enpä ole tänne aikaisemmin kirjoittanut, mutta nyt on lopullisesti mennyt hermo. Yhdessä asuttu jo kohta kolme vuotta ja nyt en tiedä mitä suhteessa on enää jäljellä. käykö kaikille suhteille näin? onko tämä se niin kauheasti pelätty "arki"?
Seksi loppui kuin seinään tuossa vuoden vaihteen jälkeen. lihoin kolme kiloa, KOLME, ja voisin kuulemma laihduttaa. mies katselee teinipornoa ja minuun ei koske enää. niin ja katselee salaa. milloin on töitä, milloin muuta ja äkkiä tuleekin joku meno. osti ihan tätä varten ipadinkin.
nyt alkanut työpäivät venymään. kotona on aina väsynyt. seksikkäät ehdotukseni ignooraa täysin, aikaisemmin suihkussa pidettiin yleensä hauskaa, nykyään pesee vaan itsensä ja hilppaisee pois.
aiemmin oli myös romantiikkaa. enää ei ostele lahjoja. vuosipäivät, syntymäpäivät, nimipäivät unohtaa. muiden muistaa, minun ei. itse muistan aina hänen merkkipäivänsä.
ravintolassa on hiljaa. tai puhuu säästä. vittuilee kun puhun että olisi kiva pitää välillä jotain romanttista aikaa. nykyään puhumme vain koirasta tai säästä tai siitä, millainen päivä jommalla kummalla oli. halaessa taputtaa selkään.
alkanut yhtäkkiä pitämään itsestään huolta. kuulemma minun takiani. ostelee vaatteita ja kenkiä.
puhelimessa lukitus. mesen sain tutkia joskus kun uhkasin lähteä, siellä satoja naisten yhteystietoja. poisti ne kun vaadin, kuulemma "vanhoja, eikä hän käy mesessä kuin harvakseltaan. joopajoo.
niinettänäin. kuulostaako tämä tutulta? voiko tällaista suhdetta enää parantaa, onko tämä normaalia, ja mitä ihmettä.
molemmat mennään jo kolmeakymmentä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei tuossa mun mielestä epäselvää ole. Suhteenne on saavuttanut tiensä pään ja mies katselee jo uusia, ehkä on jo uuden löytänytkin?
Mutta...mitäpä mä siitä tiedän...
Tsemit!
vaikuttaa, että miehelläsi on toinen nainen. Ainakin neljä merkkiä: 1)lisääntyneet menot,2) itsestä huolta pitäminen uudet vaatteet, 3) se, ettei välitä sinusta yhtään 4) puhelin lukossa jos ennen auki. Pitäisin toista suhdetta jo tuon perusteella varmana. Kerrottakoon, että itse olen joutunut petetyksi ja noinhan se meni.
Tää sun tilitys kuuluis tonne uskottomuus palstalle. Kaikki merkit ilmassa:/ Pistä ulkoruokintaan, on näitä nähty:(
Hän ja sinä olette molemmat ilmeisesti varakkaita, mutta tyhmiä. Ei ole mitään järkeä olla tommosen luuserin kanssa.