On pakko hieman purkaa tuntojaan täällä, jos se helpottaisi. Edessä on ero kuusi vuotta kestäneestä avoliitosta. Mies ei halua enää jatkaa, tämä liitto ei ole enää sitä mitä hän haluaa, enkä minä enää se ihminen, jonka kanssa elämänsä jakaa.
Vaikka merkkejä on ollut ilmassa, olen halunnut uskoa, ettei näin kävisi. Olemme kuitenkin viihtyneet yhdessä ja elämä on ollut hyvää, miehenkin mielestä. Tätä asiaa on puitu suuntaan ja toiseen eikä muuta vaihtoehtoa enää nähty.
Nyt olen yrittänyt hyväksyä tilanteen ja aloittaa asioiden järjestelyn. Lapsia ei ole, yhteistä omaisuutta hyvin vähän, asunto miehen. Eli kaikki näyttäisi olevan helppoa. Kuitenkin edessäni on asunnon etsiminen, tavaroiden pakkaaminen (niitä on kertynyt), muutto, kaikki käytännön järjestelyt, epävarmuus taloudellisesta pärjäämisestä ja kaikkein päällimmäisenä valtava tuska, kun täytyy erota elämänsä rakkaimmasta ihmisestä.
Te joilla on vastaavia kokemuksia, kertokaa miten olette selvinneet. Tarvitsisin nyt valtavasti voimia, eikä niitä tunnu olevan yhtään. Mahdollisimman äkkiä olisi kuitenkin päästävä pois saman katon alta, tässä oleminen vain lisää tuskaa.
Vaikka merkkejä on ollut ilmassa, olen halunnut uskoa, ettei näin kävisi. Olemme kuitenkin viihtyneet yhdessä ja elämä on ollut hyvää, miehenkin mielestä. Tätä asiaa on puitu suuntaan ja toiseen eikä muuta vaihtoehtoa enää nähty.
Nyt olen yrittänyt hyväksyä tilanteen ja aloittaa asioiden järjestelyn. Lapsia ei ole, yhteistä omaisuutta hyvin vähän, asunto miehen. Eli kaikki näyttäisi olevan helppoa. Kuitenkin edessäni on asunnon etsiminen, tavaroiden pakkaaminen (niitä on kertynyt), muutto, kaikki käytännön järjestelyt, epävarmuus taloudellisesta pärjäämisestä ja kaikkein päällimmäisenä valtava tuska, kun täytyy erota elämänsä rakkaimmasta ihmisestä.
Te joilla on vastaavia kokemuksia, kertokaa miten olette selvinneet. Tarvitsisin nyt valtavasti voimia, eikä niitä tunnu olevan yhtään. Mahdollisimman äkkiä olisi kuitenkin päästävä pois saman katon alta, tässä oleminen vain lisää tuskaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
mies muuttaisi pois vaikka kuukaudeksi,
niin sinä saat aikaa järjestää asioita ja muuton.
miehellä on jo uusi pesä mielessä?
Kyllä sinä siitä selviät. Ensimmäisenä katselet itsellesi kämpän, se on nyt tärkein. Kun saat kämpän hankittua niin tavarat kasaan ja uutta asuntoa laittamaan kuntoon. Muistat tehdä muuttoilmoituksen ja hoitelet kaikki osoitteenmuutokset muihin paikkoihin mihin ei mene suoraan osoitteenmuutos. Pyydä ystäviä ja kavereita ja sukulaisia auttamaan asioissa. Älä jää yksin murehtimaan. Ja miehesi varmasti auttaa sinua muuttamaan kun saat uuden asunnon.
Tiedän myös että se tuntuu todella pahalta ajatus nyt että rakastamasi ihmisen viereltä joudut lähtemään, huomaat kyllä myöhemmin että se oli oikea ratkaisu. Itselläni oli kuukausi aikaa löytää asunto itselle kun yhteinen kämppä menikin kaupaksi hyvin nopeasti, exällä oli kämppä valmiina. Kyllä siinä itselle pienimuotoinen paniikki iski kun oli pakko saada kämppä tiettyyn päivään mennessä. Mutta muutaman päivän selailun tuloksena löytyi asunto joka sopi itselle kuin nenä päähän. Paljon kaikkea uutta siinä matkalla tulee eteen kun itse joutuu asiat hoitamaan.
Suurin ahdistus hellitti kun sai muuton tehtyä ja vanhan asunnon luovutettua.
sait paettua uuteen asuntoon. Eipä se auta ilman asioiden läpikäymistä
...yhtäkkiä muttaaa...
se lisää tuskaa sun on mahdollista NYT saada niitä vastauksia jos asuisitte vielä hetken saman katon alla...sä jäät niitä kuitenkin kaipaamaan - jollain tasolla. Ei ihmistä jonka kanssa on 6-vuotta jakanut voi unohtaa nopeasti muuten kuin vihan avulla ja viha vie paljon energiaa. Ota vastaan ne syyt jotka saat...
Kestäähän siinä tovi kun kaikki tunteet käy monta kertaa läpi kuin linkousohjelmalla. Sitten se helpottaa. :)
Mies on selvästi päätöksensä tehnyt eikä halua enää jatkaa niin mitä siinä muuta tehdä kuin hakea se asunto ja alkaa sulatella asiaa. Tuskin se siitä paremmaksi muuttuu pitempään exän nurkissa pyörimällä. Todellakin se on pitkä prosessi sille joka vielä toivoisi että suhde jatkuisi. 6 vuotta on pitkä aika ja niitä yhteisiä hetkiä käy pitkään läpi.
Kiitos kaikille vastauksista. On käynyt mielessä, niinkun joku vihjasi, että hänellä olisi uusi kiikarissa. Itse vakuuttaa, ettei näin ole, en tiedä uskonko. Mitään kummempaa selitystä ei osaa/halua antaa. Vastausten tivaaminen päättyy mykkäkouluun ja minun raivoamiseen.
Asunto on haussa, mutta en tiedä millon löytyy. En jaksa edes ajatella tulevaisuutta. Yhtä tuskaa vaan...
Viiden vuoden avoliiton jälkeen eronneena ja 4kk sitä kestäneenä voin sanoa, että ei ole helppoa tapaa kestää surua. Se on alussa yhtä helvettiä, joka ajan myötä laimenee. Minua viisaampi henkilö on joskus sanonut, että suru on kuin heittäisi kiven järveen. Se kohta missä kivi osuu vedenpintaan on se hetki, kun ero tai jokin muu menetys tapahtuu. Ajanmyötä laineet kuitenkin pienenevät.
Kokemuksesta voin sanoa, että surua ei kannata siirtää syrjään, mutta ei myöskään jäädä kokonaan paikoilleen. Jokainen kuitenkin on yksilö ja käsittelee tilannetta hieman eri tavalla. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa surra, eikä sitä voi nopeuttaa.
Meitä surevia on monta ja et ole asian kanssa yksin. Kipu kestää aikansa, mutta jos sen kanssa jaksaa taistella se yleensä johdattaa jotain uutta kohti, mitä et ole ehkä huomannut aikaisemmin.