Mulla on ollut kaikenlaisia oireita, hapenottokyky tuntuu välillä huonolta ja nyt on epäilty astmaa, myös refluksia on ollut. Pari viikkoa sitten oli myös outoa kuumeilua pari päivää.
Anemiaakin on ollut jo pitkään (raudan puutteesta johtuvaa, kun runsaita vuotoja alapäästä), Hb oli viimeksi noussut kuitenkin sentään jo liki 100:aan.
Aika usein on veren maku suussa.
Pari-kolme kuukautta sitten hammashoitaja totesi, että on ientulehdusta, mutta silloin ei muistaakseni vielä ollut tätä verenmaku ongelmaa tässä määrin.
Nyt ei ikenet näytä enää edes vuotavan, kun ne on hoidettu.
Limaa on kurkussa jatkuvasti ja yskänärsytystä (en kuitenkaan yski kovasti).
Nenässä on etenkin aamuisin karstaa, joka on välillä hieman veristä.
Miksi limakalvot vuotavat, johtuuko anemiasta?
Johtuukohan tuo verenmaku pelkästään tuosta nenästä, vai voiko tulla keuhkoista saakka?
Tänä aamuna ei ollut oireita, mutta kun kävin vessassa ja jouduin sielä ponnistelemaan aika tavalla, niin sen jälkeen on veren maku taas ollut ja vatsakin kipuilee pystyasennossa (kramppeja?)
Veren maku suussa
2
5095
Vastaukset
- 29
ensimmäisenä tuli mielee homeasunto? voisiko asunnossasi olla hometta..?
- ap
No itse asiassa kosteusvauriomikrobeja on mitattu talon ilmasta yli sallittujen rajojen. Pari paikkaa päässyt lahoamaan vanhassa talossa (ikivanhan talon alahirret alkaa kaivata jo kengitystä yms.).
Erinäisistä syistä johtuen on kuitenkin ollut pakko jäädä tähän asumaan. Hätäratkaisuna, ennen suurempia korjauksia (jotka päästään aloittamaan aikaisintaan vasta keväällä) on ehdotettu erinäisiä toimenpiteitä, jotka parantaisi huoneilmaa.
Flunssia ei tosin ole ollut kokonaiseen vuoteen. Eikö niiden pitäisi lisääntyä hometalossa?
Ovat päinvastoin vähentyneet viime vuosina.
Vaikeaksi tämän diagnosoinnin on tehnyt se, kun oireet vaihtelee.
Tänään tuota veren makua ei taas ole ollut, ei myöskään hengenahdistusta enää pariin päivään. Pahin liittyi taas näköjään hormonikierron yhteen jaksoon. Estrogeenitason laskeminenkin saattaa kuulemma tehdä tällaisia kummia oireita, luin juuri eilen erään gynekologin kirjoittamasta kirjasta.
Liman tulo laantui, kun otin allergialääkettä. Sitä en ole syönyt moneen kuukauteen, mutta näköjään siitä on sitten jotain apua.
Allergiatestit ei kuitenkaan ole näyttäneet koskaan mitään allergiaa, kumma juttu.
Pölyä täällä kyllä on, täytyy myöntää, kun en kiireen ym. (ja näiden kremppojen)
takia aina ehdi/jaksa siivota niin maan perusteellisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain597474Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232896- 1421746
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651639Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151448Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671384- 1291116
- 73817
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707