En todellakaan tiedä onko tämä viisas idea purkaa näitä tuntoja tänne, mutta kun alkaa elämä olla jo aika hajoamis pisteessä niin ei yksinkertaisesti jaksa enään välittää..So here we go...!!!
Olen elänyt tässä hyvässä parisuhteessa puolitoista vuotta. Olemme kumpikin parikymppisiä ja rakastamme toisiamme..
Kaikki alkoi pääsiäisenä kun ihastuin(niin väärin kuin se olisikin...)poikaystäväni kaveriin. Olemme kuitenkin jutelleet asiasta, minä ja poikakaverini ja minä ja sen ihastukseni. Olen nyt TOSI hyvä ystävä tämän toisen pojan kanssa. Olen osoittanut poikakaverilleni että tämä toinen on vain erittäin hyvä ystävä.
Mulla ei ole ollu oikein hyviä ystäviä aikoihin, en oikein luota ihmisiin. Liian monesti olen nimittäin saanut takkiini ystävyyssuhteissa. Tuntuu siltä ettei nainen voi naisen kaveri, kaikki menee silloin liian kieroksi. Tämä uusi ystäväni on tukenut, kuunnellut, ollut lojaalimpi ja luotettavampi kuin yksikään ystäväni 5vuoteen.
Kuitenkin parisuhteeni on kärsinyt viime aikoina paljon. Olen sen uuden ystäväni kanssa enemmän kuin poikaystäväni. Olen muutenkin masentunut, koska veljeni kuolemasta tulee kohta vuosi täyteen ja ajatukseni ovat aivan sekaisin. Töissä en pysty keskittymään ollenkaan, harrastukset eivät innosta, ja elämä ylipäätänsä ei ota onnistuakseen.
Tappelen koko ajan poikaystäväni kanssa, vaikka yleensä emme tappele ollenkaan..koska hän ei ole sellainen persoona joka jostain suuttuis. Tuntuu ettei kukaan ymmärrä sitä että läheisiä surraan vielä sen vuodenkin jälkee, ja että se eka vuosi on pahin..Kun kaikki ne asiat mitkä ennen on jaettu, niin niitä ei voida enää jakaa.
Kaikki täällä meillä päin(pienestä kylästä kun olen) väittävät minun käyttävän kuollutta veljeäni tekosyynä omiin ongelmiini.
Ns. kaverit puukottavat selkään ja puhuvat paskaa koko ajan seläntakana. Joka entisestään laittaa mun suhdetta poikakaveriini tiukemalle.
En ees tiedä mitä tällä viestillä oikein haen..ajatukset on vaan yksikertaisesti niin sekaisin etten edes tiedä mitä mistään ajattelen..
Pakko kai oli jotain tänne kirjottaa..jotain tälläista sekavaa...
Olisi ehkä kiva, jos olisi joku jonka kanssa keskustella tästä..tai jotain, en tiedä..
Olen elänyt tässä hyvässä parisuhteessa puolitoista vuotta. Olemme kumpikin parikymppisiä ja rakastamme toisiamme..
Kaikki alkoi pääsiäisenä kun ihastuin(niin väärin kuin se olisikin...)poikaystäväni kaveriin. Olemme kuitenkin jutelleet asiasta, minä ja poikakaverini ja minä ja sen ihastukseni. Olen nyt TOSI hyvä ystävä tämän toisen pojan kanssa. Olen osoittanut poikakaverilleni että tämä toinen on vain erittäin hyvä ystävä.
Mulla ei ole ollu oikein hyviä ystäviä aikoihin, en oikein luota ihmisiin. Liian monesti olen nimittäin saanut takkiini ystävyyssuhteissa. Tuntuu siltä ettei nainen voi naisen kaveri, kaikki menee silloin liian kieroksi. Tämä uusi ystäväni on tukenut, kuunnellut, ollut lojaalimpi ja luotettavampi kuin yksikään ystäväni 5vuoteen.
Kuitenkin parisuhteeni on kärsinyt viime aikoina paljon. Olen sen uuden ystäväni kanssa enemmän kuin poikaystäväni. Olen muutenkin masentunut, koska veljeni kuolemasta tulee kohta vuosi täyteen ja ajatukseni ovat aivan sekaisin. Töissä en pysty keskittymään ollenkaan, harrastukset eivät innosta, ja elämä ylipäätänsä ei ota onnistuakseen.
Tappelen koko ajan poikaystäväni kanssa, vaikka yleensä emme tappele ollenkaan..koska hän ei ole sellainen persoona joka jostain suuttuis. Tuntuu ettei kukaan ymmärrä sitä että läheisiä surraan vielä sen vuodenkin jälkee, ja että se eka vuosi on pahin..Kun kaikki ne asiat mitkä ennen on jaettu, niin niitä ei voida enää jakaa.
Kaikki täällä meillä päin(pienestä kylästä kun olen) väittävät minun käyttävän kuollutta veljeäni tekosyynä omiin ongelmiini.
Ns. kaverit puukottavat selkään ja puhuvat paskaa koko ajan seläntakana. Joka entisestään laittaa mun suhdetta poikakaveriini tiukemalle.
En ees tiedä mitä tällä viestillä oikein haen..ajatukset on vaan yksikertaisesti niin sekaisin etten edes tiedä mitä mistään ajattelen..
Pakko kai oli jotain tänne kirjottaa..jotain tälläista sekavaa...
Olisi ehkä kiva, jos olisi joku jonka kanssa keskustella tästä..tai jotain, en tiedä..
Vastaukset 3
Vanhimmat
alkaneen pääsiäisenä ihastumisesta poikakaverisi kaveriin, mutta vaikuttaisi kuitenkin siltä, että veljesi kuolema vaikuttaa vielä (ymmärrettäväsi)paljon ajatuksissasi, sinulla lienee ollut läheinen suhde veljeesi, oliko hän nuorempi tai vanhempi sinua?
Vuosipäivänä tai sen läheisyydessä tuntuu yleensä aina pahemmalta kuin muuten, jo senkin takia koska sama vuodenaika palauttaa vuodentakaisia muistoja.
Läheisen kuolema on aina raskas isku läheisille ja se vie oman aikansa toipua menetyksestä, toisilla kauemmin kuin toisilla, eikä tietysti sitä helpota kommentit siitä, että käyttää toisen kuolemaa tekosyynä muiden ongelmien olemassa oloon.
Ongelmiahan ihmiselle ilmaantuu epäsäännöllisen säännöllisesti, joista osa helposti pahenee jo olemmassa olevista ongelmista esim. kuolema. Toisaalta jotkut ongelmat taas tuntuvat normaalia pienemmiltä samasta syystä.
Ihastuminen tuo kyllä helposti lisää ongelmia, ainakin sinun tilanteessasi, riippuen tietysti ihastuksen kohteestasi, miten hän tilanteeseen suhtautuu, eli haluaako olla vain ystävä, vai haluaako enemmän. Mikäli pysyy ystävänä, jolle voit purkaa tuntojasi, eikä siihen liity fyysistä vetovoimaa, niin silloin sehän on vain hyväksi, mutta ilmeisesti se ei ole näin koska koet sen ongelmaksi.
Pienellä paikkakunnalla kaikki näkyy ja tehdään helposti vääriä tulkintoja, jolloin joutuu tekemisiään ja sanomisiaan harkitsemaan paljon enemmän kuin isommalla paikkakunnalla.
Neuvoisin sinua keskittymään ensin pienempiin ongelmiin ja yrittämään ratkaisemaan niitä ensin, jos onnistut siinä pääset eteenpäin ja sen jälkeen isommat ongelmat eivät tunnu yhtä isoilta ja ylivoimaisilta ja niihinkin voi ratkaisu löytyä helpommin.
Ymmärrän kyllä, että kun on paljon ongelmia voimassa yhtäaikaa, urakka niiden selvittämiseen tuntuu niin ylivoimaiselta, ettei jaksa aloitta mitään. Jokainen tuntee ajoittain niin, mutta kun pääsee alkuun, niin jatko on sitten jo helpompaa.
Kiitos, noista sanoista. Tiedän sen että tässä on pikku hiljaa otettava itseään ihan urakalla niskasta kii ja selvittää tää kaikki. Tuntuu vaan että ympyrää tulee koko ajan kuljettua..
tuntuuhan tää kaikki tällä hetkelle raskaalta ja synkältä...mutta kuten sanotaa : paistaahan se aurinko risukasaankin.
Ja siitä veljestäni sen verran, emme mitenkään hirmu läheisiä oltu. Ajattelin niin että kun pääsen kotoa pois parannan välejä..(taustalla nimittäin kaikki huonot asia veljieni ja porukoitten välillä) Mutta liian myöhään sen tein..En vaan IKINÄ saanut sanottua veljelleni että rakastan sitä, aika kliseistä.
jää vaivaamaan, että sinulle tuntuu jääneen selvittämättömiä asioita veljeäsi kohtaan. Uskon kuitenkin sisarusrakkauden säilyvän taustalla vaikka asioista riideltäisiinkin ja uskon myös veljesi tienneen sen, vaikka sinusta tuntuu siltä, ettet ehtinyt sitä hänelle kertoa.
Elämässä on aina nousuja ja laskuja, välillä jopa tasaistakin aikaa.
Asioilla on taipumus järjestyä, varsinkin jos ei luovuta ja jaksaa yrittää.
Sitäpaitsi jos aina olisi kaikki asiat hienosti, niin siihekin turtuu aika pian ja sitä alkaa näkemään ongelmia sielläkin missä niitä ei ole.
Itsellänikin kuten kaikilla muillakin on ollut suuria ja ylitsepääsemättömän tuntuisia ongelmia, mutta aina niistä on selvitty välillä paremmin ja toisinaan huonommin, mutta selvitty kuitenkin, eli kuten sanoit kyllä aurinko paistaa risukasaankin. Vuosi tai kaksi on kuitenkin hyvin lyhyt jakso elämässä, vaikka sinun iässäsi se tuntuukin pitkältä.
Tietysti poikaystäväsi pitäisi olla se henkilö jolle voit huoliasi purkaa, valitettavasti hän ei taida osata kuunnella, jos osaisi ei sinun tarvitsisi etsiä kuunteliaa täältä tai muualtakaan.
Kuuntelemisen taidon toiset oppivat nuorena, toisilta siihen menee kauemmin ja jotkut eivät opi sitä koskaan, toivottavasti poikaystäväsi sen oppii vielä. Ilmeisesti hänen kaverinsa on parempi kuuntelia, mutta siitä voi koitua lisää ongelmia, kuten tuli jo todettua.
Tarvitsisit kuitenkin sellaisen henkilön jolle voisit yrittää selvitellä tuntojasi, jolloin asiat saavat oikeammat mittasuhteet, sillä niitä yksin mielessä pyöritellessä ne tahtovat kasvaa ja vääristyä todellisuudesta.
Varmaan tälläinen purkautuminenkin on tyhjää parempi, osoittaahan se sinulta halua tehdä asialle jotakin, joten sitäkin voisi sanoa aluksi ratkaista ongelmia, eikä se oikeastaan mikään huono vaihtoehto olekaan.