bootleggerit huomijo!

Kaikki keskustelee vaan mp3:sten napsimista
tarkoittaen sillä virallista musaa, joka löytyy
kyllä kaupastakin, tai jos ei jaksa/ole varaa
ostaa, niin kirjastoon mars. Pitää sitä
artistinkin oma osansa saada, myös näiden
BritneySpearsien ja muiden joiden tahko pyörii
silloinkin kun he nukkuvat. Mutta missä ovat ne
suomalaiset livemusiikin ystävät, joita ainakin
ennen bootleggereiksi kutsuttiin. Tässähän
kyseessä ei ole (maalaisjärjellä ajateltuna)
artistin/bändin piratisoiminen, vaan
livetapahtuman tuominen laajemmalle yleisölle.
Esimerkiksi näin pohjois-suomalaiselle kaikki
Tavastialla käyvät orkesterit ovat yleensä hieman
turhan kalliita, kun lasketaan matkat mukaan,
niinpä livetaltiointeja kyselemään. Lisäksi
ainakin itse olen muutaman orkesterin suhteen
niin fanaatikko, että olisipa vain kiva saada
kaikki keikat esim. mp3-muodossa cd:lle
kerättynä. Näin ikkään... Ainakin Like-Uutisten
mukaan edellä kuvattu toiminta on ihan yhtä
laitonta kuin mikä tahansa musiikin kopioiminen,
mikä omasta mielestäni on ihan sieltä. Mutta
kommentteja ihmiset: onko omakohtaisten
livetaltiontien tekeminen a) kivaa b)
suositeltavaa c) juuri sinun harrastuksesi?
Lisäksi, löytyykö muita keräilijöitä?

Mikäli tunnistat itsesi suosikkibändiesi
livekeikkojen nauhoittelijaksi, vastaapas tähän.
Ellei mene pupu pöksyyn.
2222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mäkin tykkään nauhotella/keräillä harvinaisia
live taltiointeja mun lemppari bändeiltä kuten
DUST EATER DOGS, P.O.D., FIVE IRON FRENZY, THE
RAIN ja muita

Äänestä
  • Muuten voisin epäillä industrial/metallijaoston
    miehiksi mutta tuo nickname vähän viittaisi
    toisin. Kiinnostaisiko pieni vaihto?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


horisko kirjoitti:

Kaikki keskustelee vaan mp3:sten napsimista
tarkoittaen sillä virallista musaa, joka löytyy
kyllä kaupastakin, tai jos ei jaksa/ole varaa
ostaa, niin kirjastoon mars. Pitää sitä
artistinkin oma osansa saada, myös näiden
BritneySpearsien ja muiden joiden tahko pyörii
silloinkin kun he nukkuvat. Mutta missä ovat ne
suomalaiset livemusiikin ystävät, joita ainakin
ennen bootleggereiksi kutsuttiin. Tässähän
kyseessä ei ole (maalaisjärjellä ajateltuna)
artistin/bändin piratisoiminen, vaan
livetapahtuman tuominen laajemmalle yleisölle.
Esimerkiksi näin pohjois-suomalaiselle kaikki
Tavastialla käyvät orkesterit ovat yleensä hieman
turhan kalliita, kun lasketaan matkat mukaan,
niinpä livetaltiointeja kyselemään. Lisäksi
ainakin itse olen muutaman orkesterin suhteen
niin fanaatikko, että olisipa vain kiva saada
kaikki keikat esim. mp3-muodossa cd:lle
kerättynä. Näin ikkään... Ainakin Like-Uutisten
mukaan edellä kuvattu toiminta on ihan yhtä
laitonta kuin mikä tahansa musiikin kopioiminen,
mikä omasta mielestäni on ihan sieltä. Mutta
kommentteja ihmiset: onko omakohtaisten
livetaltiontien tekeminen a) kivaa b)
suositeltavaa c) juuri sinun harrastuksesi?
Lisäksi, löytyykö muita keräilijöitä?

Mikäli tunnistat itsesi suosikkibändiesi
livekeikkojen nauhoittelijaksi, vastaapas tähän.
Ellei mene pupu pöksyyn.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu