Miehillä on helpompaa

Siis jos ajatellaan seksin saamisen tai parisuhteen muodostamisen kannalta. Useinhan naiset kiinnostuvat miehestä, joilla on muitakin ottajia ja ihastuessaan johonkin nainen joutuu poikkeuksetta kilpailemaan muiden naisten kanssa samasta miehestä > suurin osa jää ilman.

Miehillä on huomattavasti enemmän valinnanvaraa kumppanin suhteen ja kun kiinnostuminen jakautuu tasaisesti lähes kaikkien naisten kesken, miehellä on hyvin todennäköisesti vähemmän kilpakosijoita.

Esimerkki kymmenestä miehestä ja kymmenestä naisesta 8 naista yrittää saada kahta miestä. Loput kahdeksan ovat sellaisia jotka eivät oikein herätä kiinnostusta. Näillä kahdella miehellä on siis älyttömästi valinnanvaraa ja häviäjänaiset joutuvat tyytymään sitten huonompiin tapauksiin.

Sitten taas todennäköisesti näiden kymmenen miehen huomi pyörii 9 naisen ympärillä ja heillä ei ole käytännössä lainkaan valinnanvaraa miehen suhteen. Eikä miehellä muita kilpakosijoita
15341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Siis voi vittu mikä ajatusketju. Yrittäisit niinuska nyt edes vähän.

Äänestä
  • Tuossa vaan yksi ikävän tyypillinen palstan AT-mies yrittää mitätöidä aloituksen esittämällä, että naisena aloittaja ei psyty ajattelemaan loogisesti ja järkevästi.

    Aloituksen johdonmukaisuudessa ei ole vikaa ja sen sisältö on totta.

    Vikaa on vain tämän palstan miehissä, joista monet vihaavat ja halveksivat naisia - eivätkä siten koskaan naista saa.

    Äänestä

  • asdfgzxcvbg kirjoitti:

    Tuossa vaan yksi ikävän tyypillinen palstan AT-mies yrittää mitätöidä aloituksen esittämällä, että naisena aloittaja ei psyty ajattelemaan loogisesti ja järkevästi.

    Aloituksen johdonmukaisuudessa ei ole vikaa ja sen sisältö on totta.

    Vikaa on vain tämän palstan miehissä, joista monet vihaavat ja halveksivat naisia - eivätkä siten koskaan naista saa.

    "Aloituksen johdonmukaisuudessa ei ole vikaa ja sen sisältö on totta."

    Aloituksen johdonmukaisuudessa ei ole muuta kuin vikaa. Aloittaja nimittäin puhuu poikkeuksellisista ns. ylemmän tason miehistä joita naiset piirittää. Se on kyllä ihan yleisessä tiedossa että tällaisilla ylemmän tason miehillä on helpompaa, mutta suurimmalla osalla miehistä on vaikeampaa tässä asiassa kuin naisilla. Siis jos on kyseessä ns. keskitason mies (KTM) ja keskitason nainen (KTN) niin mies on se joka joutuu tekemään aloitteen ja tekemään vaikutuksen, naiselle riittää että pitää ulkonäöstään huolta ja vähän hymyilee miehelle lähestymiskutsuksi, sen nyt ei pitäisi kovin vaikeaa olla. Naiset siis vain valitsevat, mutta mies joutuu tekemään työn. Torjutuksi tulemisen riski on miehillä suurempi koska miehet tekevät aloitteet ja ottavat riskit. Naiset eivät tee aloitteita koska pelkäävät torjutuksi tulemista ja tyrkyksi/lutkaksi leimaantumista, mutta ei se tee naisen asemasta yhtään vaikeampaa, juurikin yllä mainituista syistä (kertauksen vuoksi: mies joutuu tekemään aloitteen).

    Äänestä

"häviäjänaiset joutuvat tyytymään sitten huonompiin tapauksiin"
Eihän ne tyydy. Tai ehkä joskus jumalattoman pitkän ajan päästä.

Äänestä

Ihan hyvä teoria niinuski, mutta otsikon pitäisi olla "YT-miehillä on helpompaa". Ei tavallisia miehiä naiset tuolla tavalla piiritä. Miehet muutenkin joutuu tekemään aloitteen. Naiset eivät tee aloitteita muuta kuin tuollaisten poikkeuksellisten ylemmän tason miesten tapauksissa. Sen takia miehillä on itseasiassa vaikeampaa. Naisille riittää että pitävät ulkonäöstään huolta ja vähän hymyilevät miehelle. Mies joutuu sitten tekemään aloitteen ja keksimään fiksua sanottavaa ja pitämään naisen mielenkiinnon yllä, sen lisäksi että mies myös joutuu huolehtimaan ulkonäöstään. Miehet siis tarjoavat itseään ja naiset vain valitsevat. Ne miehet jotka saavat valita ovat poikkeustapauksia, joita mahtuu ehkä yksi kymmeneen.

Äänestä

Tavallaan huvittavaa että nainen sanoo juurikin sen mitä palstan ATM:t kokoajan hokevat, vaikka ei itse tajuakkaan sanoneensa sitä. :-D

Äänestä

Afrikan lapsilla on niiiiin helppoa kun niille kelpaa mikä tahansa syötäväksi.

Äänestä
  • Täh?

    Äänestä

"Useinhan naiset kiinnostuvat miehestä, joilla on muitakin ottajia"

Siis MITÄ VITTUA?

Mistäköhän tämä "kiinnostuminen" johtuu. Johtuisko se NAISESTA ITSESTÄÄN.

Ei se mikään ehdoton luonnonlaki ole jos pimppa koostuu vain kaikken tavoitelluimmista miehistä, silloin vika voi olla omassa havaintomaailmassa ja tietoisuudessa.

Toisaalta jos nainen on itseään ja toimintaansa kykenemätön tarkkailemaan ja muuttamaan parinvalinnassa puhumme ameeban tasoisesta älykkyydestä ja robotista.

Äänestä

aloittajan logiikkaa. Yhtä hyvin useimmat niistä kymmenestä miehestä kuolaa 1-2 naisen perään. Loput 8-9 neitosta saavat katsella vierestä ja odotella, josko heidät huomataan myöhemmin, kun tuo silikooni-stella on kantensa valinnut..
ATÄmmäthän dissaa tasoisiaan naisia, vaikkei mitään chansseja kaunottareen olekaan.

Äänestä
  • "Loput 8-9 neitosta saavat katsella vierestä ja odotella,"

    Nykyään taitaa johtua siitä että nuo ovat ylipainoisia ja vain nuo 1-2 jonkinlaisessa kuosissa.

    Äänestä

  • ;) kirjoitti:

    "Loput 8-9 neitosta saavat katsella vierestä ja odotella,"

    Nykyään taitaa johtua siitä että nuo ovat ylipainoisia ja vain nuo 1-2 jonkinlaisessa kuosissa.

    Ihan varmasti ei ole noin. Eivät kaikki yksinäiset naiset ole rumia ja lihavia.

    Äänestä

  • fghhölkjjhgf kirjoitti:

    Ihan varmasti ei ole noin. Eivät kaikki yksinäiset naiset ole rumia ja lihavia.

    Ei ehkä olekaan, mutta ei heille kelpaa muut kuin nämä naistenmiehet joita kaikki naiset piirittää.

    Äänestä

  • 5yqw345y kirjoitti:

    Ei ehkä olekaan, mutta ei heille kelpaa muut kuin nämä naistenmiehet joita kaikki naiset piirittää.

    Aina vaan tuota samaa paskaaaaaa.

    Äänestä

  • zxcvbjhgfdsa kirjoitti:

    Aina vaan tuota samaa paskaaaaaa.

    Naiset ei kestä totuutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


niinuski. kirjoitti:

Siis jos ajatellaan seksin saamisen tai parisuhteen muodostamisen kannalta. Useinhan naiset kiinnostuvat miehestä, joilla on muitakin ottajia ja ihastuessaan johonkin nainen joutuu poikkeuksetta kilpailemaan muiden naisten kanssa samasta miehestä > suurin osa jää ilman.

Miehillä on huomattavasti enemmän valinnanvaraa kumppanin suhteen ja kun kiinnostuminen jakautuu tasaisesti lähes kaikkien naisten kesken, miehellä on hyvin todennäköisesti vähemmän kilpakosijoita.

Esimerkki kymmenestä miehestä ja kymmenestä naisesta 8 naista yrittää saada kahta miestä. Loput kahdeksan ovat sellaisia jotka eivät oikein herätä kiinnostusta. Näillä kahdella miehellä on siis älyttömästi valinnanvaraa ja häviäjänaiset joutuvat tyytymään sitten huonompiin tapauksiin.

Sitten taas todennäköisesti näiden kymmenen miehen huomi pyörii 9 naisen ympärillä ja heillä ei ole käytännössä lainkaan valinnanvaraa miehen suhteen. Eikä miehellä muita kilpakosijoita

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu