Läheiseni kuoli pitkän sairastelun jälkeen ja olin itse aloittanut surutyön jo aikaisemmin. Nyt kun kuolema tuli, se tietenkin sattui mutta suren sitä tavallani. Se tulee arjessa mukana. Kerroin muutamalle ystävälleni tapahtuneesta, mutta vain siksi, että tietävät miksi pysyn etäisempänä. En tahdo surkutteluja, osaan sen itsekin. En tahdo kaataa sitä kenellekkään, vaan käsitellä sen ensin itekseni. Puhun siitä myöhemmin jos tuntuu siltä. Kaipaan läheisiltäni mahdollisimman normaalia käytöstä, koska elämä jatkuu, mutta osa pakenee kuin tautista ja osa laukoo ihmeellisiä kommentteja, osa hämmästelee ja tahtoo selitystä. Tästä syystä en tahtoisi kertoa enää kenellekkään. Olen ehkä hajamielisempi ja tahdon omaa aikaa, mutten jäädä kokonaan yksin. Pakeneminen loukkaa eniten.
Tuttavien osaanotot
**
0360
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.