S-Market juhlii kallista ruokaa

"S-ryhmän vähittäismyynti on rapsakassa kasvussa.

Ryhmän vähittäismyynti kasvoi reilut kuusi prosenttia viime vuonna. Päivittäistavarakaupassa myynnin kasvu jäi vajaaseen viiteen prosenttiin.

- Päivittäistavarakauppamme kehittyi viime vuonna tasaisesti alan keskiarvoa paremmin, arvioi SOK:n pääjohtaja Kuisma Niemelä.

Uusia myymälöitä putkahteli myös viime vuonna. S-ryhmän myymäläverkosto kasvoi muun muassa 10 Prismalla ja 17 S-marketilla".

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Ruuan hinta nousi kaikkien aikojen ennätykseen/1135263529365?ref=rss

Ruuan hinta on noussut maailmalla ennätysmäisen korkealle, kertoi YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO torstaina. Järjestö varoitti, että köyhät kärsivät nykytilanteesta eniten.

FAO:n ruuan hintaindeksi oli tammikuussa 231 pistettä, missä nousua joulukuuhun oli 3,4 prosenttia. Indeksi on nyt korkeimmalla tasollaan sitten vuoden 1990, jolloin mittaukset alkoivat.

http://www.iltalehti.fi/talous/2011020313124149_ta.shtml
065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kuka hyötyy ? kirjoitti:

"S-ryhmän vähittäismyynti on rapsakassa kasvussa.

Ryhmän vähittäismyynti kasvoi reilut kuusi prosenttia viime vuonna. Päivittäistavarakaupassa myynnin kasvu jäi vajaaseen viiteen prosenttiin.

- Päivittäistavarakauppamme kehittyi viime vuonna tasaisesti alan keskiarvoa paremmin, arvioi SOK:n pääjohtaja Kuisma Niemelä.

Uusia myymälöitä putkahteli myös viime vuonna. S-ryhmän myymäläverkosto kasvoi muun muassa 10 Prismalla ja 17 S-marketilla".

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Ruuan hinta nousi kaikkien aikojen ennätykseen/1135263529365?ref=rss

Ruuan hinta on noussut maailmalla ennätysmäisen korkealle, kertoi YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO torstaina. Järjestö varoitti, että köyhät kärsivät nykytilanteesta eniten.

FAO:n ruuan hintaindeksi oli tammikuussa 231 pistettä, missä nousua joulukuuhun oli 3,4 prosenttia. Indeksi on nyt korkeimmalla tasollaan sitten vuoden 1990, jolloin mittaukset alkoivat.

http://www.iltalehti.fi/talous/2011020313124149_ta.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu