Hei,
Olen 24-vuotias opiskelija ja poikaystäväni on 26-vuotias opsikelija myös. Palasin Yhdysvalloista takaisin Suomeen jouluksi, 5 kk:n vaihdon jälkeen. Kotiinpaluun osalta mulla ei ollut minkäänlaista kulttuurishokkia, ekat 2 viikkoa oli todella ihanaa aikaa. Todellista laatuaikaa perheen ja ystävien kanssa.
Noh tämän hetken tilanne on sitten aivan toinen. Paluu opiskelupaikkakunnalle on sujunut hyvin mutta paluu arkeen poikaystävän kanssa ei. Kaikki on mennyt päin mäntyä! Odotukset olivat kovat samoin kuin ikävä. Emme olleet kokoaikaa erossa vaan hän tuli hetkeksi myös Yhdysvaltoihin.
Asumme yhdessä hänen kämpässään ja arki on yhtä kinaa. Rehellisesti vitutaa, kun ei ole ollenkaan omaa tilaa, tai toisen näkee ihan kokoajan. Käyn koulua ja teen osa-aika töitä ja poikaystäväni ei tee tällä hetkellä kumpaakaan, makaa vaan päivästä toiseen sohvalla verkkarit jalassa. Olenko odottanut tätä viimeiset puoli vuotta? Kaksi viikonloppua julkitappelua yökerhossa (kumpikaan ei kestä tuollaista) ja nyt alkaa mitta olla täysi. Tuntuu ettei toinen ymmärrä mua ollenkaan, enkä edes osaa selittää tilannetta hänelle. Menen usein vaan kävellylle, kun alan kiehumaan, kännissä on vaikeampaa pitää sitä suuta kiinni.
Suurin ongelma mikä mua vituttaa nyt eniten on se että poikaystäväni on selittänyt ja maalaillut kunnon kulissit paluustani, kuinka tulee pitämään hyvänä, mutta arkipaluu oli kaikkea muuta kuin mitä hän tarinoi.
Eden yksi kunnon illallinen yhdessä olisi ollut ihanaa, mutta EI. Vittu. Lamaantunut ameeba sohvalla päivästä toiseen.
Viime viikonloppuisen riidan jälkeen yhteiset kaverimme pitävät mua kunnon kusipäänä, koska minä aloitin riidan yökerhossa. Ottaa vaan niin helvetisti aivoon. En tiedä mitä tehdä!! Ajattelin nyt ottaa happea tilanteeseen. Matkalaukku pakattu ja junalippu takataskussa porukoiden luokse.
Huh, tuli kunnon avautuminen. Kommentteja, näkemyksiä, tilanne on tällä hetkellä yksinkertaisesti umpikujassa. En ole poikaystävälleni enää vihainen vaan pettynyt ja surullinen.
Olen 24-vuotias opiskelija ja poikaystäväni on 26-vuotias opsikelija myös. Palasin Yhdysvalloista takaisin Suomeen jouluksi, 5 kk:n vaihdon jälkeen. Kotiinpaluun osalta mulla ei ollut minkäänlaista kulttuurishokkia, ekat 2 viikkoa oli todella ihanaa aikaa. Todellista laatuaikaa perheen ja ystävien kanssa.
Noh tämän hetken tilanne on sitten aivan toinen. Paluu opiskelupaikkakunnalle on sujunut hyvin mutta paluu arkeen poikaystävän kanssa ei. Kaikki on mennyt päin mäntyä! Odotukset olivat kovat samoin kuin ikävä. Emme olleet kokoaikaa erossa vaan hän tuli hetkeksi myös Yhdysvaltoihin.
Asumme yhdessä hänen kämpässään ja arki on yhtä kinaa. Rehellisesti vitutaa, kun ei ole ollenkaan omaa tilaa, tai toisen näkee ihan kokoajan. Käyn koulua ja teen osa-aika töitä ja poikaystäväni ei tee tällä hetkellä kumpaakaan, makaa vaan päivästä toiseen sohvalla verkkarit jalassa. Olenko odottanut tätä viimeiset puoli vuotta? Kaksi viikonloppua julkitappelua yökerhossa (kumpikaan ei kestä tuollaista) ja nyt alkaa mitta olla täysi. Tuntuu ettei toinen ymmärrä mua ollenkaan, enkä edes osaa selittää tilannetta hänelle. Menen usein vaan kävellylle, kun alan kiehumaan, kännissä on vaikeampaa pitää sitä suuta kiinni.
Suurin ongelma mikä mua vituttaa nyt eniten on se että poikaystäväni on selittänyt ja maalaillut kunnon kulissit paluustani, kuinka tulee pitämään hyvänä, mutta arkipaluu oli kaikkea muuta kuin mitä hän tarinoi.
Eden yksi kunnon illallinen yhdessä olisi ollut ihanaa, mutta EI. Vittu. Lamaantunut ameeba sohvalla päivästä toiseen.
Viime viikonloppuisen riidan jälkeen yhteiset kaverimme pitävät mua kunnon kusipäänä, koska minä aloitin riidan yökerhossa. Ottaa vaan niin helvetisti aivoon. En tiedä mitä tehdä!! Ajattelin nyt ottaa happea tilanteeseen. Matkalaukku pakattu ja junalippu takataskussa porukoiden luokse.
Huh, tuli kunnon avautuminen. Kommentteja, näkemyksiä, tilanne on tällä hetkellä yksinkertaisesti umpikujassa. En ole poikaystävälleni enää vihainen vaan pettynyt ja surullinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Onpa poikaystävälläsi kiva olo, kun on osoittautunut noin kamalaksi pettymykseksi.
Vähemmän julmaa olisi erota kaikessa ystävyydessä.
Kaikelle käyttäytymisellekin on oleassa TAUSTASYYT.
Ne kandee selvittää ekana eikä vaan ällistellä passiivisena lopputulosta.
Jos oikeesti toisesta välittää, eikä vaan hölötä sellasta, pyrkii sillon myös parempaan yhteisoloon sen ihmisen kanssa. Jommastakummasta täytyy siis löytyä yhä tarve siihen yhteiseen parempaan fiilikseen, muuten kaikki jatkaa menemistä päin mäntyjä.
Pettynyt syyttää helposti muita olotilastaan vaikka oma tila on henk.koht. valinta sekin.
Jos tämä ei jaksa opiskella tai tehdä edes helppoa työtä, jotain täytyy olla myös päässä vialla. Yritä hankkia hänelle apua ja hänestä voi tulla ihan toinen ihminen! Usko minua, tiedän kokemuksesta!