Alan vastustaa lahkoa kaikin laillisin keinoin...

Saan pian rahaa runsaasti ja tulen tekemään sen jälkeen paljon työtä sen eteen että nykyisiet jehovan todistajat alkaisivat suhtautua kriittisesti lahkoon. tulen tekemään kaikilla laillisilla keinoilla työtä sen eteen että tästä lahkosta eroaisi ihmisiä. erilaista tiedostuskampanjaa yms. minulla on aikaa keskittyä nyt asiaan.

en ole entinen todistaja. olen ateisti joka vastustaa jehovan todistajia ja muita lahkoja jotka tekevät henkistä väkivaltaa ja estävät ihmisten normaalin vapaan elämän ja levittävät valheellista oppiaan. kannatan uskoville tervettä omatoimista uskoa jos on uskottava.
3137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On tärkeää palvoa Jehovaa sellaisella tavalla, jonka hän hyväksyy. Monet uskovat, että kaikki uskonnot miellyttävät Jumalaa, mutta Raamattu ei opeta näin.

Ei edes riitä, että väittää olevansa kristitty.

Jeesus sanoi: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, tule menemään taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee taivaissa olevan Isäni tahdon.”
Saadaksemme Jumalan hyväksynnän meidän on siis otettava selville,

mitä Jumala vaatii meiltä, ja toimittava sen mukaisesti.

Jeesus sanoi ”laittomuuden tekijöiksi” niitä, jotka eivät tee Jumalan tahtoa. (Matteus 7:21–23.)

Väärällä uskonnolla ei ole todellista arvoa sen enempää kuin väärällä rahallakaan
. Mikä pahempaa, väärä uskonto aiheuttaa suorastaan vahinkoa.

Äänestä

messiin?
Mul ois meheviä paljastuksia.... ;D

Äänestä

olen entinen.
eikun luulin olevani entinen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ropiny kirjoitti:

Saan pian rahaa runsaasti ja tulen tekemään sen jälkeen paljon työtä sen eteen että nykyisiet jehovan todistajat alkaisivat suhtautua kriittisesti lahkoon. tulen tekemään kaikilla laillisilla keinoilla työtä sen eteen että tästä lahkosta eroaisi ihmisiä. erilaista tiedostuskampanjaa yms. minulla on aikaa keskittyä nyt asiaan.

en ole entinen todistaja. olen ateisti joka vastustaa jehovan todistajia ja muita lahkoja jotka tekevät henkistä väkivaltaa ja estävät ihmisten normaalin vapaan elämän ja levittävät valheellista oppiaan. kannatan uskoville tervettä omatoimista uskoa jos on uskottava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu