ADVENTISMISSA OLEVA PELASTUSHISTORIA
Timo Flink, teologian tohtori, palkkapaimen, kirjanoppinut ja fariseus todistaa: "Kyllä vuosi 1844 liittyy pelastushistoriaan, koska Jeesuksen välitystyö taivaan pyhäkössä on osa pelastushistoriaa".
Valitettavasti ketkään muut kuin adventistit eivät usko Ellen Whiten syöttämään "PELASTUSHISTORIAAN".
Timo Flink on profeetan hengessä niinkuin hänen opetuslapsensa.
Harhaoppinen Flink
27
503
Vastaukset
- laskelmointia heh..H
Tälläistä "1844-PELASTUSHISTORIAN" löytöä eivät ole tehneet muut kuin adventistit mutta poikkeuksen tekevät jehovan todistajat koska heillä on eri vuosiluku.
Hepr. 2:17 "Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit."
Hepr. 4:16 "Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme."
Hepr. 8:1-2 "Tulemme nyt asian ytimeen: Meillä on ylipappi, joka on asettunut taivaissa istuimelleen Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle. Hän toimittaa palvelusta taivaan pyhäkössä, todellisessa pyhäkköteltassa, jota ei ole pystyttänyt ihminen vaan Herra itse."
Hepr. 9:24 "Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain todellisen pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa meidän puolestamme."
jne
TimoTämä amerikkalaisten liikemiesten harrastama yhden jakeen teologia on sinänsä ihan kivaa, koska sillä tavalla saa luotua sellaisen lahkon ja niillä dogmeilla, kuin mihin oma vilkas mielikuvitus antaa aihetta.
Jostain syystä esim. adventtikirkko ei pysty luomaan sellaista teologiaa, että me ottaisimme oikein useita peräkkäisiä jakeita ja tutkisimme niiden pohjalta uskomuksiemme opillista oikeutusta.
Sen sijaan hypimme yksittäisistä jakeista toisiin, hujan hajan Raamattua, sinne tänne kuin peura auton valoissa ja luomme ikioman opin, joka toisaalta järjettömyydessään hyvin uppoaa teologiasta ymmärtämättömään kansanosaan.
Seitsemän veljestä menisi adventtikirkon mukaan suunnilleen näin:
Jukolan Talo, eteläisessä hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä.
Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmän huolta jälkeentulevainsa edusta kuin omasta parhaastansa, otti vastaan osaksensa kulon polttaman metsän ja sai sillä keinolla seitsemän vertaa enemmän kuin toiset naapurinsa.
Veljesten nimet vanhimmasta nuorimpaan ovat: Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero.
Molemmat silloin, niin metsän kontio kuin mies, löyttiin kuolleina, toinen toisensa rinnalla maaten verisellä tanterella.
Ja niin olen kertonut seitsemästä veljeksestä Suomen saloissa; ja mitäpä kertoisin enään heidän elämänsä päivästä ja sen vaiheista täällä? Se kulki rauhaisesti puolipäivän korkeudelle ylös ja kallistui rauhaisesti alas illan lepoon monen tuhannen, kultaisen auringon kiertoessa.
jne. Kirjan juonessa on kovin vaikea pysyä mukana, jos leikkaamme lauseen sieltä täältä. Voisi jopa sanoa, että kirjan sisältö muuttuu oleellisesti alkuperäisestä, mutta sepäs ei amerikkalaisia liikemiehiä haittaisi yhtään.
Tuo mainitsemasi Hepr. 9:24 on hyvä, mutta pahus kun se jatkuu ja se jatkuu näin:
25 Hänen tarkoituksenaan ei myöskään ole antaa uhriaan toistuvasti, niin kuin tavallinen ylipappi kerran vuodessa vie kaikkeinpyhimpään verta, joka ei ole hänen omaansa. 26 Muutoinhan Kristuksen olisi pitänyt kärsiä kuolema monet kerrat maailman luomisesta lähtien. Hän on kuitenkin tullut tähän maailmaan vain kerran, nyt aikojen lopulla, hävittääkseen synnin uhrillaan. 27 Jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle. 28 Samoin on Kristus kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois kaikkien synnit, ja hän ilmestyy vielä kerran, mutta ei enää synnin tähden vaan pelastaakseen ne, jotka häntä odottavat.
Oletko koskaan lukenut tuollaista pätkää? Jos et ole, niin se löytyy täältä:
http://ftp.funet.fi/index/bible/fi/1992/Hepr.9.html
Sinun pienien pätkiesi lisäksi Raamatusta löytyy monia muitakin jakeita, kuten Heb. 10:12-14.
Koska sinun painoksestasi se taitaa olla revitty, löydät sen täältä:
http://ftp.funet.fi/index/bible/fi/1992/Hepr.10.html
12 Kristus sitä vastoin on uhrannut yhden ainoan syntiuhrin ja asettunut pysyvästi istuimelleen Jumalan oikealle puolelle. 13 Hän odottaa siellä, kunnes hänen vihollisensa pannaan korokkeeksi hänen jalkojensa alle, 14 sillä hän on jo yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt pysyvästi täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
Vähän aikaisemmin luki näin: 10 Tämän tahdon mukaisesti meidät on pyhitetty ainutkertaisella uhrilla, kun Jeesus Kristus uhrasi oman ruumiinsa.
Jne. Sinun mielestäsi Jeesus kytistelee syntejämme jossain taivaallisessa teltassa, kuin jokin vanha ja kiukkuinen eläkeläinen, joka kyttää, että ollaanko siellä saunassa nyt varmasti 60 minuuttia, eikä 61 minuuttia, jolloin hyvä systeemi menee sekaisin?
Pistetään vielä loppuun Jeesuksen kuuluisat sanat Johanneksen evankeliumista, joita et ole tainnut koskaan lukea:
Se on täytetty!
Adventtikirkon painoksessa lukee näin:
30 Jeesus joi viinin ja sanoi: "Se on ... melkein... täytetty." Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.- mittee pärräät.
bushmanni kirjoitti:
Tämä amerikkalaisten liikemiesten harrastama yhden jakeen teologia on sinänsä ihan kivaa, koska sillä tavalla saa luotua sellaisen lahkon ja niillä dogmeilla, kuin mihin oma vilkas mielikuvitus antaa aihetta.

30 Jeesus joi viinin ja sanoi: "Se on ... melkein... täytetty." Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.Sitäkin oppia on olemassa, ainakin vasta kuunnellessani baptistisaarnaajaa, kun hän ei hyväksynyt ko. oppia.
ts. Bushmanni, miten on sinun pelastuksesi pohja, uskotko sanaan, niinkuin SE ON KIRJOITETTU?
Rukoileeko JEESUS jatkuvasti sinun puolestasi, onko sovintoveri, joka vuodatettiin täällä niin sinun sydämesi vihmonut niin, että voi tunnustaa Jeesus Kristus on Herra?
Tarvitaanko taivaallista välitystyötä, koska sovintoveri on annettu, kyllä. Uhri oli kertakaikkinen.
Enää ei teurasteta mullikoita, koska tämä seremonialaki on loppu.
Juutalaisetkin voivat katsahtaa taivaisiin ja nähdä Ylimmäisen pappimme ja uhrin, kertakaikkisen ja se veri riittää, mutta kelle? siinäpä se,...
siinäpä se. Golgatan veressä voima on, voima niin siunattu verraton...
Kun tämän veren kautta saamme sovinnon, on elettävä sovinnossa, eikä jatkuvasti kyseenalaista raamatun sanaa, ei edes paratiisin syntiinlankeemusta, joka bushmannille on käsittämätön sanoma.
ja kas, tiede astuu evoluutiona tilalle.
ei muutakuin bushmannin omakuvainen jumalan kuva kumoon, sillä sanomalla ei ole arvoa, se on tuhkaa jalkojen alla, kun Sana sen tuomitsee. bushmanni kirjoitti:
Tämä amerikkalaisten liikemiesten harrastama yhden jakeen teologia on sinänsä ihan kivaa, koska sillä tavalla saa luotua sellaisen lahkon ja niillä dogmeilla, kuin mihin oma vilkas mielikuvitus antaa aihetta.
Jostain syystä esim. adventtikirkko ei pysty luomaan sellaista teologiaa, että me ottaisimme oikein useita peräkkäisiä jakeita ja tutkisimme niiden pohjalta uskomuksiemme opillista oikeutusta.
Sen sijaan hypimme yksittäisistä jakeista toisiin, hujan hajan Raamattua, sinne tänne kuin peura auton valoissa ja luomme ikioman opin, joka toisaalta järjettömyydessään hyvin uppoaa teologiasta ymmärtämättömään kansanosaan.
Seitsemän veljestä menisi adventtikirkon mukaan suunnilleen näin:
Jukolan Talo, eteläisessä hämeessä, seisoo erään mäen pohjoisella rinteellä.
Silloinpa Jukolan isäntä, pitäen enemmän huolta jälkeentulevainsa edusta kuin omasta parhaastansa, otti vastaan osaksensa kulon polttaman metsän ja sai sillä keinolla seitsemän vertaa enemmän kuin toiset naapurinsa.
Veljesten nimet vanhimmasta nuorimpaan ovat: Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero.
Molemmat silloin, niin metsän kontio kuin mies, löyttiin kuolleina, toinen toisensa rinnalla maaten verisellä tanterella.
Ja niin olen kertonut seitsemästä veljeksestä Suomen saloissa; ja mitäpä kertoisin enään heidän elämänsä päivästä ja sen vaiheista täällä? Se kulki rauhaisesti puolipäivän korkeudelle ylös ja kallistui rauhaisesti alas illan lepoon monen tuhannen, kultaisen auringon kiertoessa.
jne. Kirjan juonessa on kovin vaikea pysyä mukana, jos leikkaamme lauseen sieltä täältä. Voisi jopa sanoa, että kirjan sisältö muuttuu oleellisesti alkuperäisestä, mutta sepäs ei amerikkalaisia liikemiehiä haittaisi yhtään.
Tuo mainitsemasi Hepr. 9:24 on hyvä, mutta pahus kun se jatkuu ja se jatkuu näin:
25 Hänen tarkoituksenaan ei myöskään ole antaa uhriaan toistuvasti, niin kuin tavallinen ylipappi kerran vuodessa vie kaikkeinpyhimpään verta, joka ei ole hänen omaansa. 26 Muutoinhan Kristuksen olisi pitänyt kärsiä kuolema monet kerrat maailman luomisesta lähtien. Hän on kuitenkin tullut tähän maailmaan vain kerran, nyt aikojen lopulla, hävittääkseen synnin uhrillaan. 27 Jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle. 28 Samoin on Kristus kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois kaikkien synnit, ja hän ilmestyy vielä kerran, mutta ei enää synnin tähden vaan pelastaakseen ne, jotka häntä odottavat.
Oletko koskaan lukenut tuollaista pätkää? Jos et ole, niin se löytyy täältä:
http://ftp.funet.fi/index/bible/fi/1992/Hepr.9.html
Sinun pienien pätkiesi lisäksi Raamatusta löytyy monia muitakin jakeita, kuten Heb. 10:12-14.
Koska sinun painoksestasi se taitaa olla revitty, löydät sen täältä:
http://ftp.funet.fi/index/bible/fi/1992/Hepr.10.html
12 Kristus sitä vastoin on uhrannut yhden ainoan syntiuhrin ja asettunut pysyvästi istuimelleen Jumalan oikealle puolelle. 13 Hän odottaa siellä, kunnes hänen vihollisensa pannaan korokkeeksi hänen jalkojensa alle, 14 sillä hän on jo yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt pysyvästi täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
Vähän aikaisemmin luki näin: 10 Tämän tahdon mukaisesti meidät on pyhitetty ainutkertaisella uhrilla, kun Jeesus Kristus uhrasi oman ruumiinsa.
Jne. Sinun mielestäsi Jeesus kytistelee syntejämme jossain taivaallisessa teltassa, kuin jokin vanha ja kiukkuinen eläkeläinen, joka kyttää, että ollaanko siellä saunassa nyt varmasti 60 minuuttia, eikä 61 minuuttia, jolloin hyvä systeemi menee sekaisin?
Pistetään vielä loppuun Jeesuksen kuuluisat sanat Johanneksen evankeliumista, joita et ole tainnut koskaan lukea:
Se on täytetty!
Adventtikirkon painoksessa lukee näin:
30 Jeesus joi viinin ja sanoi: "Se on ... melkein... täytetty." Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.Suosittelen lukemaan uusimmastaa Nykyajasta artikkelini, niin tiedät, miten pyhäkköopin opetan. En usko lauseeseen "melkein täytetty". Uskon lauseeseen "täytetty". Laittamani jakeet olivat ainoastaan esimerkkejä. Siksi kirjoitin myös lyhenteen "JNE".
Timo- hyi olkoon
Jospa harhaanjohtaja ja palkkapaimen Flink selittäisit:
1. Saavatko adventistit komennella Jeesusta?
2. Mistä Jeeesus meni taivaalliseen pyhäkköön 22.10.1844?
3. Miten adventistit ovat saaneet Jeesuksen pelastushistoriaan päivämäärän 22.10?
5. Onko tämä 1844-pelastusoppi peräisin profetaan hengeltä Ellen G. Whiteltä joka on adventisteille totuuden valo? TimoFlink kirjoitti:
Suosittelen lukemaan uusimmastaa Nykyajasta artikkelini, niin tiedät, miten pyhäkköopin opetan. En usko lauseeseen "melkein täytetty". Uskon lauseeseen "täytetty". Laittamani jakeet olivat ainoastaan esimerkkejä. Siksi kirjoitin myös lyhenteen "JNE".
TimoHarrastatko siinä artikkelissa samanlaista sananpyöritystä, kuin mistä me sinut tunnemme?
Uskonnollista jargonia, jota lukemalla ei enää tiedä, että onko kyse kissan hännästä vaiko päästä?
Jotain tämän tyylistä: ”Todistuksen teltta”, kreikaksi th/j skhnh/j tou/ marturi,ou (tês skênês tû martyriû), on Septuagintassa käännös heprean sanoille d[wm lha (ohel mo’ed). Sana ”asuinsija” on käännös sanasta h` skhnh, (hê skênê), kirjaimellisesti ”teltta”. Ja muuta höpinää, joilla 1800-luvun maanviljelijöiden sepustukset saataisiin liimattua kokoon tukemaan Jeesuksen hortoilua taivaan teltoissa?
Mutta et siis usko ristin kertakaikkiseen sovitukseen, vaan Jeesus on nyt kyttäämässä vihaisen, ilkeän eläkeläisen tavoin syntejämme ja Jeesukseen uskovia ei ole pyhitetty ainutkertaisella uhrilla?
" Samoin on Kristus kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois kaikkien synnit, ja hän ilmestyy vielä kerran, mutta ei enää synnin tähden vaan pelastaakseen ne, jotka häntä odottavat."
Tuossakin lukee täysin selkeästi, että ei kukaan ole odottamassa sitä, että Jeesus hortoilee taivaan teltoissa kuin pahainen dementikko, vaan sitä, että Hän on ollut kaikkeinpyhimmässä jo Golgatan jälkeisistä tapahtumista asti ja oikealla hetkellä Hän tulee sieltä tänne.
Sitä me olemme odottaneet jo 2000 vuotta, emmekä sitä, että hän siellä hortoilee ja etsii oikeaa huonetta.
Jos sovitus on suoritettu loppuun ristillä, ei Jeesus ole taivaassa hortoileva dementikko, mutta sinun dogmiesi mukaan on?
Minä en voi sille mitään, että sinun amerikkalainen lahkosi joutui Suuren Pettymyksen jälkeisessä katastrofissa satuilemaan sellaista teologista hölynpölyä, jotta muutamat maanviljelijät eivät olisi kokeneet sekoiluistaan niin pahaa pettymystä, kuin mihin he olisivat olleet oikeutettuja.
Jeesus tuleekin, sinun sepustuksesi mukaan, pelastamaan ne, jotka hän sitten syntien kyttäämisen jälkeen kokee kelvollisiksi?
Ristillä ei täyttynyt yhtään mitään, vaan melkein täyttyi. Jeesus vain meni huilailemaan taivaalliseen telttaan 1800:ksi vuodeksi, kunnes oli kykenevä vaihtamaan toiseen huoneeseen.
"19 Veljet, meillä on siis täysi oikeus astua sisälle kaikkeinpyhimpään, koska Jeesus on uhrannut verensä 20 ja näin avannut meille uuden, elämään vievän tien, joka kulkee väliverhon -- hänen ruumiinsa -- kautta. 21 Meillä on suuri ylipappi, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko huone. 22 Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä."
Kristityt menevät varmoina, adventistit epävarmoina, sillä eihän sitä voi tietää, mihin lopputulokseen se adventtikirkon dogmien mukainen vihainen dementikko on päätynyt satojen vuosien kyttäämisen seurauksena.bushmanni kirjoitti:
Harrastatko siinä artikkelissa samanlaista sananpyöritystä, kuin mistä me sinut tunnemme?
Uskonnollista jargonia, jota lukemalla ei enää tiedä, että onko kyse kissan hännästä vaiko päästä?
Jotain tämän tyylistä: ”Todistuksen teltta”, kreikaksi th/j skhnh/j tou/ marturi,ou (tês skênês tû martyriû), on Septuagintassa käännös heprean sanoille d[wm lha (ohel mo’ed). Sana ”asuinsija” on käännös sanasta h` skhnh, (hê skênê), kirjaimellisesti ”teltta”. Ja muuta höpinää, joilla 1800-luvun maanviljelijöiden sepustukset saataisiin liimattua kokoon tukemaan Jeesuksen hortoilua taivaan teltoissa?
Mutta et siis usko ristin kertakaikkiseen sovitukseen, vaan Jeesus on nyt kyttäämässä vihaisen, ilkeän eläkeläisen tavoin syntejämme ja Jeesukseen uskovia ei ole pyhitetty ainutkertaisella uhrilla?
" Samoin on Kristus kerran uhrattu, jotta hän ottaisi pois kaikkien synnit, ja hän ilmestyy vielä kerran, mutta ei enää synnin tähden vaan pelastaakseen ne, jotka häntä odottavat."
Tuossakin lukee täysin selkeästi, että ei kukaan ole odottamassa sitä, että Jeesus hortoilee taivaan teltoissa kuin pahainen dementikko, vaan sitä, että Hän on ollut kaikkeinpyhimmässä jo Golgatan jälkeisistä tapahtumista asti ja oikealla hetkellä Hän tulee sieltä tänne.
Sitä me olemme odottaneet jo 2000 vuotta, emmekä sitä, että hän siellä hortoilee ja etsii oikeaa huonetta.
Jos sovitus on suoritettu loppuun ristillä, ei Jeesus ole taivaassa hortoileva dementikko, mutta sinun dogmiesi mukaan on?
Minä en voi sille mitään, että sinun amerikkalainen lahkosi joutui Suuren Pettymyksen jälkeisessä katastrofissa satuilemaan sellaista teologista hölynpölyä, jotta muutamat maanviljelijät eivät olisi kokeneet sekoiluistaan niin pahaa pettymystä, kuin mihin he olisivat olleet oikeutettuja.
Jeesus tuleekin, sinun sepustuksesi mukaan, pelastamaan ne, jotka hän sitten syntien kyttäämisen jälkeen kokee kelvollisiksi?
Ristillä ei täyttynyt yhtään mitään, vaan melkein täyttyi. Jeesus vain meni huilailemaan taivaalliseen telttaan 1800:ksi vuodeksi, kunnes oli kykenevä vaihtamaan toiseen huoneeseen.
"19 Veljet, meillä on siis täysi oikeus astua sisälle kaikkeinpyhimpään, koska Jeesus on uhrannut verensä 20 ja näin avannut meille uuden, elämään vievän tien, joka kulkee väliverhon -- hänen ruumiinsa -- kautta. 21 Meillä on suuri ylipappi, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko huone. 22 Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä."
Kristityt menevät varmoina, adventistit epävarmoina, sillä eihän sitä voi tietää, mihin lopputulokseen se adventtikirkon dogmien mukainen vihainen dementikko on päätynyt satojen vuosien kyttäämisen seurauksena.Se mitä esität on pelkkä antiadventistien luoma irvikuva siitä, mitä me oikeasti uskomme. Olen edelleen sitä mieltä, että kanssasi on turha keskustella, koska sinä et edes yritä keskustella.
Timohyi olkoon kirjoitti:
Jospa harhaanjohtaja ja palkkapaimen Flink selittäisit:
1. Saavatko adventistit komennella Jeesusta?
2. Mistä Jeeesus meni taivaalliseen pyhäkköön 22.10.1844?
3. Miten adventistit ovat saaneet Jeesuksen pelastushistoriaan päivämäärän 22.10?
5. Onko tämä 1844-pelastusoppi peräisin profetaan hengeltä Ellen G. Whiteltä joka on adventisteille totuuden valo?1. Jeesus toimii taivaan pyhäkössä ylipappina eikä häntä kukaan komentele.
2. Jeesus ei mennyt taivaan pyhäkköön 22.10.1844, vaan siirtyi pyhäkön pyhästä pyhäkön kaikkeinpyhimpään, joka on kuvaus välitystyön vaihtumisesta ensimmäisestä vaiheesta toiseen vaiheeseen.
3. Tutkimalla Danielin kirjan ennustusta ja huomaamalla, että Palestiinassa eläneet Karaite-juutalaiset olivat säilyttäneet oikean laskutavan suurelle sovituspäivällä, kun rabbiininen juutalaisuus vietti sitä n. kuukauden liian aikaisin (sanovat rabbiiniset lähteet itse).
4. Pyhäkköoppi on Raamatusta.
TimoTimoFlink kirjoitti:
1. Jeesus toimii taivaan pyhäkössä ylipappina eikä häntä kukaan komentele.

Timo>>> 3. Tutkimalla Danielin kirjan ennustusta ja huomaamalla, että Palestiinassa eläneet Karaite-juutalaiset olivat säilyttäneet oikean laskutavan suurelle sovituspäivällä, kun rabbiininen juutalaisuus vietti sitä n. kuukauden liian aikaisin (sanovat rabbiiniset lähteet itse). >>>
Tuon pelkkää humpuukia ja itsepetosta.
Varhaisten oppimattomien maanviljelijöiden käsitys siitä, että Kristuksen takaisintulon kuukausi olisi ollut lokakuu, perustui siihen harhakäsitykseen, että pikkuruisen juutalaislahkon, Karaiittien, noudattaman kalenterin mukaan vuonna 1844 juutalaisten suuri sovituspäivä (Jom Kippur) olisi osunut lokakuulle.
Vasta paljon myöhemmin selvisi, että Karaiitit olivat jo kauan ennen vuotta 1844 luopuneet kuukalenterista ja siirtyneet juutalaisten enemmistön noudattamaan aurinkovuosikalenteriin, jonka mukaan Jom Kippur olikin vuonna 1844 syyskuussa.
22.10.1844 oli vain tuikitavallinen päivä, paitsi että varhaiset adventistit saivat päähänsä eri virheiden seurauksena, että Jeesus toikkaroisi taivaassa sinne tänne.
Ja tuollaiseen potaskaan sinä uskot. No siitä maksetaan sinulle ;)TimoFlink kirjoitti:
Se mitä esität on pelkkä antiadventistien luoma irvikuva siitä, mitä me oikeasti uskomme. Olen edelleen sitä mieltä, että kanssasi on turha keskustella, koska sinä et edes yritä keskustella.
TimoNo etpä tietenkään keskustele.
Sinä suoritat rintamalta pakenemisen häntä koipien välissä siinä vaiheessa, kun keskustelun elementit olisivat kasassa.
Mutta amerikkalaiset lahkot ovat kristityiksi naamioituneille rintamakarkureille hyviä suojatyöpaikkoja ;)
Mihin te sitten oikeasti uskotte, vai tiedätkö edes itse?TimoFlink kirjoitti:
1. Jeesus toimii taivaan pyhäkössä ylipappina eikä häntä kukaan komentele.
2. Jeesus ei mennyt taivaan pyhäkköön 22.10.1844, vaan siirtyi pyhäkön pyhästä pyhäkön kaikkeinpyhimpään, joka on kuvaus välitystyön vaihtumisesta ensimmäisestä vaiheesta toiseen vaiheeseen.
3. Tutkimalla Danielin kirjan ennustusta ja huomaamalla, että Palestiinassa eläneet Karaite-juutalaiset olivat säilyttäneet oikean laskutavan suurelle sovituspäivällä, kun rabbiininen juutalaisuus vietti sitä n. kuukauden liian aikaisin (sanovat rabbiiniset lähteet itse).
4. Pyhäkköoppi on Raamatusta.
TimoJa nämä Karaiitit, joiden kalenterin toivotaan todistavan jotakin Jeesuksen toikkaroinnista taivaassa teltan huneista toiseen, eivät itse usko Jeesukseen, eivätkä hyväksy häntä missään muodossa.
Siinäpä onkin oivallinen lahko käyttää heidän kalenteriaan todisteena Jeesuksen taivastoikkaroinnista.
Otetaan todiste sieltä ja toinen täältä, vailla päätä häntää, kunhan nyt sekoillaan bisnesten pitämiseksi hengissä.- PYH! PYH! PYH!
bushmanni kirjoitti:
>>> 3. Tutkimalla Danielin kirjan ennustusta ja huomaamalla, että Palestiinassa eläneet Karaite-juutalaiset olivat säilyttäneet oikean laskutavan suurelle sovituspäivällä, kun rabbiininen juutalaisuus vietti sitä n. kuukauden liian aikaisin (sanovat rabbiiniset lähteet itse). >>>
Tuon pelkkää humpuukia ja itsepetosta.
Varhaisten oppimattomien maanviljelijöiden käsitys siitä, että Kristuksen takaisintulon kuukausi olisi ollut lokakuu, perustui siihen harhakäsitykseen, että pikkuruisen juutalaislahkon, Karaiittien, noudattaman kalenterin mukaan vuonna 1844 juutalaisten suuri sovituspäivä (Jom Kippur) olisi osunut lokakuulle.
Vasta paljon myöhemmin selvisi, että Karaiitit olivat jo kauan ennen vuotta 1844 luopuneet kuukalenterista ja siirtyneet juutalaisten enemmistön noudattamaan aurinkovuosikalenteriin, jonka mukaan Jom Kippur olikin vuonna 1844 syyskuussa.
22.10.1844 oli vain tuikitavallinen päivä, paitsi että varhaiset adventistit saivat päähänsä eri virheiden seurauksena, että Jeesus toikkaroisi taivaassa sinne tänne.
Ja tuollaiseen potaskaan sinä uskot. No siitä maksetaan sinulle ;)Väittees ei pidä paikkaansa. Asiaa on tutkittu ja todettu, että vaikka amerikkalaiset Karaiittijuutalaiset olivatkin noin tehneet, niin Palestiinassa asuvat eivät. He seurasivat alkuperäistä kalenteria, josta rabbiininen juutalaisuus ja amerikan karaiitit olivat luopuneet. Ihan turhaan urputat, kun et tiedä edes faktoja.
- PYH! PYH! PYH!
bushmanni kirjoitti:
Ja nämä Karaiitit, joiden kalenterin toivotaan todistavan jotakin Jeesuksen toikkaroinnista taivaassa teltan huneista toiseen, eivät itse usko Jeesukseen, eivätkä hyväksy häntä missään muodossa.
Siinäpä onkin oivallinen lahko käyttää heidän kalenteriaan todisteena Jeesuksen taivastoikkaroinnista.
Otetaan todiste sieltä ja toinen täältä, vailla päätä häntää, kunhan nyt sekoillaan bisnesten pitämiseksi hengissä.merkitystä, koska kyse on vain siitä, milloin heprealaisen kalenterin mukaan oli suuri sovituspäivä. Ihan sama mitä sössötät.
- PYH! PYH! PYH!
bushmanni kirjoitti:
No etpä tietenkään keskustele.
Sinä suoritat rintamalta pakenemisen häntä koipien välissä siinä vaiheessa, kun keskustelun elementit olisivat kasassa.
Mutta amerikkalaiset lahkot ovat kristityiksi naamioituneille rintamakarkureille hyviä suojatyöpaikkoja ;)
Mihin te sitten oikeasti uskotte, vai tiedätkö edes itse?jumalaton rakki räksyttää, kun ei muuta osaa. Kasva aikuiseks!
bushmanni kirjoitti:
Ja nämä Karaiitit, joiden kalenterin toivotaan todistavan jotakin Jeesuksen toikkaroinnista taivaassa teltan huneista toiseen, eivät itse usko Jeesukseen, eivätkä hyväksy häntä missään muodossa.
Siinäpä onkin oivallinen lahko käyttää heidän kalenteriaan todisteena Jeesuksen taivastoikkaroinnista.
Otetaan todiste sieltä ja toinen täältä, vailla päätä häntää, kunhan nyt sekoillaan bisnesten pitämiseksi hengissä."Kyllä vuosi 1844 liittyy pelastushistoriaan, koska Jeesuksen välitystyö taivaan pyhäkössä on osa pelastushistoriaa".
Sanot Timon kirjoittaneen noin. Itse kirjoitat vähättelevään sävyyn "Jeesuksen toikkaroinnista taivaassa".
Jokaisella ihmisellä on kaikenlaisia ajatuksia Jeesuksen toikkaroinnista taivaassa, eikä voida puhua harhaopista. Uskon että taivas on pyhä, joten kyllä siellä pyhäkkö sopii olemaan.
Olet kovasti kiinnostunut Jeesuksen toikkaroinnista taivaassa, vaikka et usko Hänen toikkaroivan siellä.
Kun mennään sinun uskomaasi aiheeseen, niin on nähty sinun linkittävän tälle palstalle sellaistakin tietoa (?),
että maapallo toikkaroi ensin lumipallona. Minä uskon, että Maa oli eräässä vaiheessa jään peitossa (jääkausi),
eikä lumen. Toki uskon Luojan säätämyksiin ja niinollen siihen, että Maa voi vielä joskus olla lumipallokin:
Job 38:22
Oletko käynyt lumen varastohuoneissa, ja oletko nähnyt rakeiden varastot,
23 jotka minä olen säästänyt ahdingon ajaksi, sodan ja taistelun päiväksi?bushmanni kirjoitti:
>>> 3. Tutkimalla Danielin kirjan ennustusta ja huomaamalla, että Palestiinassa eläneet Karaite-juutalaiset olivat säilyttäneet oikean laskutavan suurelle sovituspäivällä, kun rabbiininen juutalaisuus vietti sitä n. kuukauden liian aikaisin (sanovat rabbiiniset lähteet itse). >>>
Tuon pelkkää humpuukia ja itsepetosta.
Varhaisten oppimattomien maanviljelijöiden käsitys siitä, että Kristuksen takaisintulon kuukausi olisi ollut lokakuu, perustui siihen harhakäsitykseen, että pikkuruisen juutalaislahkon, Karaiittien, noudattaman kalenterin mukaan vuonna 1844 juutalaisten suuri sovituspäivä (Jom Kippur) olisi osunut lokakuulle.
Vasta paljon myöhemmin selvisi, että Karaiitit olivat jo kauan ennen vuotta 1844 luopuneet kuukalenterista ja siirtyneet juutalaisten enemmistön noudattamaan aurinkovuosikalenteriin, jonka mukaan Jom Kippur olikin vuonna 1844 syyskuussa.
22.10.1844 oli vain tuikitavallinen päivä, paitsi että varhaiset adventistit saivat päähänsä eri virheiden seurauksena, että Jeesus toikkaroisi taivaassa sinne tänne.
Ja tuollaiseen potaskaan sinä uskot. No siitä maksetaan sinulle ;)Palestiinan karaiitit viettivät jom kippuria lokakuussa, kun amerikkalaiset karaiitit seurasivat rabbiinisten juutalaisten tapaa viettää se syyskuussa --- kuten näköjään jo tänne kirjoitettiinkin.
Timo- hilipali pilipali op
AnttiVKantola kirjoitti:
"Kyllä vuosi 1844 liittyy pelastushistoriaan, koska Jeesuksen välitystyö taivaan pyhäkössä on osa pelastushistoriaa".
Sanot Timon kirjoittaneen noin. Itse kirjoitat vähättelevään sävyyn "Jeesuksen toikkaroinnista taivaassa".
Jokaisella ihmisellä on kaikenlaisia ajatuksia Jeesuksen toikkaroinnista taivaassa, eikä voida puhua harhaopista. Uskon että taivas on pyhä, joten kyllä siellä pyhäkkö sopii olemaan.
Olet kovasti kiinnostunut Jeesuksen toikkaroinnista taivaassa, vaikka et usko Hänen toikkaroivan siellä.
Kun mennään sinun uskomaasi aiheeseen, niin on nähty sinun linkittävän tälle palstalle sellaistakin tietoa (?),
että maapallo toikkaroi ensin lumipallona. Minä uskon, että Maa oli eräässä vaiheessa jään peitossa (jääkausi),
eikä lumen. Toki uskon Luojan säätämyksiin ja niinollen siihen, että Maa voi vielä joskus olla lumipallokin:
Job 38:22
Oletko käynyt lumen varastohuoneissa, ja oletko nähnyt rakeiden varastot,
23 jotka minä olen säästänyt ahdingon ajaksi, sodan ja taistelun päiväksi?On se tkäsittämätöntä mikä puupää tästkin Antista on tullut kun hän hurahtanut tähän adventistien päättömän opin lahkoon, joiden oppi totuudesta on todella päin seini, todella järjetön hu haa kultti.
- ihan tosissaan
Flink uskoo että hän on saanut Jeesusta koskevan päivämäärän 22.10.1844 profeetan hengeltä.
Tämä ei vain ole kristittyjen profeetta vaan ainoastaan adventistien.
- Olisikohan aihetta
tehdä ilmianto ylläpidolle tällaisesta?
Kyllä sinut löydetään, et ole suojassa nimimerkittömyyttäsi! - ihminen!
Timo on yksi niitä ASIALLISIMPIA kirjoittajia koko palstalla. Jopa A V K. kin pyysi Timolta anteeksi asiattomia kirjoituksiaan Timosta, kun tuli totuuden ymmärtämään.
- timon palvojat
Harhaoppiseksi sanotaan sitä joka poikkeaa kristinuskosta ja selittää väärän profeetan hengellä Raamattua.
- PYH!
timon palvojat kirjoitti:
Harhaoppiseksi sanotaan sitä joka poikkeaa kristinuskosta ja selittää väärän profeetan hengellä Raamattua.
tuon määritelmän mukaan sinä olet harhaoppinen, jossa vaikuttaa väärän profeetan henki eli antikristuksen henki.
Flink opettaa niinkuin muutkin pelastuksesta ja laista. Ihan syyttä suotta parjaat harjaoppiseksi
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9633618- Antti Adventistille
Harhaoppi = taitava eksytys = oikeata oppia vähän hapatusta joka hapattaa KOKO taikinan.
Hebr 8-9 mm.
Suora yhteys Ylipappiin. Ei tuon kummempaa.
Ennen piti olla Aaron ja aaronin jälkeläiset. Jeesus hoitaa i dag itse duuninsa, ei delegoi siis em.
jariTaivaan enkeleille delegoi kun/jos delegoi siis.
Hebr 1:14
Maallinen pyhäkköpalvelus oli vain vertauskuvaa taivaallisesta pyhäköstä. Kaikki tyynni ja koko lysti vain kuva ja vertaus.
Pyhäkössä on kaksi huonetta, Mooseshan teki mallin taivaallisen mallin ja ohjeidne mukaan, eikö vain.
1800 luvulla päättyi 1300 vuotta kestänyt aika jolloin Raamattu oli kansalta kielletty kirja.
1800 luvulla aloivat lopun ajat. Siis merkit toteutua sellaisessa merkityksessä kuin Raamattu kertoo mm enkelin Danielille annettu profetia selvisi.
Se miksi missään muualla ei aivan kaikkea kerrota on etteivät he ymmärrä noita asioita.
Ne ovat jokseenkin hankalia ja minultakin meni 8 vuotta kokoaikaista raamatunopiskelua ennen kuin joka ainoa pala oli kohdallaan.
Nyt pikku tauon jälkeen on mukavaa mennä raamattunlukua uudelleen läpi ja -oheiskirjallisuuden lukua.
Olivat niin valtava kakku kaikki kerralla joskus että nyt vasta nauttii luemisistaaan.
3 lukua tänäänkin, ja määrätyt palat kahdesta 8 ja 12 osaisesta kirjasarjasta.
Hengellistä kirjallisuutta 12 metriä minulla hyllyssä ajatonta.
Jeesus vaihtoi huonetta 1844 pyhäkössä.
Maallisessa se tarkoitti suurta sovituspäivää jolloin ylipappi meni kaikkein pyhimpään sovittamaan kansan synnit, koko kansan siis kerran vuodessa, nyt tilanne on se että Ylipappi (huom iso kirjain) on siellä koko ajan minun ymmärtääkseni.
jari
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721157
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?39574Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538- 50504
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t217503Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492