epäluottavainen

Miten voin selvittää, rakastaako mieheni minua aidosti vai ei ja onko hänellä muita naisia tai etsiikö toista naista vakavissaan tai vähemmän vakavissaan. Meillä on epäluottamuspula, kun kerran löysin häneltä "vanhan" profiilin ja jotain lyhyitä viestejä joillekin naisille. Hän kertoi olleensa vihainen minulle ja siksi lähettäneensä ne viestit. Viikonloppuisin käy tapaamassa kavereita tai kaupoilla päiväsaikaan mutta tulee aina ajoissa kotiin. Arkena hän tuskin ehtii ketään tavata. Hän tuntuu unohtaneen tuon jupakan mutta minä en osaa unohtaa. Aina kun hän lähtee ostokeskukseen, niin kurkkuani kuristaa, kun olen nähnyt nuorten ulkomaalaisnaisten roikkuvan nuorten ulkomaalaismiesten perässä siellä (kun eivät käy töissä/koulussa niin aikaa riittää). Tämä pelko raastaa minua jatkuvasti :(.
7497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

jos miehesi käy ostarilla vain viikonloppuisin, kuten kerrot, ei ulkomaalaistyttöjen roikkuminen miesten perässä siksi, etteivät käy töissä eivätkä koulussa, liity asiaan mitenkään.
Toiseksi, jos kaksi ihmistä haluaa päästä intiimiin kontaktiin, siinä ei pitele mikään, vähiten puoliso tai työ.
Kolmanneksi, et voi selvittää esittämääsi kysymystä mitenkään. Joko luotat tai et. Sellaistahan se rakkaus on.

Äänestä
  • Ei kukaan ota yhteyttä toisiin naisiin kun on vihainen omalleen, jos siis oikeassa suhteessa ollaan.
    Älä usko sen satuja.
    Oli vihainen vaan kun satuit saamaan selville.

    Äänestä

Mun entinen ukko väitti samaa kun löysin hänen profiilinsa. Pistin pihalle. Liekkö sama mies.

Äänestä
  • näitä (yleensä mm. kurdien) naisia jotka sietävät kaiken, sitä ollaan olevinaan seurustelua, ehkä kihloissa tai jopa naimisissa mutta miehillä saa kyllä lukea netissä tilana sinkku, olla jos jonkunmoista treffiprofilia, lähemmäs sata naista messengerissä jne. mikä näitä naisia oikein vaivaa kun halutaan sietää ihan kaikki!? heistä saa vähä-älyisen kuvan jos sietää aivan kaiken

    Onko se pettäminen sitten ihmekään kun on noin ilmiselvää tuo naisten haaliminen netistä, ostarilta sun muualta... voi ette tiedäkään miten monta mokusuhdetta tiedänkään joissa nainen on aina se osapuoli joka kulkee laput silmillä eikä usko mitään vaikka juuri itse näkisi miehen soittavan toisille naisille tai esiintyvän netissä sinkkuna, on se roikkuminen niin ihanaa..
    Ja mitä nämä naiset näkevät pettävissä miehissä onko se niin hienoa jäädä roikkumaan jos mies haluaa väkisin olla sinkku ja koota haaremia? vaikka olisi kuinka vihainen ei silloin tule ensimmäisenä mieleen mennä kirjottamaan/puhumaan muille naisille vai toimitko itsekin niin kun on pientä riitaa ilmassa eikun vaan treffeille? niin miettimistä siinä. Kaikki itseään kunnioittavat naiset lopettavat roikkumisen ja lähtevät.

    Äänestä

  • naakurdno kirjoitti:

    näitä (yleensä mm. kurdien) naisia jotka sietävät kaiken, sitä ollaan olevinaan seurustelua, ehkä kihloissa tai jopa naimisissa mutta miehillä saa kyllä lukea netissä tilana sinkku, olla jos jonkunmoista treffiprofilia, lähemmäs sata naista messengerissä jne. mikä näitä naisia oikein vaivaa kun halutaan sietää ihan kaikki!? heistä saa vähä-älyisen kuvan jos sietää aivan kaiken

    Onko se pettäminen sitten ihmekään kun on noin ilmiselvää tuo naisten haaliminen netistä, ostarilta sun muualta... voi ette tiedäkään miten monta mokusuhdetta tiedänkään joissa nainen on aina se osapuoli joka kulkee laput silmillä eikä usko mitään vaikka juuri itse näkisi miehen soittavan toisille naisille tai esiintyvän netissä sinkkuna, on se roikkuminen niin ihanaa..
    Ja mitä nämä naiset näkevät pettävissä miehissä onko se niin hienoa jäädä roikkumaan jos mies haluaa väkisin olla sinkku ja koota haaremia? vaikka olisi kuinka vihainen ei silloin tule ensimmäisenä mieleen mennä kirjottamaan/puhumaan muille naisille vai toimitko itsekin niin kun on pientä riitaa ilmassa eikun vaan treffeille? niin miettimistä siinä. Kaikki itseään kunnioittavat naiset lopettavat roikkumisen ja lähtevät.

    Joskus varmaan olisin lähtenytkin helpommin, mutta nykyisin lähteminen tai suhteen lopettaminen tuntuu todella vaikealta. Liian paljon menetystä jo elämässä, enkä haluaisi enää aloittaa alusta kenenkään kanssa. Menetyksellä tarkoitan sitä, että pitkä avioliittoni kaatui miehen pettäessä (kyllästynyt perhe-elämään) ja sen jälkeen ollut todella vaikea löytää pysyvää kumppania. Olen mm. saanut kuulla kumppanilta sanat "luuletko, että rakastaisin sinua" tai kumppanilla on ollut muita suhteita samaan aikaan. Yhteistä elämää on vaikea lopettaa ihan helposti lastenkin vuoksi, vaikka eivät yhteisiä olekaan. Kaiken kukkuraksi rakastan miestä ja myös tarvitsen kumppania ihan vaan jaksaakseni, koska on vaikea elää ilman hyväksyvää kosketusta ja syliä. Eli vuodet ovat minusta varmaan vieneet itsekunnioituksen. Sitä voimakkaammaksi on ajan saatossa kasvanut tarve olla rakastettu. En näe mitään hienoa pettämisessä.

    Äänestä

  • alkuper kirj kirjoitti:

    "Sitä voimakkaammaksi on ajan saatossa kasvanut tarve olla rakastettu. "

    Aloita vaikka rakastamalla itse itseäsi.
    Silloin et hyväksyisi miehiä jotka kohtelevat sinua noin.

    Äänestä

Tyhmä on se joka ei löydä tekösyitä/selityksiä kun on jäänyt kiinni pettämisestä.
Olen aivan samaa mieltä luota mutta samalla tarkistaa.
Jotkut osavat peittää kaiken jäljiltään- pyyhivät saadut/lähetettyjä viestejä, tietokonen historyt, baari kuitit jne.
Mutta valheella on lyhyet jalat, totuus tulee aina ilmi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

sydän... kirjoitti:

Miten voin selvittää, rakastaako mieheni minua aidosti vai ei ja onko hänellä muita naisia tai etsiikö toista naista vakavissaan tai vähemmän vakavissaan. Meillä on epäluottamuspula, kun kerran löysin häneltä "vanhan" profiilin ja jotain lyhyitä viestejä joillekin naisille. Hän kertoi olleensa vihainen minulle ja siksi lähettäneensä ne viestit. Viikonloppuisin käy tapaamassa kavereita tai kaupoilla päiväsaikaan mutta tulee aina ajoissa kotiin. Arkena hän tuskin ehtii ketään tavata. Hän tuntuu unohtaneen tuon jupakan mutta minä en osaa unohtaa. Aina kun hän lähtee ostokeskukseen, niin kurkkuani kuristaa, kun olen nähnyt nuorten ulkomaalaisnaisten roikkuvan nuorten ulkomaalaismiesten perässä siellä (kun eivät käy töissä/koulussa niin aikaa riittää). Tämä pelko raastaa minua jatkuvasti :(.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu