Otsikko on vähän köyhänlainen, pahoittelen.
Asiaan. :-)
Minua harmittaa, ettei Suomessa ole paikkoja, joissa voisi oleskella rauhassa, yksinään ilman muiden ihmisten katseita. Kirjastot eivät aja tätä asiaa, koska kirjastoissa ei saa puhua normaalilla äänellä eikä siellä ole myöskään katseelta suojaavia koppeja, joissa voisi opiskella tai lukea lehtiä/kirjoja rauhassa. Ainakin täällä Espoossa kirjastot ovat mielestäni sen verran avonaisia tiloja, että ei voi välttyä muiden ihmisten katseilta. Kärsin tietyn asteisesta sos.tilanteiden pelosta, enkä juuri viihdy tiloissa, joissa on paljon ihmisiä. Olivatpa he hiljaa tai eivät.
Kaipaan Suomeen oleskelutiloja, joissa saisi viettää aikaa RAUHASSA, yksinään tai muiden kanssa. Olisin valmis maksamaan, mutta halpaan hintaan tietty. Opiskelija kun olen.
Esimerkiksi karaokebaarit ja tietokonekahvilat (:japanilaistyyliset: ovilliset pienet kopit, joissa voi vaikka nukkua yön!!) olisivat varmasti hyödyllisiä tässä maassa. Esimerkiksi Koreassa on jopa pieniä "leffahuoneita", joissa on televisio ja sohva elokuvan katseluun, omassa rauhassa tai ystävien/oman kumppanin kanssa.
Mitä mieltä te muut olette? Kaipaako Suomi oleskelutiloja, ilmaisia tai maksullisia? Millaisia tiloja ja miksi?
Toisaalta, voi olla niinkin, etteivät nämä tilat kauaa siistinä pysyisi... Näin yleistäen suomalaiset ovat melko sottaista kansaa... esim. kaikki bussien tilat, julkisesti käytössä olevat penkit, rakennusten ulkoseinät, bussipysäkit, yms. ovat aina töhrittyjä. :-(

Vastaukset 1
Vanhimmat
Unohdin tarkentaa tuota "karaokebaari" kohtaa... en nyt tarkoita baaritiloja, joissa asiakkaat saavat laulaa muiden baarilaisten nähden. Tarkoitan "karaokebaarilla" tiloja, joissa voi oleskella halpaan hintaan: ne ovat tiloja, joissa on karaoketarvikkeet ja sohvat/pöydät, yms. hyödylliset välineet. Tiloissa voi oleskella yksinään tai muiden kanssa. Siellä voi myös juoda ja syödä pikkupurtavaa, viettää aikaa laulaen. :-) Esimerkiksi japanilaiset karaokebaarit ovat oiva esimerkki siitä, millaisia karaokebaarien tulisi olla.