Olen aina pahalla päällä (tai no, näitä sattuu noin kerran viikossa kun paha oloni näkyy, muuten koitan olla iloinen ja mukava) miesystävän seurassa. Vain silloin, muuten olen ihan normaali.
Aina joku vanha asia alkaa kaivamaan ja ärsyttämään, jolloin muutun hiljaiseksi ja mies kysyy että mikä on ja aluksi vastaan että "ei mikään", kun en halua aiheuttaa mitään haloota. Sitten kun utelu jatkuu kerron ja mies huokailee joka kerta väsyneenä "jauhamiseeni" vanhoista asioista.
Mies yrittää selitellä käytöstäni kaikenlaisella : En liiku tarpeeksi, en syö kunnolla, minulla on sitä ja sitä vaivaa jne.. Mutta minä tiedän että kyse on vaan siitä että asiat yksinkertaisesti vaivaa ja olen katkeroitunut.
Ennen minulla oli tulevaisuuden suunnitelmia (yksin ja hänen kanssaan) mutta nyt en halua enää mitään niistä. En halua yhteenmuuttoa, en kihloihin menoa, enkä lapsia. Kaikki tällaiset ajatukset kuvottavat minua. Näin viime yönä unta, että olin raskaana ja olin unessa aidosti kauhuissani. Oli vain kaksi vaihtoehtoa, että teen abortin tai että pidän lapsen, MUTTA jätän miehen ja ilmoitan samalla kasvattavani lapseni yksin.
Ehkä kammo noihin tulee siitä että mies mielestäni on puhunut noista asioista liikaa.
Hän on saanut minut toivomaan, kunnes olen alkanut kyseenalaistaa että entäs jos näin ei käykään ja pelännyt pettyväni. Eikä minusta ole tervettä suhteen alkuvaiheesta lähtien puhua tuollaisia (yhteenmuutosta ym.), niistä puhutaan silloin kuin niiden aika on.
Koska minulle tuollaisista puhuminen ei ole mitään LEIKKIÄ, vaan niitä puhutaan silloin kun niitä suunnitellaan! Jos mies puhuu mitä sylki suuhun tuo, niin se on varma että minä joudun vielä pettymään.
Nyt ollaan päätetty, että emme puhu näistä asioista enää. Ja minä olen päättänyt että EI yhteenmuuttoa, EI lapsia ja vielä kun saisin miehelle puhuttua että EI kihloja, kun niistä hän tahtoo välillä vielä puhua :/
Toisaalta tiedän ettei mitään vaaraa, kun en usko että hän on tosissaan.
Nyt ongelmia purkaessa tuntuu että se ongelma on että on alettu liian varhaisessa vaiheessa puhua tulevaisuudesta. Tai mies PUHUU ja minä SUUNNITTELEN, koska olen TOSISSANI. Ja nyt olen sitten PETTYNYT, kun totuus alkaa valjeta. Kun puhun aiheesta miehelle, hän sanoo että on kyllä ollut tosissaan puhuessa näistä asioista, mutta ei ole halunnut niitä niin pian jne. kuin minä. Miksi sitten kysyä toiselta ihmiseltä esimerkiksi, mitä mieltä hän on "jos menisimme vuoden vaihteessa kihloihin?", jos ei TARKOITA sitä?! Mistä edes voin tietää enää mikä on totta?
Aina joku vanha asia alkaa kaivamaan ja ärsyttämään, jolloin muutun hiljaiseksi ja mies kysyy että mikä on ja aluksi vastaan että "ei mikään", kun en halua aiheuttaa mitään haloota. Sitten kun utelu jatkuu kerron ja mies huokailee joka kerta väsyneenä "jauhamiseeni" vanhoista asioista.
Mies yrittää selitellä käytöstäni kaikenlaisella : En liiku tarpeeksi, en syö kunnolla, minulla on sitä ja sitä vaivaa jne.. Mutta minä tiedän että kyse on vaan siitä että asiat yksinkertaisesti vaivaa ja olen katkeroitunut.
Ennen minulla oli tulevaisuuden suunnitelmia (yksin ja hänen kanssaan) mutta nyt en halua enää mitään niistä. En halua yhteenmuuttoa, en kihloihin menoa, enkä lapsia. Kaikki tällaiset ajatukset kuvottavat minua. Näin viime yönä unta, että olin raskaana ja olin unessa aidosti kauhuissani. Oli vain kaksi vaihtoehtoa, että teen abortin tai että pidän lapsen, MUTTA jätän miehen ja ilmoitan samalla kasvattavani lapseni yksin.
Ehkä kammo noihin tulee siitä että mies mielestäni on puhunut noista asioista liikaa.
Hän on saanut minut toivomaan, kunnes olen alkanut kyseenalaistaa että entäs jos näin ei käykään ja pelännyt pettyväni. Eikä minusta ole tervettä suhteen alkuvaiheesta lähtien puhua tuollaisia (yhteenmuutosta ym.), niistä puhutaan silloin kuin niiden aika on.
Koska minulle tuollaisista puhuminen ei ole mitään LEIKKIÄ, vaan niitä puhutaan silloin kun niitä suunnitellaan! Jos mies puhuu mitä sylki suuhun tuo, niin se on varma että minä joudun vielä pettymään.
Nyt ollaan päätetty, että emme puhu näistä asioista enää. Ja minä olen päättänyt että EI yhteenmuuttoa, EI lapsia ja vielä kun saisin miehelle puhuttua että EI kihloja, kun niistä hän tahtoo välillä vielä puhua :/
Toisaalta tiedän ettei mitään vaaraa, kun en usko että hän on tosissaan.
Nyt ongelmia purkaessa tuntuu että se ongelma on että on alettu liian varhaisessa vaiheessa puhua tulevaisuudesta. Tai mies PUHUU ja minä SUUNNITTELEN, koska olen TOSISSANI. Ja nyt olen sitten PETTYNYT, kun totuus alkaa valjeta. Kun puhun aiheesta miehelle, hän sanoo että on kyllä ollut tosissaan puhuessa näistä asioista, mutta ei ole halunnut niitä niin pian jne. kuin minä. Miksi sitten kysyä toiselta ihmiseltä esimerkiksi, mitä mieltä hän on "jos menisimme vuoden vaihteessa kihloihin?", jos ei TARKOITA sitä?! Mistä edes voin tietää enää mikä on totta?
Vastaukset 3
Vanhimmat
nyt tyttö hyvä ihan rauhallisesti. Sinä et vain ole valmis.
Eläkää tätä päivää, kiirettä ei ole. Tunnustele eloasi toisen rinnalla, tuntuuko se hyvältä? Jos tuntuu jatkakaa yhdessä, mutta samalla tavalla kuin tähän asti. Ei kiirettä perheen perustamiseen tai yhteenmuuttoon.
Isot askeleet pelottavat aina, se on normaalia. Kovasti eteenpäin ei kannata "pelätä" tai miettiä, kun todellakaan EI VOI tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Elämä on aina "mitä jos...", jos kovasti alkaa analysoimaan ja pohtimaan.
Tärkeintä nyt on, että rauhoitut ja nautit juuri tästä hetkestä.
"mennä kihloihin"? Sormusten ostamista?
Kihloissa ollaan silloin, kun toinen on kosinut ja toinen vastannut myöntävästi eli on sovittu avioliitosta. Eli jos mies ehdottaa sinulle, että mennään vuoden vaihteessa kihloihin, niin hän ehdottaa että "sovitaan, että pyydän sinua vuodenvaihteessa kanssani naimisiin ja vastaat myöntävästi".
Kihlaus EI ole sitä, että toinen kysyy, että "mennäänkö kihloihin"
Mitä jos nyt vain seurustelisitte ja tutustuisitte rauhassa toisiinne suunnittelematta asioita liian pitkälle. Nauttikaa yhdessäolosta pohtimatta liikaa. Ja jos hakemalla haet riidan aiheita niin kannattaa miettiä mistä oikeasti kiikastaa. Ehkä hän ei olekaan "se oikea" tai ehkä pelkäät sitoutumista. Aikalisä!
Sinä tunnet olosi turvalliseksi saadessasi jauhaa iänkaiken vanhoja purukumeja ja tiedät aivan tarkkaan sen tunteen joka siitä seraa. Se on turvallista ja tuttua, saathan sinä sitten mokottää ja olla surullinen aivan rauhassa, Jopa kietoa kaiken näkoista verkkoa sen ymprille saadaksesi olla surullinen ja masentunut.
Vaatii paljon enemmän henkistä tahtoa ja vaivaa rikkoa nuo hämähäkin seitit ja tulla ulos sieltä (sairaasata) maailmasta. Vaatii enemän energiaa keskittäytyä ajattelemaan
tätä päivää ja tulevaisuuta kuin velloa jo historiaan vaipuneessa negatiivisuudessa.
Vaatii paljon enemmän vaivaa todella poistaa nuo sairaat ajatukset mielestä ja tehdä tilaa raikkaille uusille tuulille.
Mokotyshalusta ja surumielisyydestä VOI päästä jos todella haluaa. Sinä voisit vaikka aloittaa huomioimalla ja olemalla kiitollinen että olet terve, sinun aistisi toimivat. Sinulla on kaikki valta ja vapaus nähdä ja kokea kauneus ja luonto ympärillasi, hankkia kaunista musiikkia, käyttää korviasi sen kuunteluun, kehittää aistejasi huomaamaan kaikki se ylevyys ja henkevyys joka pursuaa joka puolelta.
Mutta se vaati pikkuisen energiaa ja vaivaa.
On niin paljon helpompaa vain lahota siinä entisessä masentuneisuuden allokossa. Kunnes läheisimmät saavat siitä tarpeekseen, eivätkä halua vajota samaan loukkoon kanssasi vaan poistuvat terveimmille alueille.