraalini on korkea ja siksi nämä tekoset vaivaavat minua.
Kyllä perheen elämän voi pilata monilla muillakin tavoilla kuin pettämällä. Mun mielestä satunnainen pettäminen ei edes ole pahin tapa pilata parisuhdetta.
Käsitin aiemmin, että kahden ihmisen yhteiselo olisi enimmäkseen myötätuulta ja harvemmin vaikeiden kriisien setvimistä. Toisenlaiseksi kuitenkin osoittautui kohdallani avioliitto, minkä solmin alle 30 v. Väkivalta, uhkaukset, alistaminen yms. käytös jonkinlaisesta luonnehäiriöstä kärsivän mieheni taholta olivat arkipäivää. Joskus myös lapset saivat osansa tästä kiivailusta. Tällaisessa kohtelussa nainen saattaa elää vuosia, kuten minä. Aina jaksoin uskoa parempaan huomiseen ja suojella lapsia ja hyssytellä ja palvella miestäni...olinhan pitkällisen väkivallan uhri. Tavattuani sitten epätoivon partaalla ollessani hienon miehen, joka paransi minut ulos tästä kehästä...en jättänyt käyttämättä tilaisuutta hyväkseni. Jatkossa siis pettämisiä on tullut enemmänkin. Samaan aikaan mieheni onkin alkanut arvostamaan minua ja paijaa ja hyvittelee...en tiedä tuleeko se silti liian myöhään...olenko liian rikki jatkaakseni hänen kanssaan ja voinko luottaa että hänen tunteensa minua kohtaan olisivat rehellisiä, koska aiemmin en ollut pölyhuiskaa kummempi hänen silmissään. Ilmeisesti mieheni on nyt takertunut minuun menettämisen pelossa.....saapas nähdä,miten meille käy.
"teemme väistämättä tekoja" sanoit. Tämä antaa kuin luvan mennä virran mukana koska teemme "väistämättä tekoja" joilla loukkaamme toista. Ei se ole ihan noin. Kyllä ihmisellä on ajatusmaailma, harkintakyky annettu sen vuoksi, ettei hänen tarvitse tehdä niitä tekoja joista hän tietää tai arvelee seuraavan loukkauksia ja pahaa oloa - pahuutta.
löytyy sun elämäsi suhteen.Olet muuten itse vastannut sun kysymykseesi "mikä minulla on"...Ehkä nämä muut mielipiteet palstalla ovat saaneet sinut hakemaan vastauksia sun ajatuksiin. Ymmärrän sun tilanteen hyvin, itse kokenut vastaavanlaisia tilanteita ja ajatuksia.Pitkä suhde takana ja mies vuosikausia työskennellyt muualla ja olen hoitanut yksin 3 lastamme ja kotia pitänyt pystyssä.Saattoi mennä 7-8 viikkoa ennenkuin isäntä tuli lomille kotiin.Mieheni on maalta kotoisin jossa on jouduttu tekemään kovasti töitä ja hän on ns.työnarkomaani.Hän pätee työssäänsä.Tunne-elämältään hän on sulkeutunut.Muuten tulee ihmisten kanssa ulkoisesti toimeen hyvinkin ja hänestä pidetään.Lapsuuskodissa on sanottu että tässä maailmassa ei tunteilla eletä.Minun lapsuuskodissa on eletty tunteilla ja on saanut tuoda itkut ja erimielisyydet esille.Mies kun tuli reissujen jälkeen kotiin ja oli hyvin väsynyt hänen keinonsa tuoda tunteensa esiin oli hakea minusta ja kodista kaikki huonot puolet.Makaan vaan ja hakisin edes töitä jotta hänen ei tarvis yksin tienata.Ja sitten toisinaan hän kehui minua kun yksin jaksan lasten kanssa taistella ja pitää kodista huolta.Sitä kun aikansa kuuntelee ja kaikkensa yrittää kun lapsetkin olivat pieniä niin kyllä sitä rupeaa miettiin että tässäkö kaikki mun kiitos on ja enkö ole minkään arvoinen?Ja kun kuitenkin haluaa yrittää suhdetta ja perhettä pitää yhdessä niin kyllä se syrjähyppy jossain tilanteessa saattaa tunutua houkuttelevalta.Ja ainakin minä ajauduin siihen ilman suunnitelmia.Sattui vaan oikea mies oikeaan paikkaan.Miehen kanssa tapasimme monta kertaa ja perustui seksiin ja nautimme todellakin yhdessäolosta.Meillä oli molemmilla puolisot kotona.Sen jälkeen on ollut yhden illan juttuja.Ne kyllä tuntuu sillä hetkellä ihanilta mutta en kyllä ole sitä mieltä että ne sitä mun ongelmaa siitä mun parisuhteesta poistais. Tämä ensimmäinen uskottomuuteni kesti pidemmän ajan ja olin valmis eroamaan miehestäni, koska se oli sen elämäntilanteen syy ja seuraus.Asuimme erillään muutaman kuukauden ja mieheni teki kaikkensa jotta menisimme yhteen uudestaan.Ja myönsi että hän on kohdellut minua väliin tosi huonosti.Minä en saanut koskaan kunnon arvostusta.Hän ei huomaa väliin muuta kuin sen kun hän tuo rahaa kotiin.Mentiin yhteen taas.Ei ne ongelmat ole mihinkään kadonnut,ehkä hieman lievempänä ovat.Hän väliin pysähtyy miettiin että samoille urillekko olemme menossa taas,koska muistutan häntä siitä kun tilanteet ajaa päälle.Jatkuvaa huolehtimista aikuisesta miehestä.Ja neuvomista.Olen sen jälkeen viettänyt yhden illan jutun.Miehen kanssa jolla oli ongelmia aviosuhteessaan.Meitä yhdisti se.Ja nautimme kyllä todellakin toistemme seurasta.Se helpotti ja antoi voimia jatkaa taas kotona.Väärin se on pettää toista ihmistä mutta en todellakaan tuomitse ihmistä joka sen tekee,jokaisella on omat syynsä.Toiselle se voi olla turmio ja toiselle taas helpotusta elämään ja ehkä avainkin suhteen ratkomiseen.Ainakin minä kohta 40-kymppisenä olen sitä mieltä että tässä iässä nainen haluaa tuntea itsensä NAISEKSI ja on oikeus saada tuntea sen myös, niin jos mies siellä kotona ei sitä voi tehdä,niin minä haen sitä muualta.En tässä iässä enään jaksa olla vaan se "kymmenen työntöä" ja tuijotus-objekti.
Kiitos lohduttavasta mielipiteestäsi. Juuri tuohon tapaan siis meilläkin avioliitto mennyt. Itsekin sorruin ensimmäiseen pettämiseen aivan sattumalta, en suunnitellusti. Mutta kaipa sellainen tilaus oli alitajunnassa kytenyt. Myös minä olin valmis eroamaan miehestäni, mutta en jotenkin jaksanut saada aikaiseksi muuttoa lasten kanssa omaan kämppään. Niin siinä kesä ja minun sivusuhde kului kohti syksyä...sitten jätin sivusuhteeni ja yritin taas koota avioliittoamme kokoon. Välillä on mennyt paremmin, mutta pohjavire taitanee pysyä aina jotenkin hatarana. Olen ollut täysin imarreltu näistä syrjähypyistä ja ehkä niiden avulla olen saanut oman naiseuteni ja itsetuntoni takaisin. Mies, joka haukkuu ja moittii vaimoaan sekä vaatii koko ajan jotain sekä alistaa niin henkisesti kuin fyysisestikin, voi saada naisen poljettua niin lattian rakoon, ettei vaimo sen jälkeen enää kykene edes eroamaan, saatikka perustamaan jotain omaa elämää.
oikeassa. Parisuhteen saa piloille kaikkein helpoimmin henkisellä ja viimeistään fyysisellä väkivallalla, joita sinileena40:n kumppani on harrastanut. Satunnainen pettäminen voi jopa parantaa suhdetta, mutta lyöminen ei koskaan.
Otanpa minäkin osaa tähän keskusteluun.
Ensinnäkin ymmärrän oletettavasti v-80 syntyneen naisen tuomitsemisen,sillä niinhän meistä varmaan suurin osa siinä iässä ajatteli...kaikki oli niin mustavalkoista.
Olen itse neljänkymmenen vuoden vastikään ylittänyt ja naimisissa 15 vuotta ollut nainen.
Mieheni on ns:"kunnon mies".Ei juopottele, ei käytä fyysistä väkivaltaa jne.
Lapsia on kolme ja melko peräjälkeen syntyneitä.Heidän syntymänsä jälkeen en päässyt heti takaisin mittoihini ja sain siitä aina välillä kuulla siipaltani.Aloin "vihata" varataloani ja sen myötä seksinhaluni katosivat.
Kotonaolovuosieni jälkeen palasin työelämään.
Työ-kauppa-koti-yhdistelmää vuosia. Aloin kuulua kalustoon ja harvassa olivat ne hetket,että mieheni olisi osoittanut hellyyttä...seksiä piti saada ja se oli aina siinä.
Nyt nelikymppisenä huomasin ,että olen naisellinen ja ihan hyvännäköinen nainen.Aloin huomaamaan vuosien tauon jälkeen,kuinka muut miehet katselivat "kiinnostuneina". OLen päässyt omiin mittoihini takaisin ja itseluottamukseni on palannut.
Pari vuotta sitten tein sen sitten ensimmäisen kerran...lähdin kivan miehen seurassa kivan illan jälkeen ja sain kokea olevani taas haluttu.
Tapasimme tuon miehen kanssa useamminkin.
Ja en ole katunut yhtään vieraan miehen sylissä viettämiäni öitä ,en edes sen ensimmäisen kerran jälkeen.Koin jotakin ihanaa vapautumista sen jälkeen.
Olen edelleen naimisissa ja minulla on sivusuhde mieheen,joka on myös tahollaan näivettyneessä liitossa. Näemme aina kun mahdollista ja nautimme toistemme seurasta.
Ero olisi se helpoin tapa,mutta se on pitkä prosessi,jota ainakin omalla kohdallani prosessoin koko ajan ja tiedän sen olevan joku päivä totta.
Olisi helppoa,jos mies olisi juoppo tai väkivaltainen,mutta nyt eroon ei ole ns."helppoa" syytä. Lapset ,pelko pärjäämisestä, taloudellinen tilanne eron jälkeen...ovat usein asioita ,jotka pitävät onnettomiakin avioliittoja kasassa.
Olen huomannut oman mieheni kohdalla myös ilmiön hänen "lähestymisestään",mutta koen sen olevan tässä vaiheessa myöhäistä.
En olisi jaksanut ilman näitä sivusuhteitani.Nämä miehet ovat osoittaneet,että olen haluttava, hyvännäköinen nainen...en itsestäänselvyys,joka kuuluu kalustoon.
Olen sitä mieltä,että elämää kun on vielä elettävänä,niin nyt jos koskaan pitää myös olla itsekäs ja nauttia.....
Olisi kiva vaihtaa mielipiteitä kanssasi vaikka meilipostin välityksellä.
Ja sitten on vielä välinpitämättömyys, toisen itsetunnon murentaminen ja kaikenlaiset keskinäiset valtapelit ym. Kyllä siinä valikoimaa riittää.
Noista pettämisen taustalla olevista syistä puhutaan yleensä aika vähän suhteessa siihen, että ne ovat paljon yleisempiä kuin pettäminen. Ihan kuin se pettäminen olisi koko jutun avain. Mitä se ei todellakaan ole.
Kiitos hienosta kirjoituksestasi. Ihana huomata, että muillakin on vastaavanlaisia ongelmia avioliitossa. Luin sinun kirjoitustasi kuin omaa elämääni. Minunkin mieheni nykyään yrittää kaikin tavoin kehitellä yhteenkuuluvuutta ja ylistää minua...vaikuttaa kovin teennäiseltä näiden vajaan kahdenkymmenen vuoden ankean punnertamisen jälkeen. Iloisia vuosia sinulle ja kaikkea hyvää!
ajattelin 10v.sitten.Haluan vain tuoda esiin minun näkökantani tähän sun juttuun.Jos minun mieheni pettäis,en haluais sitä tietää edes.Sen tiedän että minun kanssa hän haluaa elämänsä viettää.Monen vuoden yhdessäolo ja yhteiset lapset on voimakas tekijä.On hyviä ja huonoja hetkiä jota yhdessä on eletty ja koettu.Ei sitä halua noin vaan kaikkia heittää kankkulan kaivoon ja aloittaa tässä iässä kaiken muka alusta.Eikä sitä ole tässä iässä enään niin itsekäs kuin 20-vuotiaana kun kaikki elämä on viellä edessä.Lapset on tärkeimmät.Lasten eteen nainen tässä iässä uhraa itsestään paljon.Kun lapset kasvaa ja äidin-roolista pikkuhiljaa alkaa vapautuun,niin alkaa nouseen ajatuksia omasta minusta.Mikä minä olen ja kuka?Minäkin olen oma persoonani ja NAINEN.En ainoastaan äiti ja vaimo.Ei me 40-vuotiaat mitään ikäloppuja olla,jossa ainoa paikka on koti ja tehtävämme hoitaa miestä ja lapsia ainaisesti ja 24h vuorokaudessa.Mitä vikaa siinä on jos käy naiskavereitten kanssa ulkona tanssimassa ja pitämässä hauskaa?????Jos minä olen tyytyväinen,lapsetkin ovat tyytyväisiä.Jokainen äiti nyt tietää oman rajansa juhlimisen suhteen.Ei minun lapset pidä minua minään teinityttönä jos kuljenkin.Olen yhä se äiti joka heitä rakastaa ja josta saavat turvaa.Me 40-vuotiaat osaamme todella pitää hauskaa!!!Emme ole tässä iässä enään tyhjän tiukkapipoisia.Huumoria riittää!Ja yhden asian olen huomannut että nuoret miehet ovat yllättävän paljon kiinnostuneita meidän-ikäisistämme naisista.
Emme ole vastuuntunnottomia äitejä ja aviovaimoja kun huolehdimme omasta hyvinvoinnistamme.Jos en välittäis itsestäni,miten jaksaisin välittää toisista.Uskottomuudella en todellakaan lapsille tuo mallia kotiin.Nämä asiat hoidetaan hienovaraisesti,eikä niistä asioista lapset tiedä.Eikä lasten maailmaan kuulu kaikki aikuisten asiat.Aikuisilla täytyy saada olla omaakin elämää.Ja on oikeus siihen!!
Oli mukava lukea järkevää tekstiäsi. Näinhän se menee, että pirteä äiti jaksaa paremmin pesuettaan hoidella...on vähän muutakin päänupissa kuin iänikuiset siivoilut ja pyykit yms. Raja tulee vaan siinä eteen, että haluaisin olla sekä naimisissa, että rillutella vieraiden kanssa...mutta on osoittautunut liian vaikeaksi kuvioiksi...toiminee joillain pareilla sellainenkin. Mieheni on kiltti kuin lammas ja jaksaa aina antaa anteeksi mulle, vaikka ensin hermostuukin....mutta mikä mahtaa se viimeinen niitti olla, ettei jaksakaan. Mieheni rakastaa minua ja lapsia ja haluaa meidän pysyvän yhdessä melkein hinnalla millä hyvänsä. Mutta ketäänhän ei saa nöyryyttää laukkaamalla vieraissa. Sellainen syö parisuhdetta...mutta minkäs teet, kun tilaisuus tulee...hyvät päätökset karkaavat kuin pilvet.......
omasta elämästä ja ajatuksista lukee sun juttua.Minun mies haluaa myös että pysymme yhdessä iät ja ajat.Hän tietää minun olleen uskoton, koska itse kerroin.Olin valmis eroon silloin,mutta hän ei luovuttanut.Puoli vuotta asuimme erillään.Ja hän on mies joka haluaa tehdä kaikkensa perheensä eteen,paitsi hän unohtaa minut naisena.Ja on toisinaan hyvin kylmä ja etäinen ja tyly.Kun hän kantaa liikaa vastuuta muista asioista.Mutta ei minua huomioi,kun sitten vasta kun alan ottaan asian puheeksi,silloin hän aina havahtuu ja taas yrittää kaikkensa.Sitä kestää jonkin aikaa ja kohta olemme taas samassa pisteessä.Rasittavaa!!Kyllä mulle iskee mieletön morkkis joskus kun olen ollut vieraan miehen kanssa sängyssä.Sitä kestää muutaman päivän ja pikkuhiljaa unohtuu ja helpottaa.Ajattelen että kun ei kotoa saa huomiota ja seksiä,haen sitä sitten muualta.Monen mielestä varmaan tosi törkeää omaa miestä kohtaan ja monet varmaan ajattelee että olen kaksinaamainen ihminen.Kotona kun elää normaalia kotielämää niin ihan hyvältä tuntuu elo toisinaan ja se on sitten kumma kun viihteelle pääsee ja on tullut nautittua hieman alkomaholia niin riemu pääsee irti ja arki unohtuu ja kun siihen viellä sattuu ihastuttava mies,niin periaatteet jää.Haluaa vain nauttia nyt ja tässä.Ois mukava saada miehiltä jotka käyvät itse vieraissa naisissa heidän kommenttinsa asiasta,mikä heidät ajaa uskottomuuteen,ja jos ovat vapaita miehiä miksi he ottavat varatun naisen sänkykaverikseen?Eikö miehillä tule mieleen että tuo nainen on toisen miehen vaimo ja miltä minusta tuntuu jos ois naisen mies joka on siellä kotona?Kertokaa miehet!
Kyllä kuulosti tutulta, ihan niin kuin minun tarinani. Oispa kiva jutella lisää kahden. Jos kiinnostaa niin voisitko vaikka lähettää sähköpostiosoitteen tänne??!!
Valitettavasti en voi lähettää sähköpostiosoitettani tällä palstalla, mutta kirjoittelen aina silloin tällöin sinileena40 -nimellä tänne "uskottomuus" -palstalle, joten voidaan jutella vaikka tällä palstalla. Käyn lähes päivittäin täällä katselemassa näitä juttuja, mikäli töiltäni ehdin.
kaveria? Haluatko aina uuden miehen luo kapakasta, eikö syksyinen suhteesi enää tyydyttänyt kun haet uusia syrjähyppyjä?
Kesällinen suhde loppui monestakin syystä. Päälimmäisenä oli vahva tunne siitä, että loukkaan tämän vieraan miehen perhettä ja sukulaisia, lapsia jne. Lisäksi miehen taholta tuli painetta yhteenmuuttamisesta ja arjen jakamisesta kokonaan hänen kanssaan. Siihen en ollut puolestani valmis.
Mitä kapakkareissuihin tulee, en tosiaankaan lähde monestikaan kenenkään vieraan mukaan. Tätä on tapahtunut vain muutaman kerran, mutta aika lyhyin väliajoin ja aikaisempaan elämääni verrattuna (rauhallista puuhastelua kotona lasten kanssa, joskin hellan ja nyrkin välissä) olen vähän päästäni pyörällä saamastani huomiosta bailun pyörteissä ja näin ollen olenkin varmaan ollut ns. helppo nakki pyydystettäväksi. Haluaisin jotain pysyvää suhdetta, mieluiten tietenkin nykyisen mieheni kanssa, mutta en tiedä saanko enää langan päästä kiinni...onko kaikki murentunut näiden pitkien piinavuosien vuoksi.
tekeen nämä kapakkailtojen mukaan lähtemiset mieheltäs salaa, vai mitä mieltä hän on?
Kyllähän toki vaihtelu virkistää..
saanut pysyvän suhteen tämän kesällisen suhteesi kanssa? Jos kerran sellaista etsit niin mikset tarttunut tilaisuuteen? Ne on tietenkin vaikeita asioita ratkaista. Ehditkö jo kuinka kiintyä häneen vai kenties jopa rakastuakin?
Toivottavsti löydät sellaisen suhteen, jatkatko etsimistä näiden kapakasta mukaan lähtöjen muodossa? Ja millaiset välit sinulla jäi sen kesällisen kanssa, eikö enää mahdollista jatkaa?
Sepäs se, kun olen tehnyt nämä karkaamiset mieheni silmien alta...olen peräti kysynyt luvankin ja vähän pitkin hampain sen saanut tai ollut saamatta...silti olen mennyt...jonkun riivaajan ajamana.
Olen kaiketi kypsymätön ihminen avioliittoon ja en oikein enää pystyisi elämään yhdessä mieheni kanssa, koska olen menettänyt itsekunnioitukseni. Ja eihän kukaan voi noin nöyryyttää miestään ja ajatella, että mies on lauhkea kuin lammas ja antaa kyllä aina anteeksi, kun pistän kaiken likoon hänen huomioimiseksi.
Tulin taas pettäneeksi miestäni, mutta tällä kertaa sain turpiin ja pakenin taksilla ensi- ja turvakotiin, mihin minua ei otettu kaljalle haisevana....kehottivat menemään juopuneiden selvitymisasemalle, vaikka en ollut juurikaan juonut. Meninkin sinne, mutta nauroivat, että olen totaalisesti väärässä paikassa, koska heidän porukkansa on vähän eri näköistä kuin minä :)
Kehottivat sitten menemään poliisilaitokselle, jos siellä keksisivät mulle jonkun paikan. Heillä oli tarjottavana yösijaksi vain putka, mutta suosittelivat silti hotellia, mihin kävivätkin minut mustalla maijalla viemässä. Sainpas olla siinäkin autossa oikein takaosassa kuin pahin rikollinen.
Nyt meillä on tosi vaikea tilanne, kun mieheni ei enää jaksa näitä mun karkaamisia ja minä puolestaan joka kerran väitän, etten mene...mutta naukkailtuani viinaksia....olenkin taas sulaa vahaa, kun joku miellyttävä mies alkaa ehdottelemaan. En tiedä, mikä minut saa lähtemään ja vielä näin usein.
Pitäisi kai nyt ottaa itseä niskasta kiinni ja erota, että vielä jotenkin voisin aloittaa uuden elämän. Jokuhan on liitossamme pahasti pielessä, kun näin toimin.
kun miehesi sai tietää sun "retkestä"?Mitä tapahtui silloin kun sait turpiin?Ja miten lapset nyt ovat suhtautuneet?Ei kuulosta hyvältä,vaikka toisaaltaan on todella hyvä että asiat paljastuvat.Oletko valmis ottamaan vastuun omista teoista?Vai mikä teidän tilanne on nyt kotona?Oletko valmis kertomaan sun syrjähypyistä?Oletteko muuten miettinyt parisuhdeterapiaa?Vai joko kuitenkin olet luovuttanut ja haluat todellakin erota,mutta et ole osannut muilla keinoin tuoda esiin asiaa miehellesi?Ehkä olet hakemalla hakenutkin eroa.Teidän kannattee minun mielestä ottaa aikalisää teidän suhteeseen.Sun kertomuksien mukaan tunnuit kuitenkin haluavan elää miehesi kanssa.Oisko teillä nyt aika todellakin selvittää välejänne vai joko se on tuhoon tuomittu?Minkä ikäisiä lapsenne ovat?Meinaan jos ero tulee ja miten he ottavat sen.Onko miehesi käyttänyt fyysistä voimaa sua kohtaan useastikkin ja mikä on aiheuttanut sen "muka"miehesi mukaan?En todellakaan ymmärrä miestä joka naista lyö.Syytä siihen ei ole olemassakaan.Kirjoittele miten sulla on alkanut meneen siellä kotona nyt ja tsemppiä sinulle!!!
Kuule mä huomasin jo eka kerran 30v.että nainen tarvii muutakin kun tylsän parisuhteennössön äijän kanssa,annoin palaa laiton äijän vaihtoon ja nyt 2.5 vuoden jälkeen olen jälleen samassa tilanteessa aion vaihtaa mukavampaan ja kiihkeempään mieheen,jolla samanlaiset ajatukset elämästä kuin mulla...kerran täällä vain eletää,annan palaa..