Tuossa jonkin aikaa sitten puhuin nuoren miellyttävän vastavihityn papin kanssa seurakuntasalissa Henrikissä. Puhuimme ensin jonninjoutavia kunnes keskustelimme serkkuni luterilaisista häistä. Keskustelun aikana tuli kivuliaasti esiin miten tietämätön tämä pappi oli luterilaisuudesta ja Suomen kirkkon historiasta.
Olen itse melko perus katolilainen joka uskoo että katolilaisuus on sitä mitä on, eikä siihen mitään protestanttisuutta tarvitse ujuttaa. Se mikä on kuitenkin tärkeätä on tuntea Suomen historiaa ja miten Suomen kansan perinne ja luonne on heijastunut luterilaisessa perinteessä. Uskon että luterilaisessa kirkossa on piirteitä jolla ei ole mitään tekemistä protestantismin kanssa, vaan ilmentää suomalaisen usein rauhallista, vakavaa ja mietteliästä luonnetta.
On selvää että kirkko on yleismaailmallinen, mutta myös samalla paikallinen. Virhe mihin valitettavasti monet puolalaiset ja italialaiset ovat langenneet, on yksitoikkoisesti ja ahdasmielisesti uskoa että oman maan katolilaisuus malli on sitä katolilaisuutta ja kaikkialle kelpaava.
On yksi asia oppi papukaijan lailla maan kieltä, mutta ei tuntea sen mieltä. Vaihto ehto 1. Kansanpappi joka tuntee maan kielen ja mielen ja siten toimii evankeliumin ja kirkon perinteen edistäjänä 2. Korkeasti yleissivistynyt kosmopoliittipappi joka liikkuu yhtä kepeästi maasta mahan kuin keskiajan teologit joka taas tällä tasolla saa kunnioitusta ja edistää Kristuksen oppia.
Jotenkin kuitenkin tuntuu että nuorilla papeilla on pitkä taival päästä kelpuutetuksi kumpaankaan ryhmään. En syylistä kyseisiä pappishenkilöitä mutta koulutuksen puutteesta. Mistä nämä nuoret papit ovat saaneet koulutuksensa?
PS.
Osittainen vastaus...
Vastaukseni mukavan nuoren papin koulutuksen ja yleissivistyksen puutteeseen sain eräältä seniori seurakuntalaiselta. Kuulemma nuori pappi oli käynyt Redemptoris Mater seminaaria, eli Neokatekumenaalinen. Koska Neokatekumenaalit ovat esimerkki herätysliikkeestä, perehtyminen akatemisiin ja skolastisiin kommervenkkeisiin ei panna paljon painoarvoa, (ja siten myös ilmentyy tietty anti-intellektuaalisuus vanavedessä).
On harmilista kuulla, mikäli totta, että nämä nuoret papit pidetään osittain eristyksessä muista seurakuntalaisista jotta heidän sisäinen solidaarisuus “puhdasoppisuus” säilyisi. Sen lisäksi seminaari elämän aikana heitä kyyditetään maasta maahan joissa suorittavat kursseja, ja pidetään erillään muista katolisista seminaristeista.
Mikäli näin on, onko toivoa että nämä nuoret papit koskaan tulevaisuudessa ovat luontaisesti osaa suomalaista seurakunta elämää?
Olen itse melko perus katolilainen joka uskoo että katolilaisuus on sitä mitä on, eikä siihen mitään protestanttisuutta tarvitse ujuttaa. Se mikä on kuitenkin tärkeätä on tuntea Suomen historiaa ja miten Suomen kansan perinne ja luonne on heijastunut luterilaisessa perinteessä. Uskon että luterilaisessa kirkossa on piirteitä jolla ei ole mitään tekemistä protestantismin kanssa, vaan ilmentää suomalaisen usein rauhallista, vakavaa ja mietteliästä luonnetta.
On selvää että kirkko on yleismaailmallinen, mutta myös samalla paikallinen. Virhe mihin valitettavasti monet puolalaiset ja italialaiset ovat langenneet, on yksitoikkoisesti ja ahdasmielisesti uskoa että oman maan katolilaisuus malli on sitä katolilaisuutta ja kaikkialle kelpaava.
On yksi asia oppi papukaijan lailla maan kieltä, mutta ei tuntea sen mieltä. Vaihto ehto 1. Kansanpappi joka tuntee maan kielen ja mielen ja siten toimii evankeliumin ja kirkon perinteen edistäjänä 2. Korkeasti yleissivistynyt kosmopoliittipappi joka liikkuu yhtä kepeästi maasta mahan kuin keskiajan teologit joka taas tällä tasolla saa kunnioitusta ja edistää Kristuksen oppia.
Jotenkin kuitenkin tuntuu että nuorilla papeilla on pitkä taival päästä kelpuutetuksi kumpaankaan ryhmään. En syylistä kyseisiä pappishenkilöitä mutta koulutuksen puutteesta. Mistä nämä nuoret papit ovat saaneet koulutuksensa?
PS.
Osittainen vastaus...
