Aargh!

Meinaan jo kyllästyä näihin virallisiin ravintoneuvojiin...

http://www.iltalehti.fi/terveys/2011020813144359_kn.shtml

"Ravinnossa saa olla lisäksi pieniä määriä rasvaa, erityisesti tyydyttymättömiä pehmeitä rasvoja."

En edusta mitään "Heikkilädieettiä", mutta ihan turha on pelätä rasvaa, varsinkaan tyydytettyä rasvaa. Nykyaikana on tehty monia tutkimuksia siitä että rasvaa ei tarvitse pelätä, ei painonnousun takia, eikä terveyssyistä. Itse olen jopa vähän turhankin hoikkana poikana koittanut nostaa painoa kun on punttiksella käynyt ja olen todennut että ei se ainakaan meetwurstilla, pekonilla, kananmunilla, voilla tai pähkinöillä nouse.

Tuossa ohjeessa on lisäksi turhan paljon makaroonia, viljatuotteita ja perunaa joista tulee hiilareita jotka nykyaikaisten tutkimuksien valossa nostaa painoa ja lisää muitakin terveyshaittoja, joten niitä pitäisi karsia ja rohkeasti vain syödä eläinrasvoja.

Lisäksi dieetistä on turha tehdä mitään kidutusta, jos syö laadukkaita, ravinnetiheitä raaka-aineita ja kunnolla rasvaa joka vie nälkää niin aivan varmasti laihtuu pitkällä aikavälillä. Jos syö esim valkovehnää ja sokeria niin ne polttaa elimistöstä enemmän mikroravinteita kun tuo sinne ja siitä tottakai seuraa nälkää, mutta jos syö ravinnetiheetä ruokaa niin elimistö kiittää ja siitä seuraa kylläisyyden tunne.

Ruoka tulee luonnosta, ei margariinitehtaalta!

Jotkut ovat vaan niin aivopestyjä ettei edes uskalla kokeilla syödä luonnollista ruokaa.
0106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


skarppaaja kirjoitti:

Meinaan jo kyllästyä näihin virallisiin ravintoneuvojiin...

http://www.iltalehti.fi/terveys/2011020813144359_kn.shtml

"Ravinnossa saa olla lisäksi pieniä määriä rasvaa, erityisesti tyydyttymättömiä pehmeitä rasvoja."

En edusta mitään "Heikkilädieettiä", mutta ihan turha on pelätä rasvaa, varsinkaan tyydytettyä rasvaa. Nykyaikana on tehty monia tutkimuksia siitä että rasvaa ei tarvitse pelätä, ei painonnousun takia, eikä terveyssyistä. Itse olen jopa vähän turhankin hoikkana poikana koittanut nostaa painoa kun on punttiksella käynyt ja olen todennut että ei se ainakaan meetwurstilla, pekonilla, kananmunilla, voilla tai pähkinöillä nouse.

Tuossa ohjeessa on lisäksi turhan paljon makaroonia, viljatuotteita ja perunaa joista tulee hiilareita jotka nykyaikaisten tutkimuksien valossa nostaa painoa ja lisää muitakin terveyshaittoja, joten niitä pitäisi karsia ja rohkeasti vain syödä eläinrasvoja.

Lisäksi dieetistä on turha tehdä mitään kidutusta, jos syö laadukkaita, ravinnetiheitä raaka-aineita ja kunnolla rasvaa joka vie nälkää niin aivan varmasti laihtuu pitkällä aikavälillä. Jos syö esim valkovehnää ja sokeria niin ne polttaa elimistöstä enemmän mikroravinteita kun tuo sinne ja siitä tottakai seuraa nälkää, mutta jos syö ravinnetiheetä ruokaa niin elimistö kiittää ja siitä seuraa kylläisyyden tunne.

Ruoka tulee luonnosta, ei margariinitehtaalta!

Jotkut ovat vaan niin aivopestyjä ettei edes uskalla kokeilla syödä luonnollista ruokaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu