Iloitkaa VHH:laiset

Nyt kun teillä on vuosikymmenien jälkeen tilaisuus tekaista itse keksittyjä tahallisuuksia THL:sta rokotteesta, jolla on ollut haittavaikutuksia Suomen lisäksi Ruotsissa ja Irlannissa mutta myös huomattavasti suurempi joukko mm. pelkästään Kanadassa on rokotettu samalla rokotteeella ilman haittavaikustuksia huomattavasti surempi joukko kuin mainituissa maissa.

On se Pekka ihmeelinen tyyppi kun on onnistunut kolmeen maahan saamaan haittoja aihauttavaa rokotetta, liekö ihan itse käynyt lääketehtaassa lisäämässä jonkun ihmeaineen lääkeliemeen.

On se sitten hauskaa että lapsia sairastui, ei moista riemua ole VHH:lainen tuntenut koko kuurinsa aikana.

Todettakoon vielä että syy-yhteys on myönnetty mutta tutkimukset ovat kesken. Mutta sehän ei VHH:laisia haittaa, ei edes siinä vaiheessa jos todetaankin että rokote eiolekaan se syyllinen vaan mukana on tekijä jota ei vielä tunneta.
10143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Voi tätä iloa ja onnea, harmi ettei lapsia kuollut tuhansittain.

Äänestä
  • Onko rokotteita tutkittu riittävästi? No, ei ole, kuta A-Talkissa selvisi.

    Äänestä

  • Voi miksi ei kuolemantapauksia voinut tulla niin että katerpilalrilla olisi ajettu lapsia joukkohautaan, kyllä olisi hypänny riemusta kattoon.

    Pekka on ilman muuta syyllinen vaikka syy olisi mikä tahansa ja seuraus oli täysin odottamaton.

    HEHKUTTAKAA KAIKKI VHH:LAISET TÄTÄ ASIAA!!!!

    Äänestä

  • veijo ite kirjoitti:

    Voi miksi ei kuolemantapauksia voinut tulla niin että katerpilalrilla olisi ajettu lapsia joukkohautaan, kyllä olisi hypänny riemusta kattoon.

    Pekka on ilman muuta syyllinen vaikka syy olisi mikä tahansa ja seuraus oli täysin odottamaton.

    HEHKUTTAKAA KAIKKI VHH:LAISET TÄTÄ ASIAA!!!!

    Terhi Kilpikin sanoi, että mikään ei ole tässä elämässä varmaa, joten ei se odottamaton ollut. Myös statiinit aiheuttavat haimatulehduksia, mutta sitä ei Suomessa myönnetä. Onko tuo nyt ihme, että jos noin vähän tutkittu rokote tuupataan markkinoille, että jotain yllättävää ilmenee? No, eipä ole.

    Äänestä

  • täysin odottamaton? kirjoitti:

    Terhi Kilpikin sanoi, että mikään ei ole tässä elämässä varmaa, joten ei se odottamaton ollut. Myös statiinit aiheuttavat haimatulehduksia, mutta sitä ei Suomessa myönnetä. Onko tuo nyt ihme, että jos noin vähän tutkittu rokote tuupataan markkinoille, että jotain yllättävää ilmenee? No, eipä ole.

    että sikatautiin ei olisi ketäään kuollut rokotuksetta? Ja että sikataudin jälkitaudit eivät olisi aiheuttaneet mitään pysyviä vaurioita?

    Englannistakin kuuluu että siellä on useita kymmeniä kuollut siihen, se tietysti on valhetta se.

    Mutta, kuten aloituksessa sanotaan, siinä on nyt aihe VHH:laisilla iloita oikein sydämensä pohjasta.

    Ei minusta THL mitään virhettä tehnyt. Nyt tuli vaan jotakin olettamatonta rokotteen mukana.

    Näiden influenssarokotteiden hyöty kun on ilmeinen, varsinkin riskiryhmille. Sikainfluenssasta kun olisi voinut kehittyä helposti leviävä muoto ja se olisi voinut tappaa paljon ihmisiä ja sellaiseen täytyy varautua.

    Narkolepsian kanssa voi kyllä elää mutta toki se on raskasta lapsuudessa ja nuoruudessa kun pitää elää säällisesti ja jättää esimerkiksi baareissa riekuminen pois.

    Äänestä

  • Mikä siinäoli harkitsematonta? Millä tavoin olisi pitänyt toimia? Ottaen huomioon että sikainl. on osoittautunut tappavaksi taudiksi.

    Äänestä

  • ??+?? kirjoitti:

    Mikä siinäoli harkitsematonta? Millä tavoin olisi pitänyt toimia? Ottaen huomioon että sikainl. on osoittautunut tappavaksi taudiksi.

    eikö se tullut selväksi tv-ohjelmassakin.

    suomalaiset olivat rokotuskokeessa

    Äänestä

Niinpä niin. Silti väitetään, että kolesteroli on pääsyyllinen sepelvaltimotautiin, vaikka plakin kertymisen mekanismia ei tunneta. Olisiko siinäkin joku tuntematon tekijä? THLn mukaan ei ole...vaan pillereitä kaikille. Se on kyllä naurettavaa, että laitos tutkii itse itseään. Meni viimeinekin luottamuksen hiven koko puljuun. Sama kuin poliisi tutkisi itse oman rikoksensa eli aina tulisi vapauttava "tuomio".

Äänestä
  • Missä THL väittää, että kolesteroli on ainut syy sepelvaltimotautiin?

    Kolesterolilääkitys auttaa yhteen tunnettuun riskitekijään, riskitekijöitä ovat ainakin:
    -ylipaino
    -korkea kolesteroli
    -liikkumattomuus
    -diabetes
    -korkea verenpaine

    Poliisi muuten pääasiassa tutkii omat rikoksensa, tutkinnan suorittaa kyllä toinen yksikkö. Poliisilla ei ole kylläkään syyte- eikä tuomiovaltaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

2011 -tapaus kirjoitti:

Nyt kun teillä on vuosikymmenien jälkeen tilaisuus tekaista itse keksittyjä tahallisuuksia THL:sta rokotteesta, jolla on ollut haittavaikutuksia Suomen lisäksi Ruotsissa ja Irlannissa mutta myös huomattavasti suurempi joukko mm. pelkästään Kanadassa on rokotettu samalla rokotteeella ilman haittavaikustuksia huomattavasti surempi joukko kuin mainituissa maissa.

On se Pekka ihmeelinen tyyppi kun on onnistunut kolmeen maahan saamaan haittoja aihauttavaa rokotetta, liekö ihan itse käynyt lääketehtaassa lisäämässä jonkun ihmeaineen lääkeliemeen.

On se sitten hauskaa että lapsia sairastui, ei moista riemua ole VHH:lainen tuntenut koko kuurinsa aikana.

Todettakoon vielä että syy-yhteys on myönnetty mutta tutkimukset ovat kesken. Mutta sehän ei VHH:laisia haittaa, ei edes siinä vaiheessa jos todetaankin että rokote eiolekaan se syyllinen vaan mukana on tekijä jota ei vielä tunneta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu