Pitääkö miehen olla koko ajan se aktiivinen?

Olen nyt muutaman viikon tuntenut erään tytön ja aina kun ollaan yhdessä tekemässä jotain hän sanoo että oli kiva nähdä ja pussaillaan lopuksi jne.
Mutta kun olemme yhteydessä tekstiviestein hän ei vastaa aina viesteihin ja minä olen aina se joka aloittaa tekemisen ehdottamisen. Ollaan nyt 4 kertaa tavattu. Voiko tyttöä jännittää niin paljon ettei itse uskalla tms. Voisinko kysyä häneltä jotenkin, että kiinnostaako homma häntä yhtään enempää?
Ajattelin, että nyt annan hänen ottaa yhteyttä jos ottaa, ja jos ei niin se on sitten siinä.
72123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Se on ihan mahdollista, jopa todennäköistä, että häntä vain jännittää. Etenkin jos kyseessä on muutenkin ujomman puoleinen tyttö, niin voi kestää kauankin, että hän uskaltaa ottaa yhteyttä oma-aloitteisesti. Viesteihin vastaamattomuuskin voi selittyä sillä, että tyttö ei keksi tarpeeksi nopeasti mielestään mitään mielekästä ja hurmaavaa vastausta, eikä kehtaa vastata enää myöhässä. Epävarmat tytöt olemme sellaisia. :)

Kyllä jo 4 tapaamiskerran jälkeen voit kysyä ihan suoraan, missä mennään. Mutta jos tyttö todella on noin ujo ja arka, niin kysymys kannattaa esittää kahden kesken, kasvotusten. Muutoin hän saattaa löytää keinon paeta kysymystäsi, esimerkiksi juuri jättämällä vastaamatta viestiisi.

Tsemppiä sinulle! :)

Äänestä

Metsästystä.
4 treffien jälkeen ilmassahan on jo ihastumista, myös vähän enemmän luottamusta siihen, että haluaa se nähdä minut myös seuraavan kerran. Miehen itsevarmuus on turn-on, ja mielenkiinto. Älä luovuta, ei se suhde voi ehdottamiseen kaatua. Se ei ainakin tarkoita, ettei se olisi kiinnostunut.
Mielestäni on ihan kohdallaan jos yrität pitää asioista puhumisen kynnyksen luontevasti alhaisena jo suhteen alussa. Esimerkiksi kerrot sille, että on todella mukava saada sulta viestiä. Myös oma esimerkkisi ei ole haitaksi - ymmärtääkseni on ihastumista ilmassa - laitat vaan "ajattelen sinua" silloin kun ajattelet sitä päivällä.

Äänestä

Muakin kiinnostaa nää alkuvaiheiden järjestelyt. Vähän vastaava tilanne, about kuukausi tunnettu ja tavattu joku viitisen kertaa. Itse olen myös ollut reilusti aktiivisempi osapuoli, itse tapaamiset ovat tosi kivoja ja molemmat tuntuu viihtyvän mutta sitten niiden jälkeen tuntuu se yhteydenpidon aloitteellisuus lankeevan mun harteille. Miten asiasta voisi hienovaraisesti sanoa tai missä vaiheessa on ok kysyä että missä mennään?

Äänestä

Ole cool. Tällä tarkoitan ettet ota liikaa tunteita mukaan tapailuvaiheessa- Etkä pohdi liikoja. Annat vaan asioiden tulla luonnostaan.

Pitääkö miehen olla aktiivinen? Yleisesti kyllä, mutta: Riippuu millä mielellä olet naisseuraa hakemassa. Tositarkoitus: Käyt treffeillä, hurmaat naisen. Tämän jälkeen kiität seurasta: "Oli oikein mukavaa, ollaan yhteydessä" Vitsi on siinä että nimenomaan et ole yhteydessä! Jos olet onnistunut treffeillä, nainen ottaa kyllä yhteyttä. Ja tästä eteenpäin olet tilanteen herra. Saat naisesta mitä haluat.

Toimii aina ja joka kerta.

Äänestä
  • ei todellakaan pidä paikkaansa. Jos mies ei ota yhteyttä ensitreffien jälkeen, niin suurin osa jää odottamaan miehen seuraavaa yhteydenottoa. Jos sitä ei kuulu, oletetaan ettei mies vain ollut kiinnostunut. Se kuuluu miehelle tehdä ensimmäiset aktiiviset eleet.

    Äänestä

  • naisen kokemus kirjoitti:

    ei todellakaan pidä paikkaansa. Jos mies ei ota yhteyttä ensitreffien jälkeen, niin suurin osa jää odottamaan miehen seuraavaa yhteydenottoa. Jos sitä ei kuulu, oletetaan ettei mies vain ollut kiinnostunut. Se kuuluu miehelle tehdä ensimmäiset aktiiviset eleet.

    Näin juuri.

    Kerran mokasin pahasti kun en ollut aktiivinen ekojen treffien jälkeen. Nainen ei ollut kyllä ollut erityisen kiinnostunut, mutta jälkeenpäin sain selville että passiivisuuteni oli ajanut hänet entistä kauemmaksi.
    Jos olisin takonut rautaa silloin kun se olisi kuumaa niin tuo tyttö olisi voinut olla minun.

    Häntäkin näkyvästi vaikutti harmittavan kun sanoi jälkikäteen että "ethän sä silloin edes ollu minusta kiinnostunut".
    Yritin selittää että olin ihastuksissani, mutta se tuli liian myöhään.

    Äänestä

  • Älkää mokatko kirjoitti:

    Näin juuri.

    Kerran mokasin pahasti kun en ollut aktiivinen ekojen treffien jälkeen. Nainen ei ollut kyllä ollut erityisen kiinnostunut, mutta jälkeenpäin sain selville että passiivisuuteni oli ajanut hänet entistä kauemmaksi.
    Jos olisin takonut rautaa silloin kun se olisi kuumaa niin tuo tyttö olisi voinut olla minun.

    Häntäkin näkyvästi vaikutti harmittavan kun sanoi jälkikäteen että "ethän sä silloin edes ollu minusta kiinnostunut".
    Yritin selittää että olin ihastuksissani, mutta se tuli liian myöhään.

    Kummaa, kun omalle kohdalle on sattunut ihan erilaisia miehiä kuin aloittaja ja muutama muu.

    Itse olen sitä mieltä, että yhteydenpito kaikissa ihmissuhteissa on molempien vastuulla. Mielestäni tapailuvaiheessakaan ei voi odottaa, että toisen kuuluu aina tehdä aloite ja kysyä ja ehdottaa tapaamista. Minä näen naisena asian niin, että myös minä voin ylläpitää yhteyttä. Jos en suoraan ehdota tapaamista joka kerta, niin voin viestillä kysellä kuulumisia. Näen tämän ihan normaalina vuorovaikutuksena. Yhteydenpitoa ei kuitenkaan ole pakko olla heti alkuun joka päivä.

    Kuitenkaan käytännössä tämä ei ole toiminut. Vaikka laittaisin miehelle ihan neutraalin viestin muutama päivä tapaamisen jälkeen, kyselen kuulumisia, kerron omistani, lähinnä vain "muistutan olemassaolostani" ja ylläpidän yhteyttä, se tuntuu aiheuttavan vain miesten kaikkoamista. Miehet eivät vastaa, vastaavat yhdellä kahdella sanalla, miehet kuvittelevat että olen heti umpirakastunut heihin (niin poikkeavaako käytökseni on). Sitten kun en pidä yhteyttä, heistä kuuluu n. 7-10 päivän kuluttua. Sama juttu jos en alunperinkään laita viestiä. Tuntuu oudolta minusta. Ilmeisesti miehet yleisesti sitten haluavat olla vetovastuussa tapailusta ja yhteydenpidosta ja "sanella pelisäännöt", en minä tätä muutenkaan osaa tulkita. Mutta jos jotain syyttelyitä tms rakastumisepäilyitä tai "se haluaa HETI seurustella" -epäilyitä tulee, homma alkaa minun puolelta olla ohi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jabu... kirjoitti:

Olen nyt muutaman viikon tuntenut erään tytön ja aina kun ollaan yhdessä tekemässä jotain hän sanoo että oli kiva nähdä ja pussaillaan lopuksi jne.
Mutta kun olemme yhteydessä tekstiviestein hän ei vastaa aina viesteihin ja minä olen aina se joka aloittaa tekemisen ehdottamisen. Ollaan nyt 4 kertaa tavattu. Voiko tyttöä jännittää niin paljon ettei itse uskalla tms. Voisinko kysyä häneltä jotenkin, että kiinnostaako homma häntä yhtään enempää?
Ajattelin, että nyt annan hänen ottaa yhteyttä jos ottaa, ja jos ei niin se on sitten siinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu