Voisiko joku auttaa, miten tilanteessani toimia. Olen seurustellut kohta vuoden miehen kanssa, joka ei jostain syystä näytä itsestään ja tunteistaan oikein mitään. Alkuhuumassa tuntui että hän kertoi tunteistaan minua kohtaan ja avasi myös menneisyyttään ja kokemuksiaan syvällisemmin. Nyt olen huomannut ettei hän oikeastaan kerro mitään itsestään. Havahduin tähän jotenkin vasta nyt, voi olla että se on sellainen ollut aina mutta alkuhuuma on peittänyt sen. En tiedä mitä tehdä, jotenkin tuntuu että hänellä olisi paha olla välillä. Olen huolissani. Itselläni tosin on tällä hetkellä vaikeaa muista syistä ja tarvitsisin häneltä tukea ja turvaa. Tuntuu että hän etääntyy minusta myös tämän vuoksi. Onko hänen vaikea käsitellä pahaa oloani? väittää ettei näin ole kun kysyn. Kun pyydän apua ja tukea hän kyllä antaa sitä mutta vain sen hetken kun pyydän, ei koskaan oma-aloitteisesti. Olen yrittänyt sanoa tuntemuksistani, mutta hän suuttuu ja ottaa puheeni niin että syyllistän häntä. Se ei ole tarkoitus, en vain tiedä miten olla. En jaksa tällaista tunteettomuutta, en olekoskaan tavannut tällaista edellisissä suhteissanikaan. Onko se liikaa toivoa toisen huomioon ottamista ja jotakin "romantiikkaa"? ei minusta, olen pyrkinyt aina auttamaan häntä ja ilahduttamaan arjessakin pienillä teoilla. Tuntuu että kaikki mitä teen jää yksipuoliseksi. Ei kai se voi mennä niin että aina pitää ensin pyytää!? mikä ihme on miehen logiikka? Olen sivulauseesta aistinut että hänen lapsuus ei ole ollut onnellinen, hajonnut perhe alkoholismia yms.. En vain osaa oikein suhtautua enkä olla. Ahdistun vain ja tästä tulee noidankehä.. :( suhteessa on paljon hyvääkin, joten en haluaisi luovuttaa..
tunteet??
ymmälläään
0226
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.