Loukkaantuakko?

Pyydä vaan mukaan, jos luulet että pysyy tahdissa..

Itse kävin a:n kanssa jonkun aikaa jumpassa ja oli ihan kiva yhteinen harrastus. Hän ei vieraile meillä ollenkaan, niin tulihan nähtyä näinkin kerta viikkoon. Kaverit kyllä piti minua aivan hulluna ja siskoni sanoi ettei itse voisi kuvittellakaan vastaavaa oman anopoisa kanssa. Noh, ehkä minun anoppi ei sitten ole ihan kauheimmasta päästä..Toisaalta osaan kyllä itsekin olla lungisti hankalempienkin tapausten kanssa.

Mutta ei hullumpi vaihtoehto jos sopii teille..molemmille!

Sinun ei tarvitse noteerata eikä lohduttaa, eikä muutenkaan lotkauttaa korviasi anopin kestomantrasta. Joillain on vain tapana jankata lihomisestaan. Eivät he kuitenkaan ajattele vievänsä laihduttamistaan käytäntöön.
Sinunkaan ei tarvitse ajatella anopin itsetuntoa, ei tarvitse olla terapeutti. Kunhan olet oma itsesi ja piste. Anoppi olkoon taas itsensä oloinen hampaineen karvoineen.

Jos sinusta on HAUSKAA lähteä anopin kanssa zumbaan, niin lähde.
Jos lähdet vain jossain terapiamielessä hoitaaksesi anopin itsetuntoa, niin unohda koko juttu!

Ja laita henkiset korvatulpat korviin, kun anoppi myllyää laihtumisestaan. Riittää että hymyilet ja kuittaat asian sillä.

Tässä tilanteessa se vain sattuu olemaan anoppi, joka koko ajan puhu painostaan ja laihduttamisesta. Voisin kuvutella, että hän puhuu siitä myös muissa porukoissa, kuten joillakin naisilla on tapana. Itselläni (oletettavasti anoppisi ikäinen) on työkvereita ja naisystäviä, jotka jatkuvasti valittavat niistä muutamasta ylikilosta, joita heillä mukamas on. Itse ole ylipainoinen ollut koko ikäni, ja vata nyt oppinut ohittamaan muiden valitukset noteeraamatta niitä.

Aiemmin kuvittelin niiden juttujen olevan piikki itseaäni ja läskejäni kohtaan, mutta nyt oajattelen laajemmin tai siis ohitan jutut kokonaan. En ota kantaa kenenkään painoon. En ryhdy ollenkaan siihen, että toista pitäisi mairitella: eihän sulla niitä kiloja ole liikaa... olet ihan hyvän näköinen ...jne

jokainen eläköön painonsa kanssa. Oli se ongelma tai ei.

Anna anopille huoleti sitä mitä tilaa. Kun seuraavan kerran valittaa painoaan, niin sano vaan, että totta, lihonut olet. Ja ala sitten suositella ruokailuvinkkejä yms. Ehdota vaikka rasvojen ja sokerin vähentämistä ja kysäise puolihuolimattomasti, syökö anoppi liikaa karkkia. Niin ja ehdota myös, että anoppi voisi telkkarin ja karkin sijaan lähteä iltaisin lenkille.

Ehkäpä anoppi tajuaa, että ei saa sinulta "et sinä liian lihava"-pönkitystä.

Korkeintaan voit tuntea myötätuntoa itseäsi paljon vanhemman ihmisen vuoksi, joka ei vieläkään ole sinut itsensä kanssa, vaan teini-ikäisen lailla suree ulkomuotoaan.
Joskus ehkä voit sanoa, että monet anopin vaatteet korostavat hänen sorjaa varttaan, joten hänen ei tarvitse ehkä niin pohtia vaatteitaan kuin sinun, koska sinun on vaikeampi löytää mieleisestäsi vaatetta isommista kokonumeroista.
Tällä voit vihjaista, että sinä olet ehkä pyöreämpi anoppiasi, mutta et siitä kanna murhetta. Sinun persoonallisuuteesi kuuluu vartalosi. Muuttamalla linjasi joksikin muuksi menettäisit oman itsesi ja vaipuisit laskemaan kaloreita ja ahdistuisit loppuelämäksesi dieettien rajoittamiin ympyröihin.
Siihen älä mene, anna anoppisi pitää paino-ongelmansa yksin. Sukulaisuus ei velvoita sinua olemaan hänen kanssaan samaa mieltä painonhallinnasta.

jankuttamalla olevansa läskeistään. Oikein kerjää sitä, että sinä ja kaikki muutkin ihailisivat ja päivittelisivät sitä kuinka hän on ihannemitaissa. En noteeraisi lainkaan.