onko parempi olla suurpiirteinen lasten kasvattaja vai sellainen, joka aikatauluttaa kaiken kyeten tekemään minuuttiaikataulun lapsen toimista?
Oma käsitykseni on, että ensin mainittua käytöstä ruvettaisiin tutkimaan suurennuslasin kanssa ja jälkimmäinen saisi aikaan kiitosta ja päähän taputusta.
Tämä tarkoittaisi sitä, että paras vanhempi yhteiskunnan silmissä on neuroottinen, tiukka ja joustamaton.
Entä, miten on sisäisen kellon laita?
Esim. kotiintuloajoista puhuttaessa joku saattaa tietää oikopäätä, mihin kellonaikaan lapsen on tultava kotiin ja tämä on erinomaisen hyvä asia yhteiskunnan silmissä. Itse voin sanoa suoraan, että minä en tiedä! Minä en tiedä, koska mitään yksiselitteistä kellonaikaa ei ole. Tiedän vain sen, että illan hämärtyessä en anna lapsen liikkua yksin ulkona vaan haen hänet kaverinsa luota tai harrastuksista.
Nukkumaanmenoaika on liukuva riippuen seuraavan päivän tilanteesta.
Toisaalta saatetaan kysyä tietokoneen käytöstä. Tämäkin tieto on melko hajanainen eli en pysty suoralta kädeltä sanomaan, kuten joku fiksu kellonkäyttäjä, että raja on 2 tuntia ja piste. Asia ei todellakaan ole näin, sillä mikään urheiluvalmentaja en ole. Jos lapsi on sairaana koko päivän, niin saattaa viettää enemmän aikaa koneella. Joskus lapsi ei vietä aikaa koneella lainkaan. Joskus taas havahdun, että nyt kone tulisi sulkea ja mennä nukkumaan.
Mitä sitten, kun mihinkään asiaan ei ole yksiselitteistä vastausta?
Oma käsitykseni on, että ensin mainittua käytöstä ruvettaisiin tutkimaan suurennuslasin kanssa ja jälkimmäinen saisi aikaan kiitosta ja päähän taputusta.
Tämä tarkoittaisi sitä, että paras vanhempi yhteiskunnan silmissä on neuroottinen, tiukka ja joustamaton.
Entä, miten on sisäisen kellon laita?
Esim. kotiintuloajoista puhuttaessa joku saattaa tietää oikopäätä, mihin kellonaikaan lapsen on tultava kotiin ja tämä on erinomaisen hyvä asia yhteiskunnan silmissä. Itse voin sanoa suoraan, että minä en tiedä! Minä en tiedä, koska mitään yksiselitteistä kellonaikaa ei ole. Tiedän vain sen, että illan hämärtyessä en anna lapsen liikkua yksin ulkona vaan haen hänet kaverinsa luota tai harrastuksista.
Nukkumaanmenoaika on liukuva riippuen seuraavan päivän tilanteesta.
Toisaalta saatetaan kysyä tietokoneen käytöstä. Tämäkin tieto on melko hajanainen eli en pysty suoralta kädeltä sanomaan, kuten joku fiksu kellonkäyttäjä, että raja on 2 tuntia ja piste. Asia ei todellakaan ole näin, sillä mikään urheiluvalmentaja en ole. Jos lapsi on sairaana koko päivän, niin saattaa viettää enemmän aikaa koneella. Joskus lapsi ei vietä aikaa koneella lainkaan. Joskus taas havahdun, että nyt kone tulisi sulkea ja mennä nukkumaan.
Mitä sitten, kun mihinkään asiaan ei ole yksiselitteistä vastausta?
Vastaukset 10
Vanhimmat
kuten mielestäni kaikissa muissakin asioissa, on luotettava itseensä, Ihmisenä, Vanhempana, Kansalaisena, Työntekijänä, Ihan Minä Nyt Sattuu Olemaan. Itseluottamusta vanhempana omiin tuntemuksiin ja ratkaisuihin. Sullahan ne silmät on, jotka lastasi katsoo ja kannustaa.
olen vain ärsyyntynyt pelkistetyistä kyselyistä, joita esim. kouluterveydenhuollon taholta tehdään, sillä mikään asia ei ole yksiselitteinen ja kun pakotetaan kuitenkin vastaamaan rasti ruutuun -menetelmällä, niin asioista voi saada täysin väärän kuvan.
Säätiedotkin vaikuttavat siihen, mitä ratkaisuja milloinkin tehdään.
sen verran, että katsothan ulos lähtiessäsi kelinmukaisen vaatetuksen itsellesikin sen mukaan miltä sää vaikuttaa nenään, silmiin jne, et pelkästään säätiedotusten tai kalenterin (!) mukaan. Toki nää pitkäaikaisennusteet on joskus pelastanut reissuilla kun on sen mukaan helteelläkin osannut varautua säiden yllättävään viilenemiseen. Lapsille koulujen pakkasrajat yms on täysin perusteltuja ohjelmanmuutoksia, vaikka lapset niistä pettyvätkin.
Älä tuijota kaavakkeiden vaihtoehtoihin, ne on tehty standardoinnin vuoksi ja ns. strukturoitu kysely on tutkijalle (tai tiedon kerääjälle) iisimpi. Sä olet lapsesi paras asiantuntija, luota siihen tietoon.
vielä, että on tässä jumaliste nähty kaikki mitä viranomaisten silmin on tehty ja häslätty yhtä ja toista viimeisen puolentoistavuoden aikana, vaikka ns. hyvää tarkoittavat niin metsään mennään hymyssäsuin...
katson omilla silmilläni ulos ja totean, että onpas ukkosen merkkejä ilmassa tms. ja alan hätistellä lasta kotiin.
Lapsenhan saa stessihelmeks ennen yläkoulua, jos kaikki pilkutetaan sekkarin mukaan. Kuhan päivällä on joku looginen struktuuri, ja sehän vaihtelee päivästä toiseen esim. harrastusten mukaan. Päivä rytmittyy kuitenkin koulun ja ruoka-aikojen perusteella, siihen kun lisää läksyt ja ulkoilun, niin eipä siihen paljoa aikaa jää.
Minusta kuulostaa ihan fiksuila noin sun jutut. Ja teen töitä...hmmm...harhautuneiden kanssa.
jopa puhelinneuvotteluja lapsen kanssa siitä, että mihin asti tänään saikaan olla. Tällöin saattaa käydä niin, että lapsi saa aikalisän.
äärellä painiva.
Joskus olen tiukka äiti ja kotiintuloaika on joustavaa, siten että jos lapsi on kaukana kotoa, silloin on tultava kun soitan että nyt on aika tulla. Jos lapsi on vaikka naapurissa tai kotipihalla joustan pidempään, kun tiedän olevan "turvassa"
Ei tuossa voi antaa mitään ehdottomia minuuttiaikatauluja. Tai minä en ainakaa kykene, on tosin mulla se tietty kellonaika jolloin on oltava kotona viimeistään ja siitä en neuvottele.
Kesällä olen antanut kotipihalla temmeltää myöhäänkin.
Tietokoneesta en voi sanoa aikarajoja, jos on lapsi kipeenä olen antanut sen pelata pelejä tunteja.
Kunhan ei häiriinny yöunet, läksyt, ja kavereiden kanssa oleminen ulkona siinä ne rajat.
Ja pitää sitä äidinkin kanssa jutuskella, kone vie pois ne juttelut.
Kun on taas normipäivät, valvon että siinä ei notkuta liikaa ja se suljetaan ajoissa ja liikutaan ulkona myös.
Jos huomaan että se menee överiksi, tulee viikon paussi lapselle kokonaan ( tekee muuten hyvää) vaikka kuuleekin alussa huutoa.
Se on vaan niin että kone suljetaan tunti ennen nukkumaan menoa viimeistään, ne pelit aiheuttaa adrenaliinin nousua ja valvottaa lasta.
Joskus en anna avata sitä konetta lainkaan, vaan komennan suoraan ulos leikkimään, jos edellisenä päivänä on pelattu paljon.
Tuokin vaihtelee, ei ole sellaista 2 tunnin aikaa, joskus on ei yhtään ja joskus ee on 4 tuntia.
lapsesta ja olen huonosta sääntöorientoitumisestani huolimatta onnistunut kehittämään muutaman säännön, joissa ei oikein joustonvaraa löydy.
1. Ilman aikuista ei saa mennä uimaan (fifty-fifty kaverit menevät/eivät mene)
2. Sängyssä ei saa hyppiä (joskus on hypitty ja pohja hajotettu)
3. Väliovi pidetään kiinni (joskus on naapuri kuullut jotain lasten ääniä)
4. Pimeällä ei liikuta yksin (fifty-fifty kaverit liikkuvat/eivät liiku)
Tällaisia ei kukaan missään kuitenkaan kysele.
Minulla alaasteikäinen.
Tämä on juuri sitä aikaa, kun he ovat isoja ja kuitenkin niin pieniä.
Meillä on hyvä tuuri kaveripiirissä että jopa pojat, on saattaneet toisensa kotia jos jollakin on pidempi matka.
Ettei tarvitse toisen kävellä yksin polulla. Se on osoittanut suurta toveruuden henkeä.
Kun mä olen poissa kotoa, ja lapsi yksin...mä soittelen aina väliin: Mitä teet?
Ja soitan välillä kun lapsi on ulkonakin, missä päin leikitte, itse haluan tietää missä mennään ja kenen kanssa.
En tiedä olenko ylihuolehtiva äiti, sitäkin olen kuullut joskus?