Maailmassa on monia loistavia heavyrumpaleita, mutta on vain yksi joka on täysin ylitse muiden: Hän on Kissin legendaarinen PETER CRISS. Criss soittaa täysin omassa kastissaan vertailtaessa häntä muihin rumpaleihin. Edes ex-kiss rumpalit Singer ja Carr eivät pääse lähellekään siihen agressiivisenn atmosfääriin jonka Criss luo rumpusooloillaan. Crissillä on aivan omintakeinen ja kopioimaton tyyli. Hänen soittonsa on hyvin persoonallinen ja pelkästään nauhahalta kuulemalta voi todeta, että siellä soittaa legendaarinen Criss. Criss on kaikkienaikojen rumpali, ikoni eläessään. Tuskin Kiss olisi koskaan noussut maailmanmaineeseen ilman karismaattista ja upeaa Crissiä. Kissin alamäki alkoikin Crissin poistuttua kuvioista ja uusi tuleminen tuli vasta kun ReUnion toteutui Crissin johdolla. Toivon, että Crissille pitkää ikää, sillä hänen kaltaistaan rumpalia tuskin enää koskaan näemme. Criss elää ikuisesti .
Peter Criss elävä legenda
duudaadii
8434
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miksi kirjoitat tämän saman viestin tänne aina uudestaan ja uudestaan? Onko sinulla kenties jonkin sortin pakkomielle Peter Crissiä kohtaan. Arvostan itsekin Peter Crissiä alkuperäisen KISS-kokoonpanon jäsenenä, tykkään hänen (laulu)tulkinnastaan ja ensimmäisestä soololevystään, mutta rumpalina hän ei todellakaan yllä esim. Carrin tai Anton Figin tasolle. Singeristä nyt en sano mitään hänen ollessa lähinnä "kasvoton" sessiorumpali monessa eri bändissä, varmasti teknisesti kaikista KISSin vakituisista rumpaleista osaavin, mutta ei hänellä oikein ole tunnistettavaa identiteettiä soitossaan. Criss on varmasti mukava, legendaarinen ja hieno mies, mutta ei hän nyt soittotaidoillaan piekse muita saman ajan rock-rumpaleita. (Ward, Paice, Powell, Bonham jne.)
Mitä tuota nyt edes kyselemään, eikö tuo nyt ole itsestään selvyys että:
Maailmassa on monia loistavia heavyrumpaleita, mutta on vain yksi joka on täysin ylitse muiden: Hän on Kissin legendaarinen PETER CRISS. Criss soittaa täysin omassa kastissaan vertailtaessa häntä muihin rumpaleihin. Edes ex-kiss rumpalit Singer ja Carr eivät pääse lähellekään siihen agressiivisenn atmosfääriin jonka Criss luo rumpusooloillaan. Crissillä on aivan omintakeinen ja kopioimaton tyyli. Hänen soittonsa on hyvin persoonallinen ja pelkästään nauhahalta kuulemalta voi todeta, että siellä soittaa legendaarinen Criss. Criss on kaikkienaikojen rumpali, ikoni eläessään. Tuskin Kiss olisi koskaan noussut maailmanmaineeseen ilman karismaattista ja upeaa Crissiä. Kissin alamäki alkoikin Crissin poistuttua kuvioista ja uusi tuleminen tuli vasta kun ReUnion toteutui Crissin johdolla. Toivon, että Crissille pitkää ikää, sillä hänen kaltaistaan rumpalia tuskin enää koskaan näemme. Criss elää ikuisesti .
Te molemmat olette täyttä tuubaa, ettekä ymmärrä rumpaleista ja koko hommasta tuon taivaallista, joten pysykäähän poissa ilmapiiriä pilaamasta!!!
ah, mitä tämä palsta olisikaan ilman sinua
sun krissisi!
http://www.youtube.com/watch?v=BcElh-AXqkQ&feature=related
Vai niin.
Maailmassa on monia loistavia heavyrumpaleita, mutta on vain yksi joka on täysin ylitse muiden: Hän on Kissin legendaarinen PETER CRISS. Criss soittaa täysin omassa kastissaan vertailtaessa häntä muihin rumpaleihin. Edes ex-kiss rumpalit Singer ja Carr eivät pääse lähellekään siihen agressiivisenn atmosfääriin jonka Criss luo rumpusooloillaan. Crissillä on aivan omintakeinen ja kopioimaton tyyli. Hänen soittonsa on hyvin persoonallinen ja pelkästään nauhahalta kuulemalta voi todeta, että siellä soittaa legendaarinen Criss. Criss on kaikkienaikojen rumpali, ikoni eläessään. Tuskin Kiss olisi koskaan noussut maailmanmaineeseen ilman karismaattista ja upeaa Crissiä. Kissin alamäki alkoikin Crissin poistuttua kuvioista ja uusi tuleminen tuli vasta kun ReUnion toteutui Crissin johdolla. Toivon, että Crissille pitkää ikää, sillä hänen kaltaistaan rumpalia tuskin enää koskaan näemme. Criss elää ikuisesti .
Suosittelen, että haet äkkiä hoitoa tuohon Criss fanitukseen. Ei ole enään tervettä spammata keskustelupalstoja Peter Crissin ylistyksillä. Suomessa on kuulemma ihan hyviä nuo mielisairaalat ja osastot.
VIELÄ EI OLE LIIAN MYÖHÄISTÄ!