Pastöroimaton maito oli 1800-luvulla suurin tappaja Yhdysvalloissa. Pastöroiminen muutti tilanteen ratkaisevasti. Joten taustaa vasten pastörointi oli loistokeksintö!
Kukaan ei vain osannut ennustaa että samaan aikaan ruuan raffinointi lisääntyy rajusti aiheuttaen suoja-aineiden katoamisen, josta seurauksen nyky-ajan länsimaiden elintasosairaudet.
Paluu pastöroimattomaan maitoon voi olla mahdollista, jos tuottaja ja jakeluketju hoitaa tinkimättömällä tavalla hygienian ja jäähdytyksen, siltikin taudinaiheuttajien vaara on moninkertainen verrattuna pastörointiin.
Lisäksi on vaarana kaupallinen maidontuotanto alistaa lehmät ja maidon piittaamattomuudelle, joista olemme nähneet esimerkkejä hullun lehmän taudin muodossa tai vaikkapa Saksan dioksiinikohussa, jotka lopulta kolahtavat ihmisen omaan nilkkaan.
Toki voidaan kysyä että onko tarpeellista nykyajassa tuottaa ja käyttää maitoa, voisikop yhteiskunta olla niin kehittynyt, se pääsee irti pula-ajan elintarviketuotannon hegemoniasta eli yrittää tuottaa niin paljon kuin mahdollista laadusta välittämättä..ja siirtyä laatumaitoon sallien myös korvaavien vaihtoehtojen elinkelpoisen tuotannon.
Kaiken taustalla on ihmisen ahneus huonolle tuotannolle, josta seurauksena ongelmia niille joilla ei ole valinnanvaraa muuhun. Esimerkiksi minä en hyväksyisi sellaista maidontuotantoa, jossa lehmät eivät pääse navetasta koskaan ulos..jollaisia navettoja löytyy Suomestakin lukuisia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.