Roolimallit!

Onko vielä olemassa pareja jotka ovat tavanneet toisensa joskus 16 vuotiaina ja ovat vielä vanhoillakin päivillänsä yhdessä? ´Nykyään kaikki vain eroavat joten tulee vain mieleen että jos kumminkin erotaan, ni miksi sitten edes seurustella? Mihin tässä voi enää nuoret uskoa ku media ja muut tuutit vaa toivottavat sitä kuinka matti ja mervi ja merikukka ja hjallis ymym.
eroavat ja palaavat yhteen, hakkaavat ja riitelevät. Sukulaisetkin tekee ihan samaa, ni mihin voi enää uskoa?kysynpähän vaan, että mikseivät lehdet kerrankin puhuisi jostain kestävästä ja ihailtavasta suhteesta? Miksei ihmisiä kiinnosta sellainen??Kaikki vaan haluavat kuulla jostain ihan turhanpäiväisistä asioista!
Ja sitten kun henkilöt loppuvat niin ruvetaan keksimään ihan perättömiä juttuja!Esim "Mika Häkkinen" Episodi! Kukaan samaa mieltä?
8666
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Paríkin ystäväpariskuntaani on tavanneet toisensa kun nainen on ollut yläasteen viimeisellä.
Eli toistakymmentä vuotta taivaltaneet yhdessä.
Toisen naisen vanhemmat ovat tavanneet aikoinaan rippileirillä, ja ovat edelleen yhdessä. Piakkoin siis viettävät 30-vuotispäiväänsä ja ikää parilla 45

Äänestä

No onhan meitä, esim.me ei nyt ihan 16 oltu mutta melkein 18. Aika on mennyt ettei huomaakkaan, suuremmilta kriiseiltä ja mielipahlta olllan säästytty. Meille tulee tapaamisesta, 30 vuotta täyteen tänä kesänä, että näin. En tiedä vastausta, miksi ei olla kyllästytty toisiimme. Varmaan meillä oli jo tavatessamme sellainen kipinä sydämmessä että tätä me haluamme. Siitä oli hyvä jatkaa eteenpäin. Nyky-yhteiskunta asettaa kaikille hirveitä paineita, joka suunnasta. Ihmisistä tulee epävarmoja kaikinpuolin. Muista itse kun joskus parisuhteen aloitat, että mitä sinä/te haluatte liitoltanne. Oletteko valmiit siihen ym ym. Lehtijutut on itsesään pelkkää rahastusta. Kaikkea hyvää sinulle ja elämälesi :)

Äänestä

Vähän asian vierestä, mutta se "Mika Häkkinen"-episodi ei ollu valitettavasti ihan tuulesta temmattu...
Mutta juu, itsekin tunnen näitä pareja. Kyllä he paremmin kävisivät parisuhderoolimalleiksi kun matit ja mervit. Julkisuudessa tälläinen pari on ainakin Maarit ja Sami Hurmerinta.

Äänestä
  • että teitäkin vielä on, ollaan "poikaystäväni"
    kanssa tavattu vuos sitte riparilla ja siitä asti ollaan vedetty häntää että, seurustellaanko vai ei, kun välillä tulee töyssyjä matkaan..mutta niin kai kaikilla.Hitaasti hyvä tulee *nauraa*

    Äänestä

Olin 14 vuotias kun tapasin tämän mieheni. Yhteistä taivalta tulee kohta 20 vuotta ja olemme tunteneet toisemme kauemmin vielä siitäkin. Kerran meinasi olla tosi kriisi ja olimme asumuserossa jonkun aikaa ja kauhea ikävöinti,soittelua ja tapailua joka päivä. Huomattiin että tosissaan rakastetaan toisiamme eikä voida elää ilman toista. Tässä sitä ollaan ja tavallaan aloitettiin puhtaalta pöydältä uudestaan.

Äänestä

tunnen erään parin joka ollut yhdessä 13-vuotiaista saakka, nyt abaut 50-vuotiaita ja kuulema ovat ihan erottamattomat.
Että onhan niitä, mutta harvassa..

Äänestä

Alotettu seurustelu 15 (minä) ja 16 (mies)-vuotiaina. Nyt 5 vuotta takana.

Äänestä

Me aloimme ensimmäisen kerran seurustella, kun olin 15 ja hän 16. Erottiin kolmen vuoden jälkeen melkein kymmeneksi vuodeksi, mutta uutta yhteistä aikaa on tullut sen jälkeen taas reilut seitsemän vuotta. Toki välillä on kivikkoista, mutta oikein taisi kohtalo kortit jakaa, koska vaihtaisi en enää ikinä.

Tsemppiä kaikille pareille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


titti kirjoitti:

Onko vielä olemassa pareja jotka ovat tavanneet toisensa joskus 16 vuotiaina ja ovat vielä vanhoillakin päivillänsä yhdessä? ´Nykyään kaikki vain eroavat joten tulee vain mieleen että jos kumminkin erotaan, ni miksi sitten edes seurustella? Mihin tässä voi enää nuoret uskoa ku media ja muut tuutit vaa toivottavat sitä kuinka matti ja mervi ja merikukka ja hjallis ymym.
eroavat ja palaavat yhteen, hakkaavat ja riitelevät. Sukulaisetkin tekee ihan samaa, ni mihin voi enää uskoa?kysynpähän vaan, että mikseivät lehdet kerrankin puhuisi jostain kestävästä ja ihailtavasta suhteesta? Miksei ihmisiä kiinnosta sellainen??Kaikki vaan haluavat kuulla jostain ihan turhanpäiväisistä asioista!
Ja sitten kun henkilöt loppuvat niin ruvetaan keksimään ihan perättömiä juttuja!Esim "Mika Häkkinen" Episodi! Kukaan samaa mieltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu