Haluaisiko evoluutio-tiede ottaa kunnian tästäkin
a.
13417
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tarkoittaako tämä nyt mukamas sitä, että evoluutio on valhetta?
Ihmiset tekee virheitä, sille ei voi mitään
PS.
Valitettava asia tämä tietysti on. Vaikuttaako se evoluutioteorian totuuteen tai tekee siitä pahan? Ei tee.
Jos tekee niin selitä miksi?
Siitäkin uskonnon huippusaavutuksesta, kun lukuisia ihmisiä, joukossa lapsiakin, on kuollut verensiirron kieltämisen takia?
p.s. liittyy kreationismiin ainakin yhtä paljon, kuin rokotuksen suhteen tehdyt virhearvioinnit evoluutioteoriaan.
että kunniaa tieteen saavutukista ei yritä mikään uskonto, eikä edes evouskonto, omia itselleen.
Biologia on biologiaa, ja tutkimustulokset vain tutkimustuloksia ihan riippumatta siitä että kuka ne tekee.
Eikä meistä kukaan todellisuudessa edes tiedä näiden rokotteiden kehitteliöiden maailmankatsomuksesta yhtään mitään.
Avaus oli vain pieni muistutin siitä että on hyvä pitää tiede erillään maailmankatsomuksista. Ei niin etteikö pitäisi sallia jonkun yrittävän etsiä todisteita evoluutiosta tai kreationismista, molemmat pitää sallia tasavertaisina, sillä tutkimushan edistää lopullisen totuuden esilletuloa jonka pitäisi lopulta kelvata kaikille.
Ts. näillä näkymin väliaikatietona voisi todeta sen että hihulien on aika luopua siitä ajatuksesta että maapallo olisi vain 6000 v.vanha. Ja toisaalta evokkien tulisi luopua siitä ajatuksesta että fossiilistosta löytyy evoluution todistavat toistaiseksi löytymättä olevat tuhannet välimuodot.
Tutkimus jatkukoon, sallittakoon fundakreakeille luoa yrittää todistaa maapallonsa 6000 v. nuoreksi, ja sallittakoon fundaevokeille tilaisuus kaivella maata vielä lisää. Mutta kiellettäköön esittämästä totuuksina sellaista mitä ei ole voitu todistaa.
Sopisiko tämä periaate viemään todellista vakavasti otettavaa tiedettä eteenpäin? Ts. panaan faktat ja luulot selkeästi eri koppaan. Myös koulu-opetuksessa.
”että kunniaa tieteen saavutukista ei yritä mikään uskonto, eikä edes evouskonto, omia itselleen.”
Ei kait ”evouskonto” ole kunniaa mistään viemässäkään, sellaista kun ei ole, muualla kuin kreationistin päässä. Krea kun yrittää alentaa tällaisella argumentoinnilla tieteellistä teoriaa uskonnon tasolle, yhtä todistamattomaksi. Uskominen luotettavilta vaikuttavien todisteiden pohjalta on eri asia, kuin uskonnollinen usko.
”Eikä meistä kukaan todellisuudessa edes tiedä näiden rokotteiden kehitteliöiden maailmankatsomuksesta yhtään mitään.”
Tosi on. Eikä maailmankatsomus saakaan vaikuttaa tutkijan työhön.
”Avaus oli vain pieni muistutin siitä että on hyvä pitää tiede erillään maailmankatsomuksista.”
Juuri näinhän pääsääntöisesti pidetäänkin. Toki jollakin yksittäisellä tutkijalla voi joskus tapahtua tässäkin sekaannusta, ihmisiähän tutkijatkin ovat.
”etteikö pitäisi sallia jonkun yrittävän etsiä todisteita evoluutiosta tai kreationismista, molemmat pitää sallia tasavertaisina, sillä tutkimushan edistää lopullisen totuuden esilletuloa jonka pitäisi lopulta kelvata kaikille.”
Näitä todisteitahan on koko ajan etsitty ja löydettykin. Molemmat sallitaan tasavertaisina, eihän kreationismia kielletty ole. kreationismin ongelma on se, ettei sen tueksi ole tieteellisesti kelvollisia todisteita. Eikä sitä millään kriteerillä voida pitää tieteellisenä teoriana, ei edes oikein hypoteesina. Jos joku tutkija onnistuu löytämään kreationismin tueksi tieteellisesti päteviä todisteita ja kehittää niiden pohjalta teorian, niin okei. Silloin meillä on evoluutioteorian kanssa kilpaileva teoria.
”Ja toisaalta evokkien tulisi luopua siitä ajatuksesta että fossiilistosta löytyy evoluution todistavat toistaiseksi löytymättä olevat tuhannet välimuodot.”
Mitähän ihmettä ovat ”löytymättömät tuhannet välimuodot.” Taitaa kreationisteilla olla aivan oma käsityksensä välimuodosta, joka ei oikein näytä olevan sama, kuin tiedemiehillä. Oletetaan, että joku kaivaa esille tuhansia välimuotofossiileja lisää. Krea sanoo silloin, että nyt puuttuukin kymmeniätuhansia välimuotoja niiden löydettyjen väliltä.
”Ts. panaan faktat ja luulot selkeästi eri koppaan. Myös koulu-opetuksessa”
Juuri näin pitää tehdä.
Tarkoitatko sikainfluenssarokotteen ja narkolepsian yhteyttä? Ei tuommoisesta mokasta varmaan kukaan halua kunniaa ottaa, mutta jostain syystä pieleen on mennyt ja pahasti.
Evoluution yhteyttä asiaan en suoralta käsin näe. Aloituksestasi päättelen kuitenkin, että sinä mieluummin haluat narkolepsiatapauksista kunnian antaa jollekin jumalolennolle, joka suuressa viisaudessaan päätti hysteeristyttää kansaa niin reippaasti, että lopputuloksena jotkut kärsivät tällä tietoa loppuikänsä tuommoisesta sairaudesta? Varsin reilu jätkä näyttää olevan, tämä sinun jumalolentosi.
joka on luonut possuflunssan ihmisten iloksi?
Mutta eikös jumala luonut kaiken, myös rokotteen. Ihminen vain löysi tämän.
tuonkin rokotteen kehittämisessä käytettiin evoluutioteoriaa. Erittäin ikävää, että jokin tuntematon ainesosa aiheutti tuollaisen reaktion. Toisaalta sikainfluenssarokotteet ovat pelastaneet maailmanlaajuisesti miljoonia ihmishenkiä, Suomessakin vähintään satoja, todennäköisesti tuhansia.
Sikainfluessaan otti rokotteen vain puolet porukasta eikä juuri kukaan ottamatta jättäneistä sairastunut.
Taisi olla kyse jonkun bisneksestä tavallisen flunssan kanssa. Vähän median liioittelua sekaan niin johan saatiin soppaa.
taas lässytä asiasta, josta et tiedä etkä ymmärrä mitään.
..että sikaflunssaan kuoli Suomessa noin 50 ihmistä. Ja ilman rokotustahan epidemia olisi ollut paljonkin voimakkaampi.
Mikään lääke tai rokote ei ole riskitön eikä vaaraton. Penisilliinisokkiin voi kuolla. Aspiriini tappaa joka päivä maha- ja suolistoverenvuotoihin. (On sanottu, että jos aspiriini tulisi markkinoille vasta nyt, sitä ei hyväksyttäisi kipulääkkeeksi ollenkaan.) Vesikin tappaa jos sitä liikaa juo.
Kyse on valinnasta: otatko yhden riskin jotta välttyisit toisen ottamiselta? Ja kotimatkalla voit silti kuolla kolarissa.