Näin tänään tuolla kaupassa yhdellä penkillä istuvan nuoren parin. Poika piti tyttöään niin hellästi kainalossaan, silitteli häntä ja kuiskutteli jotain. En ole koskaan nähnyt noin onnellisia ihmisiä, tuli todella hyvä mieli heidän puolestaan! Minä itse haluaisin antaa jollekin suloiselle tytölle ihan samanlaisen onnen, se on todellakin suuri haaveeni, tehdä joku tyttö onnelliseksi elämänsä loppuun asti! Valitettavasti tätä en ole vielä tämän vajaan 19 vuoden aikana kokea, mutta minä uskon ja toivon että sekin päivä vielä paistaa kauniina, kenties jo tänä vuonna! Tähän unelmaani jaksan uskoa ja minä toivon, että se tyttö joka minusta todella pitäisi ja rakastaisi, joka toivoo jossakin tälläkin hetkellä ihan samaa asiaa kuin minä, sattuisi eksymään samalle tielle minun kanssani jo pian! :D Minua todella säälittävät ne kaikki nuoret tytöt ja naiset, jotka joutuvat huonoihin, pettäviin käsiin tai ''panomiesten'' orjiksi, jotka joutuvat hirveän pettymyksen kokemaan sitten kun heidät jätetäänkin. Mitä heille jäi loppujen lopuksi käteen... Onni olkoon niillä ihmisillä jotka ovat toisensa löytäneet pysyvästi!
Rakkaus...
Rakastava nuorimies
6199
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Myötähäpeää kun näen tunteilevia miehiä tai poikia julkisilla paikoilla. Se vain näyttää ällöttävältä vaikka ei mikään paha asia olekkaan.
Muistan kuinka peruskoulussa terveystiedon opettaja (nainen) sanoi ettei käytävillä tule suudella, tarkoittaen että hellyydenosoitukset ja lääppiminen ovat yksityisiä asioita.
En minä nyt sitä tarkoittanutkaan, että joku koulunkäytävä tai sokoksen kongi olisi paras paikka tälle hellyydentekemiselle, minusta vain tuntui niin suloiselta... Paras paikkahan tälle on ihan omassa rauhassa, vaikka jossain kaupungin laidoilla tai syrjäisessä metsänlaidassa/pellolla
"hellyydenosoitukset ja lääppiminen ovat yksityisiä asioita. "
Saa sitä sitten miettiä, miksi suomalaiset ovat niin masentuneita, yksinäisiä ja pidättyviä, kun hellyyden osoittaminenkin on muiden häiriköintiä. Toki joku jatkuva kuolan vaihtaminen alkaa mennä yli, mutta jos yhdestä suudelmasta tai toisten silittelytuokiosta häiriintyy, kannattaa ehkä miettiä omia asenteitaan uudestaan. Aina hämmästyn ihmisiä, jotka eivät edes osaa halata luontevasti, koska ihmisten pitää Suomessa olla vähintään metrin päässä toisistaan käyttäytyäkseen järkevästi.
Hyvin sanottu, minun mielestäni tässä on kyseessä kuitenkin yksi elämän tärkeimmistä asioista joka todellakin saa mielen rentoutumaan sekä onnellisuutta ja hyviä ajatuksia tulvimaan päässä :D Olkaa ihmiset suvaitsevaisempia!
Naiset taisivat peukutella viestiäni koska naiset tykkäävät katsoa tuollaista 'rakastelua'. Minulla ainakin miehenä menee kämmen otsalle ja silmille kun ajattelee että voisi olla itse samassa tilanteessa naurettavan näköisenä ja haavoittuvana.
Toisaalta ilman sitä naista tai tyttöä siinä vieressä olisi herkistelevä mies luultavasti yhtä vastenmielinen pikkuneiti myös naisten silmissä. Miehille ei niin suoda regressiivisiä ja lapsiin yhdistettäviä riippuvuuden ja haavoittuvaisuuden tunteita mutta naisten tuottamina ne ovat luonnollisia ja kauniita. Siksi on tärkeää suhteessa ettei mies koskaan tunnusta rakastavansa naista ennen kuin nainen tekee sen ensin.
Minä ainakin voisin ensin sanoa rakastavani tyttöystävääni, jos todella niin häntä kohtaan tuntisin :) Mikä kieroutuma ajatusmaailmassasi mahtaa olla? Onhan noita minullakin, mutta sulla on jotain erilaista verrattuna minuun...