En osaa laulaa

Mutta haluan kuoroon, ihan muuten vain harrastukseksi ja haluaisin sen kautta tutustua uusiin ihmisiin ja pitää hauskaa. Eikö kuoroon aina tarvita taustalle laulajia tai jotain hymisijöitä... Otettaisiinko minut siis mukaan mihinkään vaikka minulla ei olekaan lauluääntä?
6661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ihan on sinulla oikeat halut, vaikka et itseäsi näköjään kovin hyvin tunnekaan; lauluääntä on kaikilla riittävästi, kun vaan taso määritellään sopivasti. Kuoroissa tahtoo olla monesti pula laulajista, mielellään ottavat uusia kasvoja mukaan. Monilla paikkakunnilla on eritasoisia kuoroja, aloittelijoillekin, kannattaa ottaa selvää mitä löytyy ja sitten kysyä tilannetta kuoronjohtajalta tai joltain kuorolaiselta. Siinä se asia selviää, ja pakkohan ei mukaan ole sitten mennä jos kuoro ei tunnu sopivalta.

Äänestä

Vaikea uskoa, että kuoroon pääsee jos ei oikeasti osaa laulaa. Kyllä mun mielestä kannattaa ensin mennä laulutunneille. Hyminäkin pitää osua nuottiin. Tai edes sointuun.

Äänestä

Vaikea sanoa, mutta itse 23v. kuorossa laulaneena sanon, että jonkinverran ääntä, mutta sävelkorva on oltava. Kuitenkaan et ilmeisesti tiedä osaatko vai et. Kokeilemalla selviää.Siinä kuorossa jossa olin, niin kuoron musiikillinen johtaja vei sivuhuoneeseen ja pimputteli eri sävelkorkeuksissa katsoakseen mitä ääntä edustan. Miehenä olin kakkso basso, eli se alin ääni. Totuus on, että paraskaan karaokelaulaja ei välttämättä ole hyvä kuoromusiikissa, se todetiin monesti. Toisaalta taa kuorolaulanta vaatii pitkäjännitteisyyttä. Mutta kun onnistuu, se palkitsee laulajan. myös tulokset tulevat myöhemmin, minulta se vaati n. vajaa kaksi vuotta.
Lykkyä tykö!

Äänestä

on perustettu Suomennkin jo useille paikkakunnalle. Se perustuu alkujaan Ruotsissa luotuun Kör för alla-metodiin. Suomessa ainakin Sirpa Lampinen on aloittanut useita ryhmiä esim Vihdissä ja nyt Jyväskylässä. Hän on myös kouluttanut varsinkin kanttoreita ( koska on itsekin kanttori) ja niinpä näitä laulutaidottomien kuorokouluja on useissa seurakunnissa. Niissä lähdetään liikkeelle aivan perusasioista, eikä tarkoituksena ole suinkaan saada kaikista oopperalaulajia, vaan auttaa ihmisiä löytämään oma, kadoksissa ollut äänensä. Useasti se kun on vaan kadoksissa ja pitää löytää. Monen suurin este ovat kouluaikaiset laulukokeet ja opettajien kommentit.

Ota yhteyttä vaikka oman alueesi kanttoriin ja kysäise, että tietääkö hän asiasta enemmän. Voipi olla, että yhteydenotto jopa saa aikaan ryhmän perustamisen!

Äänestä

Ihan varmasti pääset johonkin kuoroon. Osakunnan kuorot esim. voisivat olla hyviä

Äänestä

Kyllä kuorossa aina tilaa on!! Sinne vaan laulamaan!!!
Muistan kun meni ekaa kertaa zumbaamaan, siel oli kaikki muut aikuisii, minä 9v.
Siellä vaan sitten zumbasin hankalimmatkin liikkeet. Tietysti zumba on aivan eri asia kuin laulaminen mutta jos laulat nuottiin (niinkuin muidenkin pitäisi) ei huonolla lauluäänellä ole väliä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttinen- kirjoitti:

Mutta haluan kuoroon, ihan muuten vain harrastukseksi ja haluaisin sen kautta tutustua uusiin ihmisiin ja pitää hauskaa. Eikö kuoroon aina tarvita taustalle laulajia tai jotain hymisijöitä... Otettaisiinko minut siis mukaan mihinkään vaikka minulla ei olekaan lauluääntä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu