No Way Out

Joo-o, realistisesti kuvailtu. Toivotan voimia sinulle. Kyllä se siitä rauhoittuu, kun lapset kasvaa ja niillä alkaa olla omat menonsa. Mitä jos nyt lähtisit lomalle, voisi helpottaa kummasti. Avioero tuntuu aika radikaalilta ratkaisulta. Teillehän on tulossa vauva, olette siis halunneet niin, vai...?
Ole armollinen itsellesi, tee jotain mukavaa, josta itse pidät. Sen jälkeen jaksaa taas ihan eri lailla lasten kanssa.

"Oma firma, pieni sellainen."

Tämä on se suuri virhe. Ei voi olla 12:ta tuntia töissä päivässä kun on 4 lasta. Ajat myös vaimosi hulluksi. Ja jos karkaat rintamalta, löydät ehkä vaimosi iltapäivälehden kannesta.

"Haluan vetää henkeä ja panostaa itseeni."

Vai niin! Mitä v:tä olet mennyt siittämään pesuetta, jos kuvittelet, että tuohon luksukseen olisi tilaisuutta.

"Päivän paras hetki on ilta (tämä hetki) kun kaikki nukkuu ja O N H I L J A S T A."

Hyvä, niin on meillä muillakin.

Kutsu suku apuun pariksi viikoksi, että vaimosi ja sinä saatte levätä. Sitten hommaudut firmasta eroon ja haet rauhallista päivätyötä. Muutatte vaikka paikkakuntaa, jos on tarvis. Mikään asia ei ole nyt tärkeämpää elämässä kuin tämän vyyhden selvittäminen.

Sen lisäksi voisitteko harkita ulkopuolista apua vaikka vain pariksi tunniksi jokatoinen päivä?
Palkkaa naapurin teini klo 16.00 -18.00 valiseksi ajaksi hiukan järjestelemään paikkoja ja leikkimään lastenne kanssa kun tulet kotiin.
Auttaisi suuresti teitä kaikkia ja teinikin saisi hiukan taskurahaa.

Ehkä nyt olisi korkein aika huolehtia perhesuunnittelusta. Pitäkää muutaman vuoden paussi ennen viidennen lapsen hankkimista.

Tottakai kotisi energiataso on korkealla pienten lasten kanssa, toisaalta ajattele miten nopeasti aika menee, kohta he ovat koulussa, yliopistossa ja ammateissa ja sitten on ihmettelemistä että mihin se aika oikein meni.

JOTEN vedä syvään henkeä ja ota iisisti. Ei haittaa vaikka kotisi ei olisikaan niin tiptop, vain halaa lapsia, ota syliin ja vain olkaa hiljaa.

Viitaten toisen isän esimerkilliseen vastaukseen, johon ei ole paljon lisättävää: -miten epäonnistumisesi ammatillisesti/taloudellisesti on pantavissa vaimon ja lasten syyksi? Eli kun haluat yksinäisestä ja kannattamattomasta työstäsi eroon, miksi sen sijaan eroat perheestäsi? Jos nyt toteutat alkuperäisen ideasi, kuukauden-parin päästä kadut katkerasti, olet edelleen tympeän työsi vanki, vedät ehkä yksinäiset vapaa-aikasi kaljaa tai viinaa (sitäkö mahdoit haaveilla tekeväsi sillä omalla ajalla?).
Mene vaikkapa neuvolapsykologille tai mielenterveystoimistoon ja kerro asiat just kuin ne on. Suomalainen yrittäjä on vaieten, hammasta purren ja katkeroituen yrittänyt jo tarpeeksi. Myös yrittäjäjärjestöistä saisit apua ja empatiaa nimenomaan firmassa sinua potuttaviin asioihin. Hakeudu työnohjaukseen, sinne voi mennä vaikka yksinyrittäjäkin. Ota aikaa ja juttele vaimosi kanssa.
Ts. näe ongelma siellä missä se onkin, omassa loppuunpalamisessasi, ajanpuutteessa, huonoissa toimintatavoissasi, älä käytä rakkaita lapsiasi ja itsekin uupunutta puolisoasi syntipukkeina. Kiitos!

miksi niitä lapsia on pitänyt tehdä (vielä lisääkin tulossa) jos et ole kestänyt jo edellistä menