Ilkeä pomo

Hei,

En oikein tiedä mitä mun pitäisi tehdä joten ajattelin kysyä teidän mielipidettä..
Olen 20.vuotias nuori nainen ja olen työskennellyt nykyisessä työpaikassani (toimisto) pian 3 kuukautta.
Tämä on oikeastaan ensimmäinen "oikea" työpaikkani.

Ongelmana on kuitenkin pomoni. Hänellä ei ole minkäänlaisia sosiaalisia taitoja. Hän kiroilee todella paljon, haukkuu muita työntekijöitä selän takana, puhuu ihmisistä muutenkin joskus todella ala-arvoiseen sävyyn ja jos teet pienekin virheen, auta armias mikä haloo siitä nousee. Olen mielestäni hoitanut työni kunnolla ja pieniltä virheiltä ei kukaan voi välttyä. Pomoni kuitenkin painottaa, että EI SAA TULLA VIRHEITÄ, vaikka hän itse tekee niitä melkein enemmän kuin minä, ja mikä ärsyttävintä, hän aina etsii ensin syyllistä muista, useinmiten minusta. Tuntuu melkein, että pomollani olisi jokin narsistinen häiriö ja hän tykkää nöyryyttää muita toisten kuullen. Kun juttelemme kahdestaan, hän on välillä jopa ihan mukava.

Muuten työni olisi ihan mieleistä, mutta pomo pilaa koko ilmapiirin. Ei ihme, että työntekijöitä lähtee...
Ehkä pitäisi vaan olla välittämättä, mutta minä en vaan pysty. Olen koko ikäni ollut melko rauhallinen ja pitänyt ikävät kommentit ja tunteet sisälläni. Nyt mittani alkaa kuitenkin olla täysi. Johtuu varmasti myös siitä, että olen saanut pettyä elämässäni ihmisiin, etenkin parhaaseen ystävääni, joka satutti minua todella pahasti. Siitä huolimatta en ole oikein koskaan osannut ilmaista tunteitani ja sanoa ihmisille vastaan.
Siksi pelkäänkin, että nämä ikävät tunteet purkautuvat sitten joskus ikävällä tavalla...

Olen muutenkin ollut hieman ahdistunut (erään miehen takia) ja viime viikolla eräs päivä töissä vain romahdin. Pomo oli juuri nöyryyttänyt minua ja koko päivä oli muutenkin ollut kamala. En enää kestänyt vaan menin vessaan itkemään silmät päästäni.

En tiedä mitä tehdä. Täytyykö minun todella olla töissä paikassa, johon menoa pitää joka päivä jännittää ja pelätä? Mielestäni kaikilla olisi oikeus käydä koulua/työtä tuntematta pelkoa.

Asun omistusasunnossa, joten vuokranmaksuhuolia minulla ei olisi, vaikka jäisin työttömäksi. Koeaikaa minulla olisi kuukausi jäljellä nykyisessä paikassa.

Olen muutenkin hieman tuuliviiri luonteeltani ja mieli muuttuu jatkuvasti. Ehkä se tosin johtuu nuoresta iästäkin, että haluaa vielä kokeilla eri juttuja. Olen suunnitellut opiskelemaan lähtöä syksyllä (lähihoitajaksi), mutta en ole enää täysin varma siitäkään...

Ja sitten, onko minulla oikeus saada sairaslomaa ahdistuksen takia? Olen menossa lääkäriin ensi viikolla (muissa asioissa) ja mietin jos voisin samalla kertoa työtilanteestani ja ahdistavasta olostani. Tuntuu välillä, että voisin vain maata sängyssä ja pyöritellä asioita päässäni.

Anteeksi pitkä ja sekava vuodatus, mutta oli pakko jakaa tämä asia.
Jos muita saman kokeneita, ilmoittautukaa!
Ja kertokaa mitä minun kannattaisi tehdä.

Pelottaa jo nyt huominen työpäivä...
11573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

minullakin oli narsistinen pomo...kaikista pahin oli se nöyryytys kaikkia työntekijöitä kohtaan...osasi vielä näyttää johdolle ns.hyvän puolensa..eikä kukaan siellä voi kuvitellaakaan sitä pimeää puolta...neuvoin yhtä työkaveria kääntymään työterveyshuoltoon..kun rupesi itkemään pomon nöyryytyksessä..viikko sairaslomaa..itselleni sama kuvio..viikko sairaslomaa..ainakin työterveys huoltoon tulee merkintä..tarpeeksi moni tekee niin..eiköhän se johtokin jossain vaiheessa herää..älä lannistu..voihan siitä soittaa työsuojelupiiriinkin...henkinen väkivalta..työpaikkakiusaaminen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-confused - kirjoitti:

Hei,

En oikein tiedä mitä mun pitäisi tehdä joten ajattelin kysyä teidän mielipidettä..
Olen 20.vuotias nuori nainen ja olen työskennellyt nykyisessä työpaikassani (toimisto) pian 3 kuukautta.
Tämä on oikeastaan ensimmäinen "oikea" työpaikkani.

Ongelmana on kuitenkin pomoni. Hänellä ei ole minkäänlaisia sosiaalisia taitoja. Hän kiroilee todella paljon, haukkuu muita työntekijöitä selän takana, puhuu ihmisistä muutenkin joskus todella ala-arvoiseen sävyyn ja jos teet pienekin virheen, auta armias mikä haloo siitä nousee. Olen mielestäni hoitanut työni kunnolla ja pieniltä virheiltä ei kukaan voi välttyä. Pomoni kuitenkin painottaa, että EI SAA TULLA VIRHEITÄ, vaikka hän itse tekee niitä melkein enemmän kuin minä, ja mikä ärsyttävintä, hän aina etsii ensin syyllistä muista, useinmiten minusta. Tuntuu melkein, että pomollani olisi jokin narsistinen häiriö ja hän tykkää nöyryyttää muita toisten kuullen. Kun juttelemme kahdestaan, hän on välillä jopa ihan mukava.

Muuten työni olisi ihan mieleistä, mutta pomo pilaa koko ilmapiirin. Ei ihme, että työntekijöitä lähtee...
Ehkä pitäisi vaan olla välittämättä, mutta minä en vaan pysty. Olen koko ikäni ollut melko rauhallinen ja pitänyt ikävät kommentit ja tunteet sisälläni. Nyt mittani alkaa kuitenkin olla täysi. Johtuu varmasti myös siitä, että olen saanut pettyä elämässäni ihmisiin, etenkin parhaaseen ystävääni, joka satutti minua todella pahasti. Siitä huolimatta en ole oikein koskaan osannut ilmaista tunteitani ja sanoa ihmisille vastaan.
Siksi pelkäänkin, että nämä ikävät tunteet purkautuvat sitten joskus ikävällä tavalla...

Olen muutenkin ollut hieman ahdistunut (erään miehen takia) ja viime viikolla eräs päivä töissä vain romahdin. Pomo oli juuri nöyryyttänyt minua ja koko päivä oli muutenkin ollut kamala. En enää kestänyt vaan menin vessaan itkemään silmät päästäni.

En tiedä mitä tehdä. Täytyykö minun todella olla töissä paikassa, johon menoa pitää joka päivä jännittää ja pelätä? Mielestäni kaikilla olisi oikeus käydä koulua/työtä tuntematta pelkoa.

Asun omistusasunnossa, joten vuokranmaksuhuolia minulla ei olisi, vaikka jäisin työttömäksi. Koeaikaa minulla olisi kuukausi jäljellä nykyisessä paikassa.

Olen muutenkin hieman tuuliviiri luonteeltani ja mieli muuttuu jatkuvasti. Ehkä se tosin johtuu nuoresta iästäkin, että haluaa vielä kokeilla eri juttuja. Olen suunnitellut opiskelemaan lähtöä syksyllä (lähihoitajaksi), mutta en ole enää täysin varma siitäkään...

Ja sitten, onko minulla oikeus saada sairaslomaa ahdistuksen takia? Olen menossa lääkäriin ensi viikolla (muissa asioissa) ja mietin jos voisin samalla kertoa työtilanteestani ja ahdistavasta olostani. Tuntuu välillä, että voisin vain maata sängyssä ja pyöritellä asioita päässäni.

Anteeksi pitkä ja sekava vuodatus, mutta oli pakko jakaa tämä asia.
Jos muita saman kokeneita, ilmoittautukaa!
Ja kertokaa mitä minun kannattaisi tehdä.

Pelottaa jo nyt huominen työpäivä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu