mitä tehdä, kun toinen luuli, että arki on aina vain ihanaa ja ongelmia ei ole koskaan? Toinen kylmeni vain yhtäkkiä, ja kun yritän puhua hänelle, puhun seinälle. en tiedä mikä meni vikaan. arjestamme puuttuu täysin läheisyys, kosketukset, kaikki mitä kuuluu rakkauteen. tälläistä on jatkunut n. 1,5 vuotta, koko suhde on kestänyt 5 vuotta.. olen niin hukassa, on kamalaa huomata, että tekee kaikkensa, mutta toinen ei välittänyt, eikä rakastanut. tai en tiedä, sillä hän ei kerro minulle.. olen niin yksinäinen. syytän itseäni, etten ole hänelle riittävä yms. koska hän ei anna minulle huomiota eikä hellyyttä eikä yhdessäoloa, eikä kerro syitä, miksi hänestä on tullut niin kylmä. yritän antaa hänelle huomiota, hellyyttä, suukkoja, hän torjuu minut. ne hetket, jotka olemme yhdessä, tuntuvat olevan hänelle epämiellyttäviä, hän on etäinen ja tunteeton. minua sattuu niin kovaa että itken hänen takiaan melkein joka päivä. minulle riittäisi pienet asiat; yhteinen mukava aamukahvi, hellä katse ja ehkä suukko kun molemmat lähtevät päivän askareisiin, lämmin halaus iltapäivällä kun tullaan kotiin, rentouttava saunahetki sylikkäin, sekä iltasuukko ja halaus. mieheni mielestä vaadin liikaa. vaadinko liikaa?
hän on monta kertaa sanonut, että yksin olisi helpompaa. hän ehkä haluaisi lähteä pois, mutta minä en haluaisi päästää irti, sillä minun tunteeni eivät ole hiipuneet, minä välitän.. :`(
tuntuu, että olemme vain "kämppäkavereita". olen myös yrittänyt antaa hänelle vapautta, tilaa hengittää, ja omaa aikaa, ja huomasin, että silloinkin olen hänelle näkymätön.
soitan hänelle töihin parin minuutin mittaisen puhelun n.kolme kertaa viikossa, jossa utelen iloisesti kuulumisia, kysyn arkisia asioita kuten mennäänkö tänään kauppaan ja mitä ruokaa hän haluaa jne, ja hänen mielestään se on liikaa/ soittelen kuulemma jatkuvasti enkä anna hänen olla rauhassa, hän kiukuttelee minulle.. Onko n. 2-3 puhelua viikon aikana kesken työpäivän häiritsemistä?
en osaa sanoa, miksi hänen tunteensa ovat kadonneet, sillä hän ei kerro. en ole ylipainoinen, enkä mielestäni sieltä rumimmasta päästä jos näin saa sanoa, otan toisen huomioon, teen ruokaa, tiskaan, pesen pyykkiä, siivoan jne. en tiedä, mitä olen tehnyt väärin, koska hän ei kerro vaikka kuinka yrittäisin puristaa edes jotain tietoa ulos, saan vain vastaukseksi urahtelua että kaikki on hyvin, lakkaa valittamasta.
en tiedä enää, mitä voin tehdä. minuun vain sattuu. haluaisin sen ajan takaisin, kun kaikki oli hyvin. viimeiset 2 kk on mennyt siinä, että olen saanut hänen huomiotaan vain sanomalla pahasti, ja kiukuttelemalla. millään muulla keinolla on turha häneltä huomiota saada. ja kuten arvaatte, sekään ei ainakaan paranna asioita. tuntuu, kuin olisin eksynyt pimeään enkä löydä tietä ulos. voitteko antaa vähän valoa, eli neuvoja, mitä kannattaa tehdä?
hän on monta kertaa sanonut, että yksin olisi helpompaa. hän ehkä haluaisi lähteä pois, mutta minä en haluaisi päästää irti, sillä minun tunteeni eivät ole hiipuneet, minä välitän.. :`(
tuntuu, että olemme vain "kämppäkavereita". olen myös yrittänyt antaa hänelle vapautta, tilaa hengittää, ja omaa aikaa, ja huomasin, että silloinkin olen hänelle näkymätön.
soitan hänelle töihin parin minuutin mittaisen puhelun n.kolme kertaa viikossa, jossa utelen iloisesti kuulumisia, kysyn arkisia asioita kuten mennäänkö tänään kauppaan ja mitä ruokaa hän haluaa jne, ja hänen mielestään se on liikaa/ soittelen kuulemma jatkuvasti enkä anna hänen olla rauhassa, hän kiukuttelee minulle.. Onko n. 2-3 puhelua viikon aikana kesken työpäivän häiritsemistä?
en osaa sanoa, miksi hänen tunteensa ovat kadonneet, sillä hän ei kerro. en ole ylipainoinen, enkä mielestäni sieltä rumimmasta päästä jos näin saa sanoa, otan toisen huomioon, teen ruokaa, tiskaan, pesen pyykkiä, siivoan jne. en tiedä, mitä olen tehnyt väärin, koska hän ei kerro vaikka kuinka yrittäisin puristaa edes jotain tietoa ulos, saan vain vastaukseksi urahtelua että kaikki on hyvin, lakkaa valittamasta.
en tiedä enää, mitä voin tehdä. minuun vain sattuu. haluaisin sen ajan takaisin, kun kaikki oli hyvin. viimeiset 2 kk on mennyt siinä, että olen saanut hänen huomiotaan vain sanomalla pahasti, ja kiukuttelemalla. millään muulla keinolla on turha häneltä huomiota saada. ja kuten arvaatte, sekään ei ainakaan paranna asioita. tuntuu, kuin olisin eksynyt pimeään enkä löydä tietä ulos. voitteko antaa vähän valoa, eli neuvoja, mitä kannattaa tehdä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
mutta eipä taida olla muuta tehtävissä kuin lähteä.
Itse kestin tuollaista avioliiton irvikuvaa 30 vuotta...siinä oli 29 vuotta liikaa.
Jos lapsia ei ole, älä enää mieti ja kiduta itseäsi! Repäise irti...parempi kerran iso kipu kuin jatkuvaa kidutusta.
Mies ei muutu niinkauan kuin olet itsestäänselvyys, todennäköisesti ei koskaan!
Luulin ettei minulle voisi elämässä olla ketään, joka helli ja jota saa helliä ja rakastaa; luulin väärin.
Kun annoin itselleen tilaisuuden olla oma itseni, niin löytyihän se sielunkumppani!
Eipä tuo hyvältä tosiaan näytä...
Kuule, kyllä se on niin, että tyhjää saa pyytämättäkin...
Itsekkin riudun pitkässä suhteessa, missä ei saa, kuin välinpitämättömyyttä palkakseen.
Rakkautta vailla olen ollut vuosikaudet ja elämä valuu hukkaan..
Kun saisi itse repäistyä itsensä tästä aivan turhasta suhteesta irti ja aloitettua uudestaan koko elämän.
Kun saisi voimaa siihen jostakin..
Jos häneltä et muuten saa huomiota kuin sanomalla pahasti niin sano että tämä taitaa nyt sitten olla tässä, erotaanko. Jos hän noihin sanoihin jotenkin reagoi niin jatka puhumista hänen kanssaan miksi sanoit noin.
luin kyyneleet silmissä tekstiäsi, se kosketti niin, oli kuin olisin itse tuon kirjoittanut..
jos olisin sinä, lähtisin.
nykyään mietin itse, miksen lähtenyt aikasemmin, koska nyt se on jo paljon vaikeampaa ja "liian myöhäistä", koska meillä on 10 kuinen lapsi.. (joka ei siis ollut suunniteltu!)
itsekin kaipaisin apua kipeästi..
Kun kirjoitatte, en saa huomiota, suukkoja aamulla ja illalla, en halauksia. Sitten edes ilket kirjoittaa, että soitat hänelle töihin monta kertaa viikossa, kyselleäksesi turhia.
Empä ihmettele, että toinen alkaa vetääntyä, tuohan on jo julmuutta.
Ei suukkoja tarvitse jakaa aamuin illoin, eikä aina olla lähekkäin, kun olet laittanut hyvän ruuan illalla kotiin palaavalle miehelle, silloin voit vaikka kysäistä, miten päivä meni.
Arkena askarraallan kotitöitä, voit itse lukea lehtiä tai tehdä jotain käsityötä, niin saat aikasi menemään, äläkä jatkuvasti roiku ja vonkua.
Voitat paljon puolellesi, kun jätät tuon turhan ajattelemisen ja olet onnellinen, että hän yleensä tulee kotiin. Jos mies on sanonut, että vaadit liikaa, se todella tarkoittaa sitä.
Asiat varmasti paranee, kun jätät niskaan hengittämisen.
Hanki itsellesi harrastus, mutta naisten kanssa, sillä silloin voitte parantaaa maailmaa yhdessä, eikä tarvitse miestä rasittaa akkojen jutuilla.
Äläkä missään nimessä ota mallia facebookista tai mistään, missä kehoitetaan jättämään ukko. tyhmenpää syytä tuskin olla voi.
"Ei suukkoja tarvitse jakaa aamuin illoin"
No tarvitseeko niistä kieltäytyä, vaikka ei niin välittäisikään?
Jos yleiset hellyyttelyt kuuluvat toisen mielestä olennaisena osana parisuhteeseen ja toisesta ei, niin ei siinä hirveästi ole kyllä enää tehtävissä. Liian erilaiset ihmiset.
Itsellä sama tilanne toisinpäin, eli mieheni olisi voinut kirjoittaa jotain tuon suuntaista kuin ap. Ja miksi kieltäytyä suukoista? Jos ei enää rakasta toista kuten rakastettua, jos ei enää haluaisi olla suhteessa tai ei tiedä mitä tehdä, jos ei tiedä edes mitä omalta elämältä haluaa, jos on miettinyt eroa jne. Minä en niitten asioitten takia halua mieheni läheisyyttä, kosketusta, suukkoja. Meillä kyllä ongelmia takana paljon, en tiedä onko teillä, mutta meillä ne ongelmat ovat ajaneet tähän tilanteeseen ja koko mies ällöttää minua. Se on muuten aika kamalaa huomata omat tunteensa kun ne ovat näin, tuntuu tosi pahalta itsestäkin, mutta minkäs teet... Ehkä pitäisi erota? Ainut mutta itsellä on ne lapset... En vaan tiedä voiko oikeasti vain niitten takia kituuttaa suhteessa, missä toinen ei merkitse muuta kuin kämppistä ja jonka läheisyyttä en halua. Helpoin olo on silloin, kun mies on poissa tai itse olen muualla. En voi sanoa olevani onnellinen, en lähellekään..
Mies on omalla typerällä käytöksellään vuosien ajan ajanut tilanteen siihen, että en halua koskea häneen pitkällä kepilläkään.
Ero on silloin ainut vaihtoehto...minäkin kidun tässä lasten takia, mutta suunnitelmia tehden.
Hellyyden annan silloin mieluummin jatkossa miehelle, joka ansaitsee sen, en tuollaiselle luuseriukolle.
Tuli tässä mieleeni, että voisitko näyttää tämän kirjoituksen miehellesi minkä olet tänne kirjoittanut..ehkäpä se "avaisi" miehesi silmät huomaamaan, että kaipaat miestäsi jne. Itse olen kirjoittanut miehelleni syvimmistä tunnoistani rehellisesti ja mieheni kirjeeni luettuaan sanoi : "jos olisit sanonut nämä asiat ääneen olisin ne kokenut vain syytöksenä, mutta kun sain lukea kirjeestä ne ja ajatella niitä rauhassa, niin tajusin, mitä kaipaat, rakkautta ja läheisyyttä ja ennenkaikkea huomioimista, kaipaan minäkin niitä."