Kulutus

Kokoomus kiristäisi kulutusveroja
Kokoomus haluaa jatkaa verotuksen painopisteen siirtämistä palkkojen verottamisesta kulutuksen verottamiseen. Puolue ehdottaa, että ansiotulojen verotusta kevennetään myös tulevalla vaalikaudella ”maltillisesti” ja kaikilla tulotasoilla.
4101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tasavero suosii rikkaita ja eniten ne rasittavat kaikkein köyhimpiä, jotka eivät ole enää työelämässä. Kuten eläkeläiset ja työttömät.

Äänestä
  • Kokoomus haluaa jatkaa verotuksen painopisteen siirtämistä palkkojen verottamisesta kulutuksen verottamiseen. Puolue ehdottaa, että ansiotulojen verotusta kevennetään myös tulevalla vaalikaudella ”maltillisesti” ja kaikilla tulotasoilla.

    Lisää verotuloja valtiolle kokoomus keräisi kiristämällä kulutuksen verottamista. Puolue ehdottaa, että tavaroiden ja palvelujen hinnoissa maksettavia arvonlisäveroja korotettaisiin ensi vaalikaudella kaksi prosenttiyksikköä.

    Puheenjohtaja Jyrki Katainen julkisti puolueensa verotavoitteet kokoomuksen valtuustossa lauantaina Helsingissä.

    Opposition tuoreissa kommenteissa tuli odotetusti syytös, että kokoomus haluaa viedä kehitystä yhä vain enemmän tasaveron suuntaan. Hintoihin lisätty vero on samansuuruinen vähävaraiselle ja varakkaalle.

    Katainen oli tiedotustilaisuudessaan haluton tasaverokiistelyyn.

    – Meidän fokus (polttopiste) on nyt siinä, mitä pitää tehdä, jotta työpaikat lisääntyvät Suomessa. Sen vuoksi yhteisöveron ja palkkaveron alennukset ovat perusteltuja. Veroja, jotka eivät niin suoraan vaikuta työllistämiseen, voidaan korottaa, kun verotuloja tarvitaan lisää, Katainen sanoi.

    Yritysten maksamaa yhteisöveroa kokoomus alentaisi prosenttiyksikön verran vuodessa neljän vuoden aikana. Näin ollen vero olisi ensi vaalikauden lopussa 22 prosenttia.

    Kaikkein suurimpia pääomatuloja kokoomus on valmis verottamaan vielä hiukan enemmän, mutta tämä korotus saisi jäädä vain ensi vaalikauden mittaiseksi.

    Kataisen mukaan lisäkorotus voisi olla 1–2 prosenttiyksikköä. Puolue ei ole vielä määritellyt, millä pääomatulojen tasolla korotus alkaisi purra.

    Kataisen mukaan paljon ei tällä lisäverolla kerättäisi rahaa, mutta sillä haluttaisiin osoittaa, että isojen pääomatulojen saajat maksavat näissä talkoissa hieman enemmän.

    Kokoomus muuttaisi kokonaan verovapaiksi kaikkein pienimmät osinkotulot, esimerkiksi jos ne jäävät alle tuhanteen euroon.

    Äänestä

koska Kokoomus on edelleen vaaligallupeissa suosituin puolue ja ainoa joka ylittää 20 prosentin kannatuksen.

Äänestä
  • ÄÄNESTÄ KOKOOMUSTA, koska olen köyhä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vero. kirjoitti:

Kokoomus kiristäisi kulutusveroja
Kokoomus haluaa jatkaa verotuksen painopisteen siirtämistä palkkojen verottamisesta kulutuksen verottamiseen. Puolue ehdottaa, että ansiotulojen verotusta kevennetään myös tulevalla vaalikaudella ”maltillisesti” ja kaikilla tulotasoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu