Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä vuodenpäivät. Kun tapasimme, olin eronnut exästäni vain viikkoja aikaisemmin ja ns. paranemisprosessi oli vielä kesken. Tein selväksi etten ole valmis seurustelulle ja mies vakuutti ymmärtävänsä, mutta jatkoi silti yrittämistä. Sinnikäs jankkaaminen kuitenkin tuotti tavallaan tulosta, sillä suostuin vihdoin suhteeseen. Suurin syy siihen oli ehkä se, että olimme harrastaneet seksiä ja se lähensi meitä, enkä jollain tavalla kehdannut sanoa ei. Olin vielä heikko edellisen suhteen jäljiltä enkä ehkä ajatellut aivan järkevästi. Kertaalleen yritin jättää miehen, sillä en ollut tyytyväinen olooni ja suhde ahdisti. Mies sai kuitenkin jälleen ylipuhuttua minut ja jatkoimme. Kuukauden päästä suhteemme alkoi lämmetä, vaikka ex pyöri silti mielessä. Kun olimme olleet puoli vuotta yhdessä, pystyin vihdoin kunnolla tuntemaan rakkautta tätä ihmistä kohtaan. Tällä hetkellä en voisi edes kuvitella elämääni ilman tätä miestä.
Jo suhteen alussa mies myönsi, että hän on mustasukkaista tyyppiä. En ajatellut asian olevan ongelma, sillä tilanteesta riippuen olen itsekin välillä mustasukkainen. Luotan kuitenkin häneen, eikä mustasukkaisuus ole puoleltani häiritsevää. Nyt kun vuosi on kulunut, avautuivat silmäni vihdoin hänen hallitsevuuteensa. Puhuin ystäväni kanssa asiasta, ja hän sanoi ihmetelleensä, miten edes jaksan olla moisen kanssa yhdessä. En ollut itse huomannut millaiseksi olin muuttunut, ennen ystävieni sanoja. Olin yleensä lupautunut tekemään heidän kanssaan jotain, esim. tyttöjen keskisiä baari-iltoja. Myöhemmin kun olin taas soittanut, sanoen etten tulekaan, arvasi ystäväni aina, että kyse on miehestäni. Kun jälkeenpäin mietin, huomaan itsekin kuinka suuri vaikutus miehelläni on ollut päätöksiini, jopa ihan arkisiin sellaisiin.
Suunnittelemme ystävieni kanssa matkaa ulkomaille. Yritimme koota isompaa porukkaa lähemään, mutta lopulta se kutistui vain neljään henkeen. Kun mainitsin miehelleni asiasta, hän vakuutti heti alussa että ehei, et sinä lähde. Hän vetosi vuodentakaiseen keskusteluun, jossa olin pyytänyt, ettei lähtisi kaveriensa ulkomaille. Yritin korjata sanomisiani ja ehdotin, että mies lähtisi itse mukaan ja ottaisi niin monta kaveria mukaan kun haluaisi. Mies pyysi viikon mietintäaikaa ja kun taas otin asian puheeksi, ilmoitti hän, että häntä ei kiinnosta lähteä ystävieni kanssa ulkomaille. Yritin vedota siihen, että hän voi ottaa omia kavereita mukaan. Mies kuitenkin piti päänsä ja sanoi ettei kukaan kaveri lähde mukaan. Tietääkseni ei ole edes kauhean aktiivisesti kysellyt, mutta ei siitä sen enempää.
Kun yhä jankkasin että haluan todella lähteä ystävieni kanssa viikon ulkomaanmatkalle, mies kysyi että miltä tuntuisi, jos hän lähtisikin aiemmin kesällä omien ystäviensä kanssa keskenään matkalle.
Ilahduin jo hetkeksi, sillä luulin että olimme vihdoinkiin löytäneet ainekset kompromissiin, mutta mitä vielä. Kun mies huomasi, että olin myöntyväinen ja mielelläni olisin hänet päästänyt lähtemään, niin hän vetäytyi ja sanoi ettei kiinnosta lähteä.
Eli kaksi vaihtoehtoa karsittiin pois. En voi lähteä ulkomaille edes silloin, jos mies tekisi oman matkan kaveriensa kanssa tai tulisi itse mukaan meidän matkallemme.
Syitä siihen miksei hän päästäisi minua on kuulemma esim. se, että pelkää että minulle tapahtuu jotain. Luulen kuitenkin, että kyse on myös mustasukkaisuudesta. Keskustelu alkoi mennä vakavammaksi ja kysyin, että kumpi olisi hänelle mieleisempi vaihtoehto: ero vai että päästää minut lähtemään ulkomaille.
Uskomatonta kyllä, hän vastasi että ero. Mainittakoon vielä, että en uhkaillut erolla.
Aloin tuntea taas sitä samaa ahdistusta. Rakastan miestäni todella paljon. Nukumme joka yö yhdessä ja näemme joka päivä eikä kumpaakaan kyllästytä. Annan mieheni tottakai nähdä ystäviään enkä rajoita hänen menojaan. Täytyy kyllä tunnustaa, etten pidä siitä kun hän lähtee kaveriensa kanssa baarin. :/ Hän ei osaa säännöstellä alkoholinkäyttöään, ja on usein huonossa kunnossa eikä muista illan tapahtumia. Huolta ei ehkä olisi, jos hän joisi kohtuudella.
Tunnen olevani umpikujassa. Haluan lähteä ystävieni kanssa ulkomaille, eikä mielestäni miehellä ole oikeutta tehdä lopullista päätöstä puolestani. Kun mainitsin asiasta miehelle, hän suuttui. Hän kertoi oman näkökulmansa ja että hänen mielestään suhteessa ei tehdä koskaan päätöksiä yksin. Eli hänen logiikkansa mukaan en saa lähteä ulkomaille ilman hänen suostumustaan. Hän veti tilanteen äärimmilleen ja sanoi loukkaantunena että mene sitten helvetti jos se on niin tärkeää. Sanoi vielä lisäksi että eihän sitä tiedä jos vasta erottaisiin matkan jälkeen. Että mitä helvettiä??? Mikä olisi tarpeeksi hyvä kompromissi hänelle, en tiedä.
Kauhea romaani, anteeksi :( Tunteeni ovat ihan sekaisin.
Jo suhteen alussa mies myönsi, että hän on mustasukkaista tyyppiä. En ajatellut asian olevan ongelma, sillä tilanteesta riippuen olen itsekin välillä mustasukkainen. Luotan kuitenkin häneen, eikä mustasukkaisuus ole puoleltani häiritsevää. Nyt kun vuosi on kulunut, avautuivat silmäni vihdoin hänen hallitsevuuteensa. Puhuin ystäväni kanssa asiasta, ja hän sanoi ihmetelleensä, miten edes jaksan olla moisen kanssa yhdessä. En ollut itse huomannut millaiseksi olin muuttunut, ennen ystävieni sanoja. Olin yleensä lupautunut tekemään heidän kanssaan jotain, esim. tyttöjen keskisiä baari-iltoja. Myöhemmin kun olin taas soittanut, sanoen etten tulekaan, arvasi ystäväni aina, että kyse on miehestäni. Kun jälkeenpäin mietin, huomaan itsekin kuinka suuri vaikutus miehelläni on ollut päätöksiini, jopa ihan arkisiin sellaisiin.
Suunnittelemme ystävieni kanssa matkaa ulkomaille. Yritimme koota isompaa porukkaa lähemään, mutta lopulta se kutistui vain neljään henkeen. Kun mainitsin miehelleni asiasta, hän vakuutti heti alussa että ehei, et sinä lähde. Hän vetosi vuodentakaiseen keskusteluun, jossa olin pyytänyt, ettei lähtisi kaveriensa ulkomaille. Yritin korjata sanomisiani ja ehdotin, että mies lähtisi itse mukaan ja ottaisi niin monta kaveria mukaan kun haluaisi. Mies pyysi viikon mietintäaikaa ja kun taas otin asian puheeksi, ilmoitti hän, että häntä ei kiinnosta lähteä ystävieni kanssa ulkomaille. Yritin vedota siihen, että hän voi ottaa omia kavereita mukaan. Mies kuitenkin piti päänsä ja sanoi ettei kukaan kaveri lähde mukaan. Tietääkseni ei ole edes kauhean aktiivisesti kysellyt, mutta ei siitä sen enempää.
Kun yhä jankkasin että haluan todella lähteä ystävieni kanssa viikon ulkomaanmatkalle, mies kysyi että miltä tuntuisi, jos hän lähtisikin aiemmin kesällä omien ystäviensä kanssa keskenään matkalle.
Ilahduin jo hetkeksi, sillä luulin että olimme vihdoinkiin löytäneet ainekset kompromissiin, mutta mitä vielä. Kun mies huomasi, että olin myöntyväinen ja mielelläni olisin hänet päästänyt lähtemään, niin hän vetäytyi ja sanoi ettei kiinnosta lähteä.
Eli kaksi vaihtoehtoa karsittiin pois. En voi lähteä ulkomaille edes silloin, jos mies tekisi oman matkan kaveriensa kanssa tai tulisi itse mukaan meidän matkallemme.
Syitä siihen miksei hän päästäisi minua on kuulemma esim. se, että pelkää että minulle tapahtuu jotain. Luulen kuitenkin, että kyse on myös mustasukkaisuudesta. Keskustelu alkoi mennä vakavammaksi ja kysyin, että kumpi olisi hänelle mieleisempi vaihtoehto: ero vai että päästää minut lähtemään ulkomaille.
Uskomatonta kyllä, hän vastasi että ero. Mainittakoon vielä, että en uhkaillut erolla.
Aloin tuntea taas sitä samaa ahdistusta. Rakastan miestäni todella paljon. Nukumme joka yö yhdessä ja näemme joka päivä eikä kumpaakaan kyllästytä. Annan mieheni tottakai nähdä ystäviään enkä rajoita hänen menojaan. Täytyy kyllä tunnustaa, etten pidä siitä kun hän lähtee kaveriensa kanssa baarin. :/ Hän ei osaa säännöstellä alkoholinkäyttöään, ja on usein huonossa kunnossa eikä muista illan tapahtumia. Huolta ei ehkä olisi, jos hän joisi kohtuudella.
Tunnen olevani umpikujassa. Haluan lähteä ystävieni kanssa ulkomaille, eikä mielestäni miehellä ole oikeutta tehdä lopullista päätöstä puolestani. Kun mainitsin asiasta miehelle, hän suuttui. Hän kertoi oman näkökulmansa ja että hänen mielestään suhteessa ei tehdä koskaan päätöksiä yksin. Eli hänen logiikkansa mukaan en saa lähteä ulkomaille ilman hänen suostumustaan. Hän veti tilanteen äärimmilleen ja sanoi loukkaantunena että mene sitten helvetti jos se on niin tärkeää. Sanoi vielä lisäksi että eihän sitä tiedä jos vasta erottaisiin matkan jälkeen. Että mitä helvettiä??? Mikä olisi tarpeeksi hyvä kompromissi hänelle, en tiedä.
Kauhea romaani, anteeksi :( Tunteeni ovat ihan sekaisin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
"Tällä hetkellä en voisi edes kuvitella elämääni ilman tätä miestä."
Olepa rehellinen, etkö muka voi olla ilman lapsen lailla kiukuttelevaa äijää, jolla on vaikeuksia jo nyt dokaamisen kanssa? Asioitten pitää muuttua-ja se muutos lähtee HÄNESTÄ. Sinä lähdet sinne reissuun, jos haluat, ja jos herralle ei kelpaa, hakekoon uuden kortteerin, missä kitistä.
Ja oikeasti: tämä on helppoa jopa, asia on kylmästi niin, että NYT SINÄ laitat jarrut päälle, etkä anna jyrätä itseäsi-ajattele, mitä elämä on 10 vuoden päästä, jos tällainen temppuilu jatkuu??
Siinäpä se. Kaikki miehen kaverit pyytävät häntä joka viikonloppu, välillä jopa keskiviikkoisin lähtemään ulos. Ja kun sanon etten pidä siitä, niin hän vastointahtoaan sitten sanoo, että okei en mene, vaikka näen kyllä että hinku on suuri. Hän myönsi, että kun kerran lähtee juomaan niin silloín hän juo kunnolla.. sen olen kyllä huomannut. Kun itse juon niin pidän huolen siitä että sentään tajuan mitä puhutaan ja että ominnokkineni osaan kotiin asti tulla ja vielä riisua vaatteetkin kotiin tultuani. Rahanmeno hirvittää, sillä yhtenä iltana hänellä menee helposti se 200e kun tarjoilee muille ja itselleenkin siinä sivussa. Sitten sanoo ettei ole rahaa lähteä kahdelle ulkomaanmatkalle (oltaisi menossa kahdenkeskiselle matkalle, mutta saa nähdä..) Omatpahan ovat rahansa, mutta silloin menee yli kun joutuu pyytää lisää rahaa minulta jotta selviäisi arjen, kun dokasi kaiken viikonloppuna.
Tiedostan kyllä tilanteen, mutta tuntuu pahalle että vaihtoehtoina olisi ero tai että en lähde ulkomaille. Olen kyllä usein miettinyt, että jos suhde kestää, niin millaista olisikaan elämäni ehkä jo sen 5 vuoden päästä? Olisiko ero tosiaan järkevin vaihtoehto, vai järjen tolkuttaminen miehelle. Ei hän voi kahlita minua vasten tahtoani, jos haluaa että suhde pysyy terveenä..?
suurin osa miesten naisiin kohdistuneista vakivaltaisuuksista johtuu miehen mustasukkaisuudesta. eli mietippä sitten kun eroatte ja avaat silmäsi asioille, kadut asioita joita et tehnyt kun mies kielsi.
minulla myös mustasukkainen ja huolehtivainen mies, mutta lähdin ulkomaille vaikka mies ei tykännyt. Sanoin suoraan että kadun jos en lähde ja jos ei luota minuun niin antaa olla koko suhteen.
Mies ei ole laisinkaan väkivaltainen, onneksi. Menee silti yli hilseen tämä mustasukkainen käytös, että menee äärimmäisyyksin ja uhkailee ettei hyvin käy jos lähden.
Mietin kyllä päivittäin, että harmittaakohan vanhempana kun en tehnyt haluamiani asioita. Aika varmasti. Miksi silti on ylitsepääsemättömän vaikeaa ottaa askel eteenpäin? Ehkä olen pelkuri
Ainakaan en kieltäisi silloin mieheltä mitään sen omiakaan menoja, oli sitten mitä tahansa, jos kerran itsekkin hingut omille reissuillesi.
Ei tuo kovin romanttinen suhde tunnu teillä olevan, kun pitää kuitenkin rampata omissa porukoissa illanvietoissa..?
Kun me alettiin seurustella, ensimmäinen kolme vuotta meni ihan silmiin tuijotellessa ja vain yhdessä kuljettiin. Pahemmin ei kuljeta vieläkään erillään ja baarit on saaneet jäädä.
Yhdessä matkustellaan, jos matkustellaan.
"Hän vetosi vuodentakaiseen keskusteluun, jossa olin pyytänyt, ettei lähtisi kaveriensa ulkomaille."
Jaha. Avaisitko hiukan tuota logiikkaasi. Vuosi sitten miehesi olisi halunnut lähteä kavereidensa kanssa ulkomaille, jolloin sinä kielsit sen. Nyt sinä haluaisit lähteä, ja mies tuohon aiempaan vedoten kieltää sinua.
Millä ajatuskululla saat miehestäsi hallitsevan? Tuleeko miehestä silloin hallitseva, jos haluaa sinun noudattavan niitä samoja sääntöjä kuin olet itse luonut hänelle? Entä olitko sinä silloin vuosi sitten mustasukkainen ja hallitseva, vai oliko sinulla kieltämiselle jokin ylevämpi motiivi?
"Yritin korjata sanomisiani ja ehdotin, että mies lähtisi itse mukaan ja ottaisi niin monta kaveria mukaan kun haluaisi."
Oletko kenties sitä mieltä, että sinun itse luomiesi sääntöjen pitäisi muuttua heti jos sinä saat siten haluamasi?
Ei ole OK, jos mies lähtee kavereidensa kanssa ulkomaille, paitsi jos sinä haluat lähteä, jolloin se onkin OK? Täh?
En kieltänyt häntä lähtemästä enkä uhkaillut. Sanoin vain että en haluaisi että hän lähtee. Mies ei sen koommin puhunut asiasta ja oli vain ilmoittanut kavereille ettei lähde. Jos hän olisi oikeasti halunnut lähteä ulkomaille, en olisi estänyt, vaikka varmasti olisi harmittanut. Olin yllättynyt kun mies sanoi, ettei olisi jaksanut edes lähteä. Tiedä sitten, sanoiko vain miellyttääkseen kun oli vahva alkuhuuma vielä meneillään (mikä jatkuu yhä).
Tässä tilanteessa olen moneen kertaan pyytänyt, että haluaisin lähteä ystävieni kanssa ulkomaille ja pyysin miestä mukaan. Yritin vakuutella kuinka tärkeää se olisi minulle, eikä kummankaan tarvisi olla ikävissään jos mies tulisi mukaan omine kavereineen. Mutta on itsepäinen eikä halua tulla, ja sanoo että en saa lähteä itsekään. Ehdotin myös, että kokoaa oman porukkansa ja lähtisivät keskenään lomailemaan, niin olisi kummallekin reilua. Eikä vuodentakaisesta miehen reissusta ole sen koommin keskustelu, sillä aiheesta tuskin edes puhuttiin, enkä ole ainakaan tietoisesti luonut mitään sääntöjä. Pyrin juuri siihen, että molemmat saavat mennä omia menojaan. Meinasin hallitsevuudella sitä, että hän määrää mitä saan tehdä ja mitä en. Jos teen jotain mistä hän ei pidä, hän mököttää tai suuttuu, ja usein olen se joka häntä lepyttelee eikä toisinpäin.
Ja ylemmälle tiedoksi, että suhteemme on hyvinkin romanttinen. Näemme päivittäin ja vannomme rakkauttamme, mikä merkitsee kummallekin paljon. Mies omasta tahdostaan soittaa, että haluaa nähdä. Niin myös minä.
Jos jotakuta kiinnostaa, niin tapasimme mieheni kanssa siten, että hän petti sen aikaista tyttöystäväänsä, enkä tiennyt että hän on varattu. Suhde veteli viimeisiään joten se loppui seuraavana päivänä. Suhteen alussa minua kalvoi epäilys, että jos hän taas juo liikaa ja tekee jotain tyhmää. Eniten kuitenkin pelkään, että jotain sattuu. Kerran hän lähti juovuksissaan ajamaan autoa ja heräsi 5 tunnin päästää nukahtaneena ratista. Olen oppinut luottamaan mieheen enemmän, eikä ajatus tunnu enää pahalta, että pitäisi myös kaveriensa kanssa hauskaa.
Jos jotakuta kiinnostaa, niin tapasimme mieheni kanssa siten, että hän petti sen aikaista tyttöystäväänsä, enkä tiennyt että hän on varattu. Suhde veteli viimeisiään joten se loppui seuraavana päivänä. Suhteen alussa minua kalvoi epäilys, että jos hän taas juo liikaa ja tekee jotain tyhmää. Eniten kuitenkin pelkään, että jotain sattuu. Kerran hän lähti juovuksissaan ajamaan autoa ja heräsi 5 tunnin päästää nukahtaneena ratista. Olen oppinut luottamaan mieheen enemmän, eikä ajatus tunnu enää pahalta, että pitäisi myös kaveriensa kanssa hauskaa.
miten upean ja mahtavan miehen olet löytänyt! Ensin petti tyttöystäväänsä sinun kanssasi. Voiko tuollaiseen mieheen oikeasti luottaa? Miksi ei tekisi samaa sinullekin? Ajoi autoa kännissä! Jess, oikein miehen työ. Tuliko mieleen, että olisi voinut käydä pahemminkin? Joku ulkopuolinen olisi voinut menettää henkensä... Ompa mahtava mies. Mitä oikein saat tuollaisesta suhteesta? Olet koko ajan epävarma, voiko mieheen luottaa. Pääseekö pettäjä yleensä raidoistaan? Eipä taida päästä.
Sinä teet kaikkesi, että miellyttäisit miestä. Miksi? Mihin oma tahtosi on hävinnyt? Kyllä sinulla on oikeus lähteä reissuun ja miehellä on toki oikeus kieltää sinua lähtemästä. Mutta päätöksen teet sinä itse. Tee joskus niinkuin sinusta itsestäsi tuntuu hyvältä, älä mene miehen ehdoilla koko ajan. Äläkä myöskään itse pakota miestä sinun tahtoosi taipumaan.
"En kieltänyt häntä lähtemästä enkä uhkaillut. Sanoin vain että en haluaisi että hän lähtee."
Siis sanoit että et haluaisi hänen lähtevän, mutta et kieltänyt? Miten ihmeessä tuo sitten pitäisi tulkita? Vasta sitten kielletään, kun se on muotoiltu "kiellän sinua lähtemästä"?
"Jos hän olisi oikeasti halunnut lähteä ulkomaille, en olisi estänyt, vaikka varmasti olisi harmittanut."
Niin, eihän se miehesikään ole sinua kieltänyt. Eikös hänkin todennut, että mene sitten jos se on niin tärkeää?
Mä ymmärrän sen, että tässä elämässä tunteet ovat joskus ja joskus useinkin sekaisin. Että joutuu tekemään ratkaisuja, mitkä eivät tunnu hyvältä, joutuu kestämään ja sietämään vaikeita tunteita, niin parisuhteessa, kuin ihan itsenään, ihmisenä joka kohtaa ja tekee asioita ja päätöksiä. Mä ymmärrän, ettei päätösten teko ole helppoa, vaikka yksinkertaistahan se monesti on, joko sanoo kyllä tai ei ja aina kun sanoo kyllä yhdelle asialle, sanoo ei jollekin toiselle. Yksinkertaista vaan ei helppoa.
Mutta se, mitä mä en ymmärrä, on se, että ihmiset roikkuu ties missä parisuhteissa, puhuu rakkaudesta ja miten ei voi elää ilman toista, kuitenkin miettien eroa: eli valehtelevat itselleen. He tietävät että tasan tarkalleen voivat elää ilman toista ja niin pitääkin, nimittäin viimeistään kuolema erottaa, se voi käydä piankin ja silloinkin pitää vaan elää. Toinen voi jättää eikä kenenkään maailma siihen vaan kaadu. Ilman toista pystyy ja pitää pystyä elämään.
Kuitenkin tässäkin nyt on taas suurta ja oikein helvetin suurta rakkautta. Miksi, sitä en tiedä, mutta sitä nyt on, huuma kuulemma jatkuu vaan ja onnea riittää... Joten mitä sitten valittaa siitä, jos ei ulkomaille pääse tai mies juo, jos se niin suurta onnea on? Jos kerran on huumaa ja ihanaa ja kaikki on hyvin, niin mitä vittua?! Eli siis taas valehdellaan. Kaikki EI ole hyvin, ei ole alkuhuumaa vaan alkaa realismi puskea päälle, ei ollakaan ikuisuudesta varmoja vaan epäröidään.
Sun on aivan mahdotonta tietää mitä tehdä tai mikä on oikein ja mikä väärin, jos et osaa olla edes rehellinen.
Ja kysehän ei ole mistään etelän reissusta edes senkin sä tiedät ihan tasan tarkkaan. Jos teillä olisi kaikki hyvin ja ihanasti, sä toteaisit että voi nyt paska, onpas se nyt jäärä tässä asiassa, ja jättäisit menemättä ja eläisit onnellisena, te varaisitte yhteisen matkan ja eläisitte muuten kavereittenne kanssakin välillä oikein kivaa elämää, tää ois vaan yksi poikkeus ja se siitä.
Jo seuraavassa viestissä sä oletkin hieman rehellisempi: miehesi on rahaa tuhlaava juoppo, joka dokaa muistin pois ja vetää satoja euroja viinaan kun sä et saa edes lähteä lomalle... Ahaa... No niin, alkaako sulle itselle selvitä jo asia? Ja että te elätte oikein sitä huumaa ja rakkautta riittää ja sä olet onnellinen? Joo-o, jo heti kohta alat taas vakuutella miten rakkautta vannotaan.
Jos teillä menee niin hemmetin hyvin kun vakuutat taas jo kohta, että kyllä teillä on romantiikkaa ja rakkautta vannotaan, niin mitä sä iniset, luuletko sä että joku suhde on täydellinen?
Niin, sä tiedät itse ihan tasan mitä toivot, että sulle vastataan ja se kertoo sulle myöskin sen, mikä on totta ja mikä ei. Mutta hienoa, että olet oppinut luottamaan rattijuoppoon pettäjämieheen, se on jo saavutus sinänsä, mutta mihin kaikkiin parannuksiin ja tekoihin&päätöksiin se luottamus perustuu?
On ylitsepääsemättömän vaikeaa olla oma itsensä, tehdä omat päätöksensä, seisoa omilla jaloillaan, kun valehtelee noin paljon itselleen koko ajan. Muista se, että itsellesi valitset, muilla ei ole väliä. Olen sen kanssa jos se noin ihanaa on, mitä sanot, ja jos se ei ole, sinun on vaan erottava. Oikeastaan kyse on siis siitä, miten sinä määrittelet joustamisen ja missä asioissa voit ja haluat joustaa parisuhteessasi, mitkä asiat tekee sinun mielestäni onnellisen parisuhteen ja mitä siltä suhteelta haluat ja mitä sille haluat antaa. Se siitä, rakkaus riittää, vaan aina se ei riitä.
Minkäs tunteilleen voi. Tälläkin kertaa ajattelen ehkä enemmän tunteella kuin järjellä. En ole ennen edes tullut ajatelleeksi, että jollain tapaa valehtelisin itselleni, enkä sitä itse ehkä kykene vain huomaamaan. Olemme puhuneet monet lähimenneisyyden asiat selviksi, siksi on helppo luottaa ja pystyn antamaan hänelle mahdollisuuden. Miehen kaveritkin ovat sanoneet, että mies on muuttunut (monella tapaa) sen myötä kun tapasi minut. Kun ulkopuolinen kuulee asiat vain pinnallisesti, niin on helpompi luonnollisesti muodostaa mieleensä negatiivisia kuvia. Auttoi kuitenkin hyvin heräämään, mitä oikeasti haluan. Ehkä olen halunnut sulkea vain silmät kaikelta ja uskoa että kaikki on hyvin.
Mielestäni suhteeseen on kuitenkin aina kuulunut myös se, että antaa toiselle tilaa tehdä omia juttuja.
Enkä nyt tarkoita vain baari-iltoja. Ja haluaisin korjata käsityksen että mies olisi jollain tapaa juoppo. Hän on kunnollinen, mutta pari kertaa on mopo karannut käsistä ja on saanut pettyä. Siksi vuodentakainen ulkomaanreissu ei kuulostanut ollenkaan hyvältä, koska pelkäsin juuri sitä mitä olisi saattanut tapahtua.
Kun kerroin rattijuopottelusta, olin oikeasti kauhuissani ihan kaikesta. Olin vihainen ja pettynyt ja mies itsekin tajusi kuinka vakavasti olisi voinut käydä. Se tapahtui melkein vuosi sitten, joten asia on käyty läpi.
sen kyllä tietää mitä suomalaiset naiset ulkomailla puuhaavat.
" kumpi olisi hänelle mieleisempi vaihtoehto: ero vai että päästää minut lähtemään ulkomaille.
Uskomatonta kyllä, hän vastasi että ero."
Samaa mieltä. Jos vaimo haluaisi lähteä ulkomaille, siitä vaan, mutta sinne saisi sitten mennä sinkkuna.