Vastaukseni mukavan nuoren papin koulutuksen ja yleissivistyksen puutteeseen sain eräältä seniori seurakuntalaiselta. Kuulemma nuori pappi oli käynyt Redemptoris Mater seminaaria, eli Neokatekumenaalinen. Koska Neokatekumenaalit ovat esimerkki herätysliikkeestä, perehtyminen akatemisiin ja skolastisiin kommervenkkeisiin ei panna paljon painoarvoa, (ja siten myös ilmentyy tietty anti-intellektuaalisuus vanavedessä).
On harmilista kuulla, mikäli totta, että nämä nuoret papit pidetään osittain eristyksessä muista seurakuntalaisista jotta heidän sisäinen solidaarisuus “puhdasoppisuus” säilyisi. Sen lisäksi seminaari elämän aikana heitä kyyditetään maasta maahan joissa suorittavat kursseja, ja pidetään erillään muista katolisista seminaristeista.
Mikäli näin on, onko toivoa että nämä nuoret papit koskaan tulevaisuudessa ovat luontaisesti osaa suomalaista seurakunta elämää?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Vaihtoehto 1. Hurskas ja nöyrä kansanmies, Isä Guy, tai Isä Zenon 2. Sivistynyt, kieliä puhuva fysiikan tohtori (ja hurskas) Isä Rudolf tai dosentti, poliglotti, älykäs intelektuaali Isä Antoine
Ps.
Yhdyssanat yhteen...
5 vuotta Jenkeissä, niin kyllä ne yhdys...sanat hieman kärsivät. Pyydän mitä nöyrimmin anteeksi, mutta ainakin kysymys tuli esille.
intelektuaali, on siis intelektuelli
siis intellektuelli, eli älyllinen (vastakt debiili)
Tiedättekö, että myös deguja on tutkittu paljon, jopa niiden aivojen rakennetta. Ja jos deguja tutkitaan, niin miksi sitten ei myös gerbiilejä, nehän ovat molemmat sukulaisia keskenään, degut Amerikasta ja gerbiilit Aasiasta. Tuskin ne aivan debiilejä ovat.
Olen samaa mieltä, mutta kun pirkan mannapuuroa on, ja sitä kunnon kaurapuuroa ei vaan ole.
eli ainahan voi toivoa. Täyttyykö toive onkin sitten jo ihan eri juttu. Ken elää, hän näkee!
"Mikäli näin on, onko toivoa että nämä nuoret papit koskaan tulevaisuudessa ovat luontaisesti osaa suomalaista seurakunta elämää?"
En oikein tiedä, olisiko edes toivottavaa, että he tulisivat olemaan osa suomalaista seurakuntaelämää. Katolinen kirkko Suomessa ei ehkä niinkään tarvitsisi sellaisia pappeja, joiden sisäinen neokatekumenaalisolidaarisuus on suurempi kuin halu opiskella teologiaa syvällisesti, sivistyä monipuolisesti ja tulla ajattelultaan ja maailmankuvaltaan suomalaista katolisuutta arvostaviksi.
Olisi kenties ollut parempi, ettei koko seminaaria olisi perustettu Suomeen. Ehkä meillä olisi silloin suurempi tarve saada tavallisia suomalaisia hiippakuntapappeja, ja hiippakunta toimisi aktiivisemmin sen tarpeen tyydyttämiseksi.
Onko kukaan kuullut maailmalla vallitsevasta pappispulasta ja sen seurauksista isojenkin seurakuntien elämään? Kyllä meidän tilanteemme pappien suhteen on erinomainen, ei todellakaan olisi varaa valittaa mistään. Messuja on Helsingissä joka päivä. Ymmärtääkseni myös myös muissa isommissa kaupungeissa on suht.hyvä tilanne. Syrjäisemmillä diasporaseuduilla pyritään käymään - vaikka vain parin katolilaisen vuoksi.
Ja onko se ylipäätään nimenomaan pappien tehtävä olla suomalaisen sivistyksen ja perinteiden asiantuntijoita? Eivät kaikki suomalaisetkaan ole. Monet luulevat kaikkien suomalaisten omaavan samanlaiset tavat kuin heidän kotikylänsä väki tai perhe. Alueelliset erot ovat täällä kuitenkin aika isot.
Pappeja tarvitaan ennen kaikkea toimittamaan sakramentteja ja antamaan hengellistä opastusta tarvitseville. Ei heitä tänne miksikään kansantapojen ja suomalaisluterilaisten perinteiden asiantuntijoiksi ole kutsuttu. Pappeihin kohdistuvat odotuksemme ovat epärealistisia.
Tällä palstalla saa lukea vuoroin valitusta SCJ-papeista, vuoroin neokatekumenaaleista.... Jos heitä ei olisi, niin täällä aika äkkiä ei vaan olisi pappeja eikä päivittäisiä messuja. Ei hiippakunta tänne yhtäkkiä mitään suomlaisia kutsumuksia taikoisi.
*Tällä palstalla saa lukea vuoroin valitusta SCJ-papeista, vuoroin neokatekumenaaleista.... Jos heitä ei olisi, niin täällä aika äkkiä ei vaan olisi pappeja eikä päivittäisiä messuja*
Tuo johtuu siitä, että meitä on niin vähän. Ainoat äänekkäät, joskin anonyymit änkyrät ovat aina ja kaikkialla ja kaikissa uskonnoissa sitä mieltä, että asiat menisivät paremmin jos se, tämä ja vielä tuokin porukka erotetaan tai vähintään eristetään. Mitään toimivaa heillä ei ole antaa tilalle, tietenkään.
Miettikää mitä tapahtuu luterilaisella puolella - kaikki piispat ovat hyväksyneet rukoustilaisuuksien pitämisen rekisteröityjen homoparien puolesta. Siellä eivät kaikki piispat edes ole varmoja uskontunnustuksen totuuksista. Meillä vastustetaan abortteja ja irtosuhteita ja avioeroja.
Ollaan nyt ylpeitä siitä, että meillä on papit ja piispa, jotka tunnustavat oikeaa uskoa! Epätäydellisiä olemme kaikki, mutta olen niin onnellinen siitä, että meillä on edelleen tämä perinteinen, alkuperäinen usko. Olen varma, että papit ja piispa yrittävät parhaansa. Ihanaa, että joku viitsii tulla tänne meille papiksi.
Meillä pitäisi olla tunnuslauseena " Olen ylpeä että olen katolilainen". Olemme saaneet niin rikkaan ja rakkaan perinnön, ortodoksikirkon ohella.
Olen mies joka pitää naisista, ja jonka mielestä miehen ja naisen syvä suhde on kuin peruskivi. Se ei kuitenkaan tarkoita että jos muita naisia ei olisi, haluaisin olla tekemisissä hieltä haisevan noidan kanssa.
Jotkut täällä palstalla pitvävät sinne päin katollisuutta parempana kuin ei mitään. Olen itse taas aivan toista mieltä. Huonot korvikkeet ja ja muu läsahtänyt masentuneisuus vievät lopuksi apaattiseen kuolemaan, vähän niin kuin kompromissi Keijo luterilaisuus.
Ei nyt oikein toimi nuo vertauskuvat.
Jos "ei mitään" on sinusta parempi kuin nykytilanne, niin sitähän saa silloin ihan vapaasti liueta omille teilleen. Ei tosin kovin katolista. Katolilaisella voi olla kärkeviäkin mielipiteitä, mutta kyllä hän silti messun tunnustaa ja siellä käy, vaikkei papeista tykkäisikään.
Tässä keskustelussahan ei ollut edes kyse muusta kuin papin vaillinaisesta yleissivistyksestä, josta siitäkin voi olla montaa mieltä. Sivistynyt ihminen ei aina mielellään lähde pinnallisiin keskusteluihin syvällisistä aiheista.
Mitä on luterilaisuus? Tuohon kysymykseen eivät voi vastata edes luterilaisen kirkon piispat. Piispatar Askola vastaisi jotain hyvin erilaista kuin piispa Repo esim.
Ja toiseksi. Vastavihittyjen pappien tulisi olla enemmänkin jonkin näkyvän yhteiskunnallisen voiman, kuten maallistumisen merkkien asiantuntijoita, eikä hajottaa mielenkiintoa toissijaisten toimijoiden tarkkailuun.
Ihmettelen sitä, miksi käytät sanaa "piispatar", jota ei ole olemassakaan. Yleensäkään -tar-, -tär - loppuisia sanoja ei taida suomen kielessä olla nykyisin paljon muita kuin kuningatar, kreivitär tai herttuatar. Jos sukupuoli halutaan erikseen mainita, niin voidaan puhua naispresidentistä, naisministeristä, naispiispasta, naislääkäristä, naistuomarista, naisopettajasta jne.
Sitä, mitä on luterilaisuus, tuskin tarvitsee tällä palstalla erikseen pohtia, kun suurin osa Suomen katolilaisista taitaa olla entisiä luterilaisia. Korjaa, jos olen väärässä.
Valitettavasti te olette taaskin aivan väärässä. Piispatar on aivan oikea sana ja se löytyy myös kaikista sanakirjoista. Piispatar tarkoittaa piispan rouvaa, ja siinä mielessä kyseessä on tietenkin täysin luterilainen sana, sillä piispoillahan ei ole rouvia idän ortodoksisessa eikä myöskään lännen katolisessa kirkossa.
Pienenä anekdoottina lisään vielä, että vaikka rouvaa ei ole ollutkaan, se ei toki ole estänyt esimerkiksi joitakin paaveja siittämästä suurta määrää lapsia. Sekin on vain elämää ja lapset ovat aina olleet siunaus perheelle.
Tarkistin asian. Te olitte oikeassa ja minä olin ( tässä tapauksessa, mutta en taas! ) väärässä, mutta vaikka piispatar olisikin oikea sana, niin sitä ei virallisesti eikä muutenkaan yleensä ainakaan kovin paljon käytetä piispan puolisosta puhuttaessa. Minä en ainakaan ole sattunut lukemaan tai kuulemaan, sen verran vieraalta ja vanhahtavalta se tuntuu. En aio itse sitä käyttää, muut tehkööt niin kuin parhaaksi katsovat.