MISSÄ VIKA

Hei kuinka kaun jaksaisitte kuunella kaikista pikku asioista jatkuvaa vittulua.Esim kuppi on väärässä paikassa tai sitten tyhjä leipäpussi on kesken syönnin laitamatta roskiin .Tai sitten paita on vaikka sohvalla niin jo tulee kyykyttämistä.Kyseisen henkilön omat tavarat saa olla miten huvittaa.Mistä tämä tälläinen asenne kertoo yhdessä on oltu16 vuotta.Kyseinen henkilö haukkuu suunilleen kaikki muut ihmiset varsinkin nais puoliset .Tämä henkilö on nainen itse..Minkaanlaista hyvää sanaa en kuule tältä ihmiseltä vaikka elätän perheeni johon kuuluu myös 2 lasta.Onneksi lapset alkavat jo pulolustaa minua koska hekin tajuavat mikä on liikaa.Puhuminen ei auta .Mitä tehdä.
2310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

no, totesit, että puhuminen ei auta. No, sitten sinun täytyy tehdä päätös ihan itse, joko parannat tapasi, kestät jatkuvan nalkutuksen, otat avoimen asenteen tai opettelet kuuntelemaan mikä naistasi OIKEASTI harmittaa, tai otat eron.

Joku isompi harmitus tuntuu vaimollasi olevan ja se näkyy tuollaisena jatkuvana nurinana.

Äänestä

En osaa antaa vastausta kysymykseesi "missä vika" kun en tarkempia taustoja tiedä. Itse ollut parisuhteessa 6vuotta ja tunnistan itsessäni samoja piirteitä (valitettavasti). Omasta näkökulmastani voin sanoa, että päälimmäisenä omat nalkuttamiseni pienistä aiheista lähtee siitä, että itse pyrin pitämään paikat sistinä ja tuollaiset pienetkin asiat saavat kodin näyttämään sotkuiselta. Ja kun itse näät vaivaa kodin siisteyden eteen, tuollaiset pienetkin asiat saavat minut tuntemaan, että mieheni ei arvosta vaivan näköäni ja ettemme ole samalla sivulla. Todennäköisesti taustalla on myös jotain muuta. Ehdotan siis selvittämään, missä vika oikeasti piilee.

Voipi olla, että sielläkin kyse on samasta. Naisella olo, että vaivannäköä ei arvosteta tarpeeksi ja tunne siitä, että on koko ajan siivoamassa toisen jälkiä, sillä ei ole kovin iso juttu laittaa paitaa pois sohvalta tms. varsinkin jos tietää, että toinen ei siitä pidä. Tuntuu naisesta ärsyttämiseltä, jos ei sanomisesta huolimatta muutosta tapahdu.

En kyllä ymmärrä valittamista, mikäli hän itsekin jättää tavaroita miten sattuu...toisen vain täytyy nousta asian yläpuolelle ja aina kannattaa aloittaa itestään:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MASENTUNUT 100% kirjoitti:

Hei kuinka kaun jaksaisitte kuunella kaikista pikku asioista jatkuvaa vittulua.Esim kuppi on väärässä paikassa tai sitten tyhjä leipäpussi on kesken syönnin laitamatta roskiin .Tai sitten paita on vaikka sohvalla niin jo tulee kyykyttämistä.Kyseisen henkilön omat tavarat saa olla miten huvittaa.Mistä tämä tälläinen asenne kertoo yhdessä on oltu16 vuotta.Kyseinen henkilö haukkuu suunilleen kaikki muut ihmiset varsinkin nais puoliset .Tämä henkilö on nainen itse..Minkaanlaista hyvää sanaa en kuule tältä ihmiseltä vaikka elätän perheeni johon kuuluu myös 2 lasta.Onneksi lapset alkavat jo pulolustaa minua koska hekin tajuavat mikä on liikaa.Puhuminen ei auta .Mitä tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu