Maahanmuuttajien kotouttaminen tehostuu Raaseporissa
05.02.2011 8:00
Elina Laiho
Raasepori osallistuu maahanmuuttajien kotoutumista parantavaan laajaan hankkeeseen.
Kotoutumisessa edetään kolmella polulla.
–Yksi on se, miten maahanmuuttajien pääsyä työmarkkinoille voidaan helpottaa, toisena on erityistä tukea tarvitsevat ryhmät ja kolmantena nuoriso, kertoo maahanmuuttokoordinaattori Börje Mattsson.
Erityisen tärkeää on elinkeinoelämän kanssa tehtävä yhteistyö.
–Pitäisi saada koulutusta työpaikoille, jotta työpaikat olisivat valmiimpia ottamaan muiden kulttuurien ihmisiä vastaan.
–Samalla siinä rinnalla halutaan antaa työhön siirtyville koulutusta.
Maahanmuuttajien kotoutumista parantavaan Osallisena Suomessa -hankkeeseen osallistuu kaikkiaan 16 kuntaa.
Hankkeiden tavoitteena on luoda uusi koulutuksen valtakunnallinen malli.
Syksyllä voimaan tulevan kotoutumislain uudistuksen tavoitteena on, että Suomeen muuttavien henkilöiden alkuvaiheen ohjausta ja kotoutumiskoulutusta parannetaan.
Hanketta rahoittavat sisäasiainministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Kuntaliitto, Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden.
Kokonaiskustannukset ovat lähes 10 miljoonaa euroa, mistä säätiöt rahoittavat noin puolet.
Osallisena Suomessa -hanke jatkuu vuoden 2013 loppuun.
Kuntien hankkeissa kokeillaan vaihtoehtoisia ja joustavia tapoja koulutuksen järjestämiseksi ja kehitetään koulutuksen sisältöä.
Erityisesti suomen tai ruotsin kielen opetusta, yhteiskuntaan perehdyttävää opetusta sekä työllistymistä ja työelämään osallistumista tukevaa opetusta tehostetaan.
http://www.lansi-uusimaa.fi/Uutiset/Kaikki-uutiset/Maahanmuuttajien-kotouttaminen-tehostuu-Raaseporissa
Joopa joo , rahaahan se vaan on, mitäs suomalaisista työttömistä ja syrjäytyneistä..tulkoot he toimeen miten pystyvät, vieraat ensin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
tiemme.
yritetään ratkaista AINA rahalla ja missään maassa se ei ole onnistunu kehitysapu mukaan lukien.
ottaminen kokonaan, kunnes he voittavat älykkyysosamäärässä apinat ja yhtään islam pommittajaa ei tarvita lisää.
Kun itsellä ei ole halua ja tahtoa tehdä mitään oman elämänsä parantamiseksi se kehitysapukaan ei auta.
Kaivoja ja pumppuja laitettiin kehitysmaihin, mutta pumpun mentyä rikki ootetaan valkeaa miestä sitä korjaamaan.