Olen seurustellut mieheni kanssa n.1,5vuotta. Suhteessamme on ollut jatkuvasti jokin mahdoton ongelma. Aluksi hän ensi tapaamisellamme ilmoitti, ettei voi seurustella, sillä aikoo muuttaa ulkomaille. Jatkoimme silti tapailua ja aloimme seurustella, mutta edelleen mies oli lähdössä, joten suhteellamme ei ollut tulevaisuutta. Kyllästyin täysin ristiriitaisiin toiveisiin, hän halusi olla kanssani, mutta lähteä, hän toivoi että odottaisin häntä, mutta hän ei voinut luvata palaavansa. Viimein puhuimme asiasta ja olin valmistautunut eroamaan. Eron uhan alla hän lupasi palata jos odottaisin häntä yhden vuoden. Lupasin odottaa ja puoli vuotta hän viipyi poissa. Sinä aikana hän ei pitänyt paljonkaan yhteyttä, kirjoitti kirjeen kerran viikossa, siinä se. Kärsin todella paljon ja yritin erota monesti, mutta aina hän onnistui puhumaan minut ympäri. Sitten menin hänen luokseen käymään ulkomaille ja hän äkkiä ilmoitti muuttavansa suomeen ja toiselle paikkakunnalle kuin mistä molemmat olemme kotoisin. Innostuin ja lupasin muutta hänen kanssaan, mutta sitten olen tullut toisiin ajatuksiin. Sain juuri asunnon kotikaupungistani, minulla on täällä upea työ, jota rakastan ja sain juuri 2 viikkoa sitten ylennyksen ja palkankorotuksen. Kaikki ystäväni ovat täällä, samoin perheeni, eikä uudella paikkakunnalla välttämättä olisi työtä tai koulua, johon haluaisin mennä. Tästä syntyi kamala riita. Mieheni sanoo että elämäni on mitätöntä, työni on mitätön, minusta ei ole mihinkään ja jos en muuta ja jätä kaikkea hänen vuokseen niin suhteemme on loppu. Myös hän halveksii kaikkia ihmisiä jotka tekevät työtä elääkseen. Hän halveksii minua koska pidän työstäni. Hän antaa 2 vaihtoehtoa joko A) rupean sosiaalipummiksi hänen tapaansa ja luovun elintasosta ja hyväksyn köyhyyden ja yhteiskunnan rahoilla elämisen hänen tapaansa (elintasoni ei ole todellakaan mitään luksusta nytkään, tulen toimeen ja sillä siisti) tai B) jos välttämättä haluan tehdä työtä ja hukata näin taiteellisen vapauteni (!) niin velvollisuuteni on elättää häntä, koska minun takiani hän ei saisi sossusta rahaa jos kerran minulla on tuloja. Tekisin siis töitä kahden ihmisen edestä. Tällä hetkellä olen osa-aikaisessa työssä juuri siksi, että minulle jää aikaa omiin projekteihini ja olen ollut tosi tyytyväinen tähän. Eilen hän jätti minut puhelimessa koska sanoin, etten tule koskaan muuttamaan ajatustani siitä, että haluan elättää itse itseni, mutta en suostu elättiporsaan ylläpitoon. Kuulemma minulla on ongelma suhtautumisessani raha-asioihin olen itsekeskeinen kun ajattelen että voin säästää opiskeluani varten rahaa nyt kun minulla on hieman enemmän töitä tarjolla. Kaikki omat ratkaisuni ovat aina raivostuttaneet häntä ja hän asettaa aina mustavalkoisia joko/tai ehtoja. Onko kyseessä ehkä narsisti? Myös hän sanoo arvostelevansa minua jatkuvasti mielessään sen perusteella millaisia vaatteita käytän tai miten sisustan uutta kotiani. Jos jokin ratkaisuni ei miellytä häntä hän ihmettelee aina mitä oikein tekee tämän ihmisen kanssa? Hän arvostelee työtäni, ystäviäni, sukulaisiani, kaikkia tähän astisia asuntojani, luovuuttani, sosiaalisia taitojani jne. Välillä palaute on hyvää, mutta usein se on myös kamalaa. Pelkään muuttaa toiselle paikkakunnalle koska hän ei ollenkaan kuuntele tarpeitani. Tämä toinen kunta on ainoa vaihtoehto, mikään muu ei kelpaa vaikka minulla on oma elämäni täällä. Tuntuu siltä, että "rakkauden" ehto on täysi juurettomuus sekä täysi riippuvaisuus hänestä. Toisella paikkakunnalla en tuntisi ketään, olisin hänen armoillaan, sitäkö hän haluaa? apua! Olemme siis nyt erossa, mutta pahoin pelkään hänen yrittävän vielä yhteen paluuta, mitä tehdä?
Kohtuuton vaatimus
hunsvot
9950
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
olla hänen armoillaan? Välittääkö hän sinusta ja mitä uhrauksia hän on valmis tekemään?
Tarvitset ystäviäsi, miksi luopuisit heistä?
Miksei hän voi muuttaa sinne missäsinä olet?
Haluatko asua hänen kanssaan?
Turhaan vaivaat pätäsi, koska olette jo eronneet. Jos halusi erota, niin miten voit luottaa enää? Ja jos otat heti takaisin, niin tekee sen kohta uudestaan, koska hyväksyt sen.
Jos et ole tietäkseenkään, niin tulee kyllä vinkumaan takaisin. Älä alistu. Tiedä ihmisarvosi. Miksi ottaisit tuommoisen?
jos kaikki olisi hyvin. Joku mättää.
soivatko hälyytyskellot? Kuuntele....
Anteeksi, mutta mihin hänessä edes olet kiintynyt jos hän on ollut poissa ja kirjoitellut vain pari kirjettä. Sanot häntä "sosiaalipummiksi hänen tapaansa" ja "yhteiskunnan rahoilla elämisen hänen tapaansa" Etpä sinäkään näytä häntä pahemmin arvostavan. Te olette ehkä liian erilaisia, enkä ymmärrä tekstisi luettuani että miksi edes kysyt ja mietiskelet että mitä sinun pitäisi tehdä.
eli pohdit kannattaisiko sinun muuttaa pois perheesi ja ystäviesi luota, irtisanoutua työstä josta pidät ja jossa olet menestynyt, heittäytyä sossun tuelle tai tehdä töitä elättääksesi ihmisen, jota et kunnolla edes tunne. Tästä kaikesta saisit palkkioksi haukkumista, kiristystä ja uhkailuja.
Kyllä on vaikea päätös...
sosiaalipummin kanssa yhteen ja koska mies valittaa sinun päätöksistäsi niin on vain kateellinen kun tienaat rahaa ja tulet suhteellisen hyvin toimeen.
Yrittävän paluuta? No etkös sinä ihan itse valitse ja päätä, älä tyrki vastuuta omista päätöksistäsi muille: kyllä sinun pitää vaan ihan itse tajuta, että elämään kuuluu myös surut ja erot ja päättää mikä suhde on yhdessä pysymisen arvoinen. Onko tuo muka sen arvoinen? Kysytkö sä ihan tosissaan? Oletko sä läheisriippuvainen vai tyhmä? Ihan tosissaan, lue itse oma kirjoituksesi ja mieti, että olenko mä edes ilkeä?
Miksi sä edes odotit? Oletko sä epätoivoinen? Miksi sä haluat tuollaisen suhteen, eikö parempia ole mitenkään olemassa? Miksi sä kuuntelet tota arvostelua ja muuta paskaa ja selität jotain rakkaudesta? Oletko sä masokisti, hullu, etsit jotain sääliä ja luulet, että saat jonkun kirkkaamman kruunun sillä? Luuletko sä että kun sä sössit sun elämäs jonkun kusipään kanssa, tulee lopulta prinssi ja pelastaa? EI tule, eikä kukaan pelasta. Jos sä et ton vertaa opi tajuamaan ja ottamaan vastuuta päätöksistäsi ja elämäni valinnoista, siitä kenen kanssa elämäsi jaat, niin ei voi auttaa. Ja sori, mutta näin se vaan on.
Mitä väliä sillä on, onko se narsisti tai muuten vaan skitso: jos sä et ole psykologi niin ei sun tartte sitä analysoida. Jos sä et ole hoitaja, niin sun ei tarvitse olla sen mielen sairauksista ja analyyseista kiinnostunut ton enempää vaan miettiä omaasi: mikä sussa on vialla, mikä -ismi sulla on, kun sä roikut tossa kiinni?
Sä mietit miestäs ja alanyloit mikä siinä on vikana, mutta mitäpä jos keskittyisit siihen osaan, mitä voit hallita, muuttaa ja minkä puolesta teet päätökset: sinä itse.
Miehesi on mitä on, siihen sinä et voi vaikuttaa.
Valinta on sinun.
Mitä voit tehdä, on pysyäkin erossa, sulla on elämä ja tulevaisuus-hänellä ei sitä ole.
Kuulostaa kummalta tyypiltä.... Ehdota että hommaatte molemmat facebookin, mutta älä ole sen enempää yhteydessä, ennen kuin hän on valmis tulemaan sinun luoksesi ilman kummallisia itsekkäitä ehtoja. Kyllä sinun kuuluu työssä käydä.
Elä kuitenkaan lähde hänen ihmeelliseen kelkkaansa enää enempää, äläkä missään nimessä seurustelumielessä. Jos hän voi olla kanssasi ilman ehtoja, haukkumista ja itsekkyyttä, ei kannata olla hänen kanssaan senkään vertaa. Siinä tulee vain ongelmia. Ymmärrä itse nämä asiat, lue tuo kirjoittamasi teksti objektiivisesta näkökulmasta ja huomaa, miten tuo on tyhmää hommaa tuollainen.
Katso, josko voisitte olla jotain etäkavereita, mutta älä ihmeessä luovuta omia töitäsi tai kavereitasi ja älä lähde millään tasolla mukaan hänen vaatimuksiinsa. Jos täysi ero on väistämätön, pääsee siitäkin kyllä yli.
Älä anna hänelle enää pikkusormea ja sano suoraan miksei hänen kanssaan yhteen paluu voi onnistua.
Lykkyä!
En jaksanut lukea kokonaan, kun ei ollut kappalejakoa, mutta tarpeeksi käsitystä sain jo. Eli en ymmärrä miksi edes pohdit asiaa, kun itsekin varmaan tiedät ettei ole ihannekumppani kyseessä (ei edes lähelle). Anna olla koko tyypin.