alempana oli juttua syrjäytymisestä että se olisi yleensä kokonaisvaltaista, sosiaalista, seksuaalista ja työelämästä syrjäytymistä.
Tällä hetkellä olen 36v mies ja sosiaalisesti ja parisuhdemarkkinoilta olen syrjäytynyt jo ennenkuin peli alkoikaan, olin koulukiusattu yläasteella ja jo silloin totesin että viihdyn paremmin omissa oloissani, en näytä tulevan toimeen kenenkään seurassa. Näinpä ei ole koskaan ollut ensimmäistäkään tyttö-naisystävää ja kaikki siihen viittaavakin kokemus puuttuu täysin, ei ole kyllä muitakaan kavereita joten sosiaaliset taidot on aika heikkoja enkä ole mikään luonteva juttumies muutenkaan.
Kolmikymppiseksi asti työelämässäkään ei ollut oikein menestystä, satunnaisia pätkätöitä vain kunnes sitten pääsin vakituiseen työhön. Työni on aika itsenäistä joten suurimmaksi osaksi olen omissa oloissani työpisteessä, tauoillakin käyn kahvilassa itsekseni. Työasiat pystyn juttelemaan työkavereille mutta muutoin olen aika hiljainen. Naisia työpaikalla on vain muutama ja hyvin harvoin on heille mitään asiaa työn puolesta. Yleensä kukaan ei mullekaan tule juttelemaan kuin välttämätöntä työasiaa mutta joskus eräs sievä nuori nainen on koettanut jutella muutakin, se on muodostunut mulle vähän ongelmaksi kun vaivaudun ja meinaan mennä lukkoon, melkein shokkiin. En ole todellakaan tottunut että kukaan osoittaisi mulle "tarpeetonta" huomiota. Tajuan kyllä että se on varmaankin vain hänen ystävällinen luonteensa jututtaa työkavereita muuten vaan ja jälkeenpäin aina harmittaa kun varmaan vaikutan tylyltä ja ääliöltä vaikken oikeastaan tarkoita olla tyly, sosiaalinen ääliöhän minä kyllä olen :/
Minun kannalta helpointa olisi että tämäkin naishenkilö ignooraisi meikäläisen kuten kaikki muutkin, olen tottunut elämään ilman naiskontakteja, vapaa-aikakin kuluu ihan hyvin omissa oloissani harrastusten parissa. Näin kauan olen jo selvinnyt omissa oloissani, kyllä se loppuelämäkin menee tällä samalla tavalla.
Palstalla on monesti mainittu syrjäyttäviksi tekijöiksi raittius ja baareissa käymättömyys ja näin on myös kohdallanikin etten käytä alkoholia enkä käy baareissa.
Ajattelin kirjoittaa tämän lähinnä siksi että jos joku nainen ihmettelee jonkun ilmiselvän atm:n käytöstä työpaikalla, koulussa, tms. niin syynä voi olla jotain tällaista, ei kannata ottaa itseensä vaan ehkä parasta kaikille olisi antaa tällaisen henkilön olla omissa oloissaan jos näyttää ettei juttu oikein luista ja keskittyä sellaisten kanssa seurustelemiseen joiden kanssa juttu luistaa sujuvasti.
Tällä hetkellä olen 36v mies ja sosiaalisesti ja parisuhdemarkkinoilta olen syrjäytynyt jo ennenkuin peli alkoikaan, olin koulukiusattu yläasteella ja jo silloin totesin että viihdyn paremmin omissa oloissani, en näytä tulevan toimeen kenenkään seurassa. Näinpä ei ole koskaan ollut ensimmäistäkään tyttö-naisystävää ja kaikki siihen viittaavakin kokemus puuttuu täysin, ei ole kyllä muitakaan kavereita joten sosiaaliset taidot on aika heikkoja enkä ole mikään luonteva juttumies muutenkaan.
Kolmikymppiseksi asti työelämässäkään ei ollut oikein menestystä, satunnaisia pätkätöitä vain kunnes sitten pääsin vakituiseen työhön. Työni on aika itsenäistä joten suurimmaksi osaksi olen omissa oloissani työpisteessä, tauoillakin käyn kahvilassa itsekseni. Työasiat pystyn juttelemaan työkavereille mutta muutoin olen aika hiljainen. Naisia työpaikalla on vain muutama ja hyvin harvoin on heille mitään asiaa työn puolesta. Yleensä kukaan ei mullekaan tule juttelemaan kuin välttämätöntä työasiaa mutta joskus eräs sievä nuori nainen on koettanut jutella muutakin, se on muodostunut mulle vähän ongelmaksi kun vaivaudun ja meinaan mennä lukkoon, melkein shokkiin. En ole todellakaan tottunut että kukaan osoittaisi mulle "tarpeetonta" huomiota. Tajuan kyllä että se on varmaankin vain hänen ystävällinen luonteensa jututtaa työkavereita muuten vaan ja jälkeenpäin aina harmittaa kun varmaan vaikutan tylyltä ja ääliöltä vaikken oikeastaan tarkoita olla tyly, sosiaalinen ääliöhän minä kyllä olen :/
Minun kannalta helpointa olisi että tämäkin naishenkilö ignooraisi meikäläisen kuten kaikki muutkin, olen tottunut elämään ilman naiskontakteja, vapaa-aikakin kuluu ihan hyvin omissa oloissani harrastusten parissa. Näin kauan olen jo selvinnyt omissa oloissani, kyllä se loppuelämäkin menee tällä samalla tavalla.
Palstalla on monesti mainittu syrjäyttäviksi tekijöiksi raittius ja baareissa käymättömyys ja näin on myös kohdallanikin etten käytä alkoholia enkä käy baareissa.
Ajattelin kirjoittaa tämän lähinnä siksi että jos joku nainen ihmettelee jonkun ilmiselvän atm:n käytöstä työpaikalla, koulussa, tms. niin syynä voi olla jotain tällaista, ei kannata ottaa itseensä vaan ehkä parasta kaikille olisi antaa tällaisen henkilön olla omissa oloissaan jos näyttää ettei juttu oikein luista ja keskittyä sellaisten kanssa seurustelemiseen joiden kanssa juttu luistaa sujuvasti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen jollain tapaa samanlainen kun sinä. Koulussa minua kiusattiin 5-7 luokilla, ei yhtäkään
seurustelu suhdetta, kavereita ei ole, minulle ei kukaan soita koskaan, kukaan ei käy kylässä.
Olen syrjäytynyt seksi- ja parisuhde markkinoilta täysin ja syynä pidän sitä etten "saa sanaa suustani"
naisten seurassa. Olen lukenut netti keskusteluista sellaisen sanan kun loveshy ja tunnistanut itseni sellaiseksi. Naisille pystyn puhumaan vai jos on jotakin oikeaa asiaa. Uskallan väittää että ulkonäköni on ollut nuoruudessani keskitasoa parempi ja siitä syystä minulle oli naisia "tarjottimella", mutten
kyennyt minkäänlaiseen lähestymiseen ja kaikki naiset menivät muille miehille.
olen täysin raitis ja tupakoimaton, harrastan liikuntaa ja asiani ovat muutenkin ok, mutta sosiaalisilta
taidoiltani olen rajoittunut.
Tiedän että minun olisi itse mentävä "ihmisten ilmoille" ja oltava kaikin puolin aktiivinen, mutta se
on helpommin sanottu kun tehty.
elämäni on täyttynyt muilla harrastuksilla, oletusarvona on ollut jo sieltä yläasteelta asti että olen naisten silmissä arvoton hylkiö ja tottunut olemaan ulkopuolinen porukoista. Kaiketikin tätä taustaa vasten on niin outoa kun joku nainen kohteleekin meikäläistä ystävällisesti kuten muitakin ihmisiä ja olen pettynyt itseeni kun en enää osaa suhtautua oikein siihen. Olen kumminkin aina ajatellut että olen periaatteessa ihan kunnon ihminen mutta sosiaalisen kömpelyyden vuoksi en varmasti ulkopuolisten silmin ole sellainen enkä itsekään pidä enää itseäni kunnon ihmisenä kun on alkanut tulla näitä ongelmia eteen. Luulin että vakituisen työpaikan myötä sosiaaliset taidotkin rupeaisivat kohenemaan mutta eipä niin ole käynytkään. Tuntuu että aluksi työpaikan myötä elämä oli menossa parempaan suuntaan mutta nyt tuntuu että suunta on huonompaan päin...