Moi,
Aika usein tälläkin palstalla pullahtaa esille kysymys kitaroiden eroista tai siitä, että miten ne kalliit kitarat nyt sitten lopulta eroaa niistä edullisemmista. Kävin hiljattain kieliä ostamassa ja musafasulla vantaalla oli oivallinen valikoima sähkiksiä esillä ja kävin huvikseni niitä hiukan läpi ja koitin tehdä hiukan huomioita niistä. Itselläni on eniten kokemusta Gibsonin LesPaulista ja Fender Stratosta ja niitäpä pikkuisen tutkiskelin. Ensinnäkin kokeilin kitaroita ilman vahvistinta viitseliäisyyden takia ja siksi, että mielestäni kitaran (sähkökitarankin) akustinen sointi kertoo soittimesta paljon ja rauta on sitä paitsi helposti tuunattavissa mieleiseksi, mutta rungon ominaisuuksiin ei yleensä ole paljoa tehtävissä enää jälkeenpäin.
Gibson LesPauleja testasin noin viittä yksilöä Standardia ja Traditionalia ja Paria Epiphonen LesPaulia. Ensinnäkin Gibsoneissa oli hätkähdyttävän vähän eroja keskenään. Keskeisin ero oli Traditionalin Standardin välillä niin että Stankku oli kevyempi selvästi (todellinen painoero kai parisataa grammaa, mutta sen tunsi käsissä). Standard on koverrettu kokonaan ontoksi niin, että mikkien kohdalle on jätetty blokki kun taas Traditionalia ei ole koverrettu vaan sinne on ainoastaan porattu reikiä sen vaahterakannen alle. Soittotuntumaltaan kitarat olivat ihan samanlaisia (tässä kohtaa on huomioitava, että kitarat oli aika "huonoissa" säädöissä ts. kielet oli jätetty yllättävän korkealle. Kitarat kuulemma perussäädetään ruotsissa Milbrookin tukussa ja Fasulla vaan säädetään enintään kaularassia). Saundissa ero oli sellainen, että stankussa sointi oli selvästi voimakkaampi, mutta esim. sustaini tuntui jokseenkin samalta. Se Traditional muistutti vanhaa standardia eli oli melkeempä yks yhteen omani vuoden -95 standardin kanssa (ja kuulin, että kyse onkin samasta konseptista ja uusi standard on enemmän muuteltu). Epiphonet tuntuivat yllättävänkin hyviltä ja soittotuntumassa ei käytännössä ollut eroa (ainakaan merkittävää) Gibsoneihin verrattuna, mutta sointi oli sitten selkeästi valjumpi. Tälläkin palstalla on paljon puhuttu puiden merkityksestä ja siitä monestako kappaleesta pody on kasaan liimattu ja itse veikkaan eron syntyvän juuri noista seikoista. Gibsonin LesPaulissahan se vaahterakansi tuo sitä sustainia ja mahonki kroppa taas värittää aantä. Gibsonissa oli sointi voimakas, pitkä ja laulava (se koko kitaran kroppa väräjää sylissä ja sen äänen tuntee kauttaaltaan siinä kitarassa. Epiphone oli siinä suhteessa valjumpi, että ääni oli ponnettomampi (tuntui ettei puu soi) eikä siinä ollut samalla tavalla herkkyyttä. Epiphone maksaa kuitenkin vain neljänneksen Gibsonista ja mielestäni se oli siihen nähden hyvä kitara ja etenkin se soittotatsi oli hyvä. Kuriositeettina mainittakoon, että japanialainen Yamaha SG2000 vastasi soinnin rikkaudeltaan täysin Gibson LesPaulia ja jos olisin nyt ostamassa parin tonnin kitaraa pitäisin Yamahaa huomattavasti kiinnostavampana vaihtoehtona, koska se on toisaalta raudan puolesta monipuolisempi puolitettavinen mikkeineen ja siinä on vähän sellasita harvinaisuusarvoa ja sehän on klassikon uudelleen julkaisu jota on rajallisesti saatavana.
Kokeilin myös Fendereitä ilman vahvistinta ja niistä Meksikon, Japanin ja USA:n malleja. Fendereissä ei akustisesti ollut minkäänlaista eroa, vaan meksikon ja japanin kitarat olivat ihan samanlaisia USA fenkkuihin verrattuna. Kuulin, että kitarat ovatkin aivan samoja mutta rautaosissa on eroja eli amerikanstankuissa on vähän kalliimmat mikit ja "Laadukkaammat" virittimet ja tremolot. No esim. Amerikan standardin vibrakammen kierre on aina sama kun taas japanin ja mexikon malleissa se kierre saattaa vaihdella (tai sitten se oli squier jossa kierre vaihteli). Fendereissä hintaerokin oli toisaalta vain muutaman satasen eli hyvin lähellä toisiaan, mikä kattaa juurikin rautaosien hintaeron (esim amerikan standardin tremolo maksaa musafasulla 170euroa, etc.) eli käytännössä mexikon tai japanin stratosta saa amerikan straton vaihtamalla siihen virittimet, tremolon ja mikit. Fenderin saa aika maltilliseen hintaan uutena musafasulla halvimmillaan telecasterin saa alle kuuteen sataan ja muusikoiden netin torilta noita saa neljän sadan kieppeillä alken. Itse vanhan Fenderfanina pidän sitä erittäin hyvänä maltillisen hintaisena klassikkona ja kannattaa tsekata noi mexikon ja japanin mallit jos on sellaista ostamassa. Amerikan fenkkuun saa kovan orkkiskotelon ja mexikon fenkkuun saa pussin ja japanin fenderiin ei saa mitään (paitsi että kyllä ne heittää jonkun gatorin lootan kaupantekijäisiksi fasulta jos tonnin skitan ostaa;-), mutta siis tehtaalta ei tule orkkiskeisiä.
No tämmöttiä mietteitä.
Aika usein tälläkin palstalla pullahtaa esille kysymys kitaroiden eroista tai siitä, että miten ne kalliit kitarat nyt sitten lopulta eroaa niistä edullisemmista. Kävin hiljattain kieliä ostamassa ja musafasulla vantaalla oli oivallinen valikoima sähkiksiä esillä ja kävin huvikseni niitä hiukan läpi ja koitin tehdä hiukan huomioita niistä. Itselläni on eniten kokemusta Gibsonin LesPaulista ja Fender Stratosta ja niitäpä pikkuisen tutkiskelin. Ensinnäkin kokeilin kitaroita ilman vahvistinta viitseliäisyyden takia ja siksi, että mielestäni kitaran (sähkökitarankin) akustinen sointi kertoo soittimesta paljon ja rauta on sitä paitsi helposti tuunattavissa mieleiseksi, mutta rungon ominaisuuksiin ei yleensä ole paljoa tehtävissä enää jälkeenpäin.
Gibson LesPauleja testasin noin viittä yksilöä Standardia ja Traditionalia ja Paria Epiphonen LesPaulia. Ensinnäkin Gibsoneissa oli hätkähdyttävän vähän eroja keskenään. Keskeisin ero oli Traditionalin Standardin välillä niin että Stankku oli kevyempi selvästi (todellinen painoero kai parisataa grammaa, mutta sen tunsi käsissä). Standard on koverrettu kokonaan ontoksi niin, että mikkien kohdalle on jätetty blokki kun taas Traditionalia ei ole koverrettu vaan sinne on ainoastaan porattu reikiä sen vaahterakannen alle. Soittotuntumaltaan kitarat olivat ihan samanlaisia (tässä kohtaa on huomioitava, että kitarat oli aika "huonoissa" säädöissä ts. kielet oli jätetty yllättävän korkealle. Kitarat kuulemma perussäädetään ruotsissa Milbrookin tukussa ja Fasulla vaan säädetään enintään kaularassia). Saundissa ero oli sellainen, että stankussa sointi oli selvästi voimakkaampi, mutta esim. sustaini tuntui jokseenkin samalta. Se Traditional muistutti vanhaa standardia eli oli melkeempä yks yhteen omani vuoden -95 standardin kanssa (ja kuulin, että kyse onkin samasta konseptista ja uusi standard on enemmän muuteltu). Epiphonet tuntuivat yllättävänkin hyviltä ja soittotuntumassa ei käytännössä ollut eroa (ainakaan merkittävää) Gibsoneihin verrattuna, mutta sointi oli sitten selkeästi valjumpi. Tälläkin palstalla on paljon puhuttu puiden merkityksestä ja siitä monestako kappaleesta pody on kasaan liimattu ja itse veikkaan eron syntyvän juuri noista seikoista. Gibsonin LesPaulissahan se vaahterakansi tuo sitä sustainia ja mahonki kroppa taas värittää aantä. Gibsonissa oli sointi voimakas, pitkä ja laulava (se koko kitaran kroppa väräjää sylissä ja sen äänen tuntee kauttaaltaan siinä kitarassa. Epiphone oli siinä suhteessa valjumpi, että ääni oli ponnettomampi (tuntui ettei puu soi) eikä siinä ollut samalla tavalla herkkyyttä. Epiphone maksaa kuitenkin vain neljänneksen Gibsonista ja mielestäni se oli siihen nähden hyvä kitara ja etenkin se soittotatsi oli hyvä. Kuriositeettina mainittakoon, että japanialainen Yamaha SG2000 vastasi soinnin rikkaudeltaan täysin Gibson LesPaulia ja jos olisin nyt ostamassa parin tonnin kitaraa pitäisin Yamahaa huomattavasti kiinnostavampana vaihtoehtona, koska se on toisaalta raudan puolesta monipuolisempi puolitettavinen mikkeineen ja siinä on vähän sellasita harvinaisuusarvoa ja sehän on klassikon uudelleen julkaisu jota on rajallisesti saatavana.
Kokeilin myös Fendereitä ilman vahvistinta ja niistä Meksikon, Japanin ja USA:n malleja. Fendereissä ei akustisesti ollut minkäänlaista eroa, vaan meksikon ja japanin kitarat olivat ihan samanlaisia USA fenkkuihin verrattuna. Kuulin, että kitarat ovatkin aivan samoja mutta rautaosissa on eroja eli amerikanstankuissa on vähän kalliimmat mikit ja "Laadukkaammat" virittimet ja tremolot. No esim. Amerikan standardin vibrakammen kierre on aina sama kun taas japanin ja mexikon malleissa se kierre saattaa vaihdella (tai sitten se oli squier jossa kierre vaihteli). Fendereissä hintaerokin oli toisaalta vain muutaman satasen eli hyvin lähellä toisiaan, mikä kattaa juurikin rautaosien hintaeron (esim amerikan standardin tremolo maksaa musafasulla 170euroa, etc.) eli käytännössä mexikon tai japanin stratosta saa amerikan straton vaihtamalla siihen virittimet, tremolon ja mikit. Fenderin saa aika maltilliseen hintaan uutena musafasulla halvimmillaan telecasterin saa alle kuuteen sataan ja muusikoiden netin torilta noita saa neljän sadan kieppeillä alken. Itse vanhan Fenderfanina pidän sitä erittäin hyvänä maltillisen hintaisena klassikkona ja kannattaa tsekata noi mexikon ja japanin mallit jos on sellaista ostamassa. Amerikan fenkkuun saa kovan orkkiskotelon ja mexikon fenkkuun saa pussin ja japanin fenderiin ei saa mitään (paitsi että kyllä ne heittää jonkun gatorin lootan kaupantekijäisiksi fasulta jos tonnin skitan ostaa;-), mutta siis tehtaalta ei tule orkkiskeisiä.
No tämmöttiä mietteitä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mielenkiintoista luettavaa.
Kumpaa suosittelet tälläiselle budget-ostajalle jolla on laittaa rajaa vain 500-600e kitaraan? Epiphonea vai Fenderiä? Kummassa parempi hinta/laatu-suhde?
Tuo kumpaan päädyt on ihan sinusta kiinni eli lähdet omista tarpeista.
Kummasta pidät enempi kokonaisuudessaan, kumpi istuu käteesi paremmin, kumpi soi sinun mielestäsi nätimmin eli kumman soundista tykkäät enempi.
Jos sitten päädyt Fenderiin niin aivan ehdoton tutustumisen arvoinen Fender on juurikin tuolla mainitsemani Classic Player 60s, siinä on custom 69 mikit, jotka ovat oikein makean soundiset. Pari pointia tästä kitarasta eli jos et pidä että kaularaudan säätö on bodyn päässä niin harkitse, toisalta noiden kauloja ei tarvitse paljon säädellä kun kerralla sen saa kohdilleen ja etkä vaihtele kielisetistä toiseen paksuudeltaan, joten kaula pysyy kuosissaan. Tuossa on kierrettävä kampi tallassa mutta jos et tuosta kierrettävästä tykkää niin vinkkinä että siihen kammen kierteen ympärille ohkainen reilu kangaspala ja kas kummaa se kampi pysyy mukavasti ilman että keikkuu kitaran liikkeen mukana (ei ehkä ole visuaalisesti maailman kaunein näkymä mutta ei haittaa). Kaikista kivoin kampi on sellainen painettava mutta kyllä noiden kierteiden kanssa toimeen tulee vaikkei ole mun mielestä paras ratkaisu noi kierteet.
Jos päädyt Epiphoneen niin syynä varmaan sulla on ne humpparit ja ns. vähän tummempi soundi, epiphone tosin on vähän raskaampi painoltaan ja kaula paksumpi, toisille paksu kaula sopii ja toisille ei, hyvin soittajakohtaista nämä mieltymykset kuten myös soundikin.
Ja jos Epiphonea katselet niin vertaa ihmeessä myös Tokai merkkiset vastaavat, näiden kahden välillä on soittajakunnan suhteen mielipiteitä kumpi on parempi, jokainen kuitenkin ratkaisee omalta kohdaltaan kummasta tykkää, oma mielipiteeni on hieman kyllä tuon Tokain puolella mutta sanotaan, että onhan se vähän aina kunkin kitaran yksilöstä kiinni, joten aina on tarpeen tarkistaa millainen on kitaran laatu esim. nauhat, viimeistely, mikit, virittimet, volume/tone/mikki switchit etc.
Jos Fenderille pitäisi vastavaa kilpailevaa mainita niin katso vaikka Ibanezin SA260FM AMB, tosin tuossa on kyllä tallassa humpparimikki eli poikkeaa vaikkapa tuon Classicin 3 singlecoilista.
Pääasia on, että saat sellaisen kitaran mikä sopi sinulle käsiisi ja soundaa hyvältä sekä istuu tarkoitusperiisi.
Tarkoitusperällä tarkoitan vaikkapa sitä, että mietit minkälaiset mikit ja voika ne puolittaa, jolloin humpparimikitys toimii esimerkiksi singlecoilien soundeja tuottaen mikä tuo variaatio soundillisesti.
Toivottavasti en sekoittanut koska kirjoitin mitä päästäni ilmoille ajatuksia tuppasi ;-)
Kannattaa myös poiketa siellä vertailemassa.
....Kitaristilta oivallisen vastauksen. Olen samaa mieltä, että mene ja kokeile kumpi sinua enemmän miellyttää. Periaatteessa Fenderillä on valtavasti erilaisa malleja vaikka minkälaisilla mikityksillä joten löytänet halutessasi sopivan vaihtoehdon sieltäkin. Jos diggailet LesPaulia tia SG:tä niin sitten epiphone, TOkai, ESP/LTD tms. on se valinta tuossa hintaluokassa. Myös G-pajan tuotteita kandee katsella käytettynä tai uutena aika lähelle tuota hintaa löytyy niita Faded tai studio malleja.
Kiva kirjoitus. Tälläisiä asiallisia juttua sais täällä olla enempikin.
Noista Fendereistä vielä sen verran, että itekin noita omistan ja suht montaa on soiteltu ja kokeiltukin.
Bodyissa on kuitenkin eroa kun sitten vertaa halvempia ja sitten selvästi kalliimpia Fendereitä eli tuo on saman suuntaista kuin noissa Gibson vs. Epiphonet.
Esimerkkinä Fenderin n. 600-1000 Fenderit ja sitten sellaiset n. 2000-3500 Fenderit, näissä on mm. eroja puun laadun mukaan eli noissa kalliimmissa on se puu huolellisemmin valittu ja vähän laadukkaammasta puusta ja kuten sanoit niin eroja löytyy myös tietysti mikkien, tallan, viritinten ym. suhteenkin.
Tosin sulla oli vertailussa Fenderin puolelta vähän pienemmät hintaeroltaan olevat sähkikset ja juuri niin kuin sanoit niin, eipä niissä ole bodyn suhteen juurikaan eroja eli hintaluokat vaikkapa 600 - 1100.
Fendereistä vielä sen verran, että monesti olen miettinyt miksi porukat ostaa näitä Fenderin "vanhennettuja" malleja kuten Road Worn jonka hinta uutena on esim. n. 800-900 kun saapi samalla hinnalla vaikkapa Fenderin Classic Player 60s, josta itse tykkään enemmän ja se on selvästi halvempi eli n. 620-650.
Hyviä juttuja sulla jälleen kerran kirjoituksessasi ja on oikein hyvä, että se sähkiskin testataan juurikin ilman mitään vahvistusta koska näin saa selville niitä bodyn eroja ja bodyn tuottamaa luonnollista sustainia ja soundia.
Sulla on muuten tuon Yamahan suhteen samanlaisia ajatuksia kuin itselläni, Yamahan SA2000 tai SA2200 sekä SG2000 SG3000 on oikein hienoja soittimia, itse olen pähkäilemässä ostaako Gibson ES335 vaiko Yamahan SA2200 ja todennäköisesti päädyn Yamahan SA2200, näin ihan testien perusteella tykkäsin Yamahasta ja varsinkin kun hinta on vieläpä n. 500 - 600 euroa halvempi.
Vaimo ei kyllä oikein tykkää aina siitä kun kitarat lisääntyy ;-)
Tosin soitan joka ikisellä omistamallani kitaralla eikä yksikään kerkiä pölyä keräämään.
Sinä kun tykkäät mm. Gibsoneista niin jos jossain törmäät Gibsonin Axcess niin on ehdottomasti kokeilun arvoinen soitin, siinähän on mutoiltu kaulan ja bodyn liittymäkohta joten ylänauhoille pääsee paljon kivemmin kuin normi kaula-body liitännässä ja tuollaisen saa myös Floikka tallalla ja voin sanoa, että voi ihme kun on mukava sillä vetkutella ja sustainia piisaa (yhdellä tutulla on tuollainen).
Muistaakseni tykkäät myös Ibanezista ja kun ja jos liikut Helsingin Levytukku Oy:ssä niin testaapa sellainen kuin Ibanez AT100CLSB eli Andy Timmonsin Signature malli, tuossa on Dimarzion singlecoilin kokoiset humpparit kaula ja keski ja AT1 humppari tallassa, talla on Wilkinsonin laatutalla, löytyy lukkovirittimet ja kaula on kyllä erinomainen ainakin mun käsiini ja soundi sekä sustaini on kyllä starto-tyylisistä kitaroista ihan parhaita mitä tiedän, ihan pirun hyvä peli. Sen verran on pakko varoittaa, että kun ja jos testaat niin voi olla että vie mukanaan eli iskee ostokuume ja paha sellainen.
Nyt jo itse eksyin vähän aiheesta mutta ei liene kovin paha synti
Heitin sulle plussaa, koska kirjoituksesi on hyvä ja näitä on ilo lukea :-)
.... kauniista sanoistasi. Kyllä myös minä arvostan kirjoituksiasi, jotka edustavat tämän palstan parhautta tietosisällöllään ja asialisuudella.
Hyvä huomio noista fendereistä. Jätin tosiaan nuo masterbuildit ja customshopin kitarat mainitsematta koska minulla ei ole niistä kokemusta ja toisaalta sellaisia ei tavallisen musafasun hyllystä tapaa. Spekseiltä ne on kyllä todella houkuttelevia ja kuitenkin perus LesPaulin hinnalla alkaen sellaisen saisi eli ei se ajatuksena täysin mahdottomuus ole ettenkö saattasi vanhoilla päivillä vielä repäistä ja laittaa oikin kunnon straton;-)
Tuota noista mun kitara mieltymyksistä, niin Fenderi on mun ensirakkaus ja sillä on erityispaikka sydämessäni edelleen. Erityisesti Fenderin vahvistimet on aina miellyttäneet minua, mutta myös kitarat. Gibsoni tuli omiin kuvioihini vasta yheksänkyt luvulla.
Ibanezeihin kuten muihinkin jaappanin vehkeisiin olen ollut mieltynyt
Sen vaan sanon hankintaneuvoksi että stratokuume ei poistu ostamalla lespa, tai päinvastoin. Valitettavasti.
Ensin siis se joka himottaa eniten ja sitten säästämään sitä toista varten.