Millä te muut laihduttajat olette päässet eroon kokoaikaisesta syömisestä? itse olen lievästi ylipainoinen ja olen päättänyt 20 vuotis syntymä päivääni (7kk päästä) laihtua 10 kiloa. liikuntaa olen lisännyt huomattavasti, annoskokoja pienentänyt ja syön terveellisempiä ruokia mutta ongelmani olen että olen MAKEA ADDIKTI. Varsinkin suklaan. En vain kerta kaikkiaan pysty vastustamaan mitään herkkuja. Asun vielä kotona sillä opiskelen, joten en pysty vain jättämään ostamatta kaupasta makeisia sillä vanhempani syövät niitä myös päivittäin (ei ole mahdollisuutta saada heitä mukaan tähän laihduttamiseen joten herkkuja tulee aina olemaan kotona). Eli MITEN PITÄÄ ITSENSÄ KURISSA?
Addikti.
ylipainoinenenenen
1166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tiedän tunteen, olen 18v ja asun myös vielä porukoil, ja äidillä on tapana kokoajan ostaa jäätelöö, keksei yms... täytyy vaan pysyä vahvana, itteäni on auttanut tosi paljon kaloreiden laskeminen. herkkuja saa syödä kohtuudella. jos ajatellaan, että saa päivässä syödä vaikka 1300 kaloria, niin yrität pitää siit' kiinni, herkuista sitten kalorimittari täyttyy todella nopeasti, joten plajon ei herkkuja mahdu, jos ajatteli normaaliakin ruokaa syömään :D
Itse olen kauhea pullamössöahmatti, vaalea leipä, pullat ja piparit on mun heikkous, mutta se itsekuri on löydettävä jostain sisältä, se on mahdollista. sill itse olen laihtunut viime kesästä BMI 26 -> BMI 23 :) ja laihdutus jatkuu vielä, ja uskon tuloksia syntyvän, kunhan vain on vahva!