Kippari-Kalle oli oikeassa pinaatista

Tutkijat ovat huomanneet, että kulhollinen pinaattia tai vihreää salaattia päivässä tekee lihaksista merkittävästi tehokkaammat.

Vihannesten salaisuus ei olekaan raudassa, vaan nitraateissa. Ne saavat lihassolujen mitokondriot toimimaan tehokkaammin.

Nitraatit vähentävät mitokondrioiden hapenkulutusta ja saavat aikaan enemmän nopeaan energiantuotantoon tarkoitettuja ATP-molekyylejä käytettyä happea kohden.

- Se on merkittävä vaikutus ja osoittaa, että Kippari-Kalle oli oikeassa, Ruotsin Karoliinisen instituutin johtava tutkija Eddie Weitzberg kertoo brittilehti The Telegraphille.

Runsasnitraattisten vihannesten syönti vähensi lihasten hapentarvetta jopa viidellä prosentilla treenaamisen aikana. Vaikutus on voimakas ja näkyy jo kolmen päivän vihannestankkauksen jälkeen.

Weitzberg kertoo, että tutkimukseen osallistuneille syötettiin saman verran nitraatteja kuin 300 gramman pinaattiannoksesta saisi. Sen jälkeen tutkittavat polkivat kuntopyörällä ja heidän hapenottoaan tarkkailtiin.

- Mitokondrioilla on keskeinen rooli solujen aineenvaihdunnassa. Parantuneella mitokondriotoiminnalla on paljon hyviä vaikutuksia kehon toimintaan, Weitzberg sanoo Karoliinisen instituutin tiedotteessa.

Tutkimuksen tulokset esiteltiin alun perin Cell Metabolism -tiedejulkaisussa. Tuloksista voi olla hyötyä esimerkiksi diabeteksen sekä sydän- ja verisuonitautien hoidossa.

http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/108877-kippari-kalle-oli-oikeassa-pinaatista
187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pinaatti on loistavaa ruokaa ,sopii hyvin ruokavalioon jos haluaa pitää kehonsa kunnossa.Saa popsia rajattomasti koska hiilareita vähän.
Guzzimies

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bodimiehille tieto. kirjoitti:

Tutkijat ovat huomanneet, että kulhollinen pinaattia tai vihreää salaattia päivässä tekee lihaksista merkittävästi tehokkaammat.

Vihannesten salaisuus ei olekaan raudassa, vaan nitraateissa. Ne saavat lihassolujen mitokondriot toimimaan tehokkaammin.

Nitraatit vähentävät mitokondrioiden hapenkulutusta ja saavat aikaan enemmän nopeaan energiantuotantoon tarkoitettuja ATP-molekyylejä käytettyä happea kohden.

- Se on merkittävä vaikutus ja osoittaa, että Kippari-Kalle oli oikeassa, Ruotsin Karoliinisen instituutin johtava tutkija Eddie Weitzberg kertoo brittilehti The Telegraphille.

Runsasnitraattisten vihannesten syönti vähensi lihasten hapentarvetta jopa viidellä prosentilla treenaamisen aikana. Vaikutus on voimakas ja näkyy jo kolmen päivän vihannestankkauksen jälkeen.

Weitzberg kertoo, että tutkimukseen osallistuneille syötettiin saman verran nitraatteja kuin 300 gramman pinaattiannoksesta saisi. Sen jälkeen tutkittavat polkivat kuntopyörällä ja heidän hapenottoaan tarkkailtiin.

- Mitokondrioilla on keskeinen rooli solujen aineenvaihdunnassa. Parantuneella mitokondriotoiminnalla on paljon hyviä vaikutuksia kehon toimintaan, Weitzberg sanoo Karoliinisen instituutin tiedotteessa.

Tutkimuksen tulokset esiteltiin alun perin Cell Metabolism -tiedejulkaisussa. Tuloksista voi olla hyötyä esimerkiksi diabeteksen sekä sydän- ja verisuonitautien hoidossa.

http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/108877-kippari-kalle-oli-oikeassa-pinaatista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu