Olenko?

Ihastunut?

En selitä tarkemmin, mutta kuitenkin jotain kuukausia sitten koin jotain sellaista mitä en oman miehen kanssa ole kokenut koskaan. Olin riidellyt mieheni kanssa, ja yksi toinen mies yritti sovitella tätä riitaamme.
Hän lohdutti minua tavalla, jolla mieheni ei ole ikinä lohduttanut minua. Otti kainaloon ja oli siinä kun tarvitsin apua. Sain itkeä huoleni hänelle, vaikka ei siitä tainnut paljoa muuta tulla kun epäselvää sönkkäystä, koska itkin niin paljon.

Eli sellainen tilanne että ns. reppana-nainen on (kai) ihastunut "pelastajaansa". Toisinaan taas en voi koskaan kuvitella olevani kenenkään muun kanssa kuin oman mieheni. Enkä halua pettää häntä. Haluaisin jutella miehen kanssa johon ehkä olen ihastunut ja saada jonkun ratkaisun asiaan.
1199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oot nyt vaan kiitollinen sille avustajalle avusta ja sillä siisi.
Huomattavasti tärkeämpää kuin sille puhuminen olis nyt sen oman parisuhdeongelmasi selvittäminen eli omalle miehellesi puhuminen.
Kyllä se auttaja tietää mitä se teki ja miten oikein se teki. Siihen kiitollisuudenvelkaan sun ei kuitenkaan saa jäädä jumiin jos väität haluavasi kaikkea hyvää omalle parisuhteellesi.
Menee hetki niin sun tunteet sitä toista kohtaan laantuu ja alat ymmärtää että sä ihastuit vaan sen ihmisen spontaaniin tapaan lohduttaa itkevää naista. Sen taidon oppii kyllä sun rakkaasikin, sen kun juttelet sille asiasta, mutta rakastavaan sävyyn niin ettei se koe olevansa kaveriaan huonompi mies.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


................. kirjoitti:

Ihastunut?

En selitä tarkemmin, mutta kuitenkin jotain kuukausia sitten koin jotain sellaista mitä en oman miehen kanssa ole kokenut koskaan. Olin riidellyt mieheni kanssa, ja yksi toinen mies yritti sovitella tätä riitaamme.
Hän lohdutti minua tavalla, jolla mieheni ei ole ikinä lohduttanut minua. Otti kainaloon ja oli siinä kun tarvitsin apua. Sain itkeä huoleni hänelle, vaikka ei siitä tainnut paljoa muuta tulla kun epäselvää sönkkäystä, koska itkin niin paljon.

Eli sellainen tilanne että ns. reppana-nainen on (kai) ihastunut "pelastajaansa". Toisinaan taas en voi koskaan kuvitella olevani kenenkään muun kanssa kuin oman mieheni. Enkä halua pettää häntä. Haluaisin jutella miehen kanssa johon ehkä olen ihastunut ja saada jonkun ratkaisun asiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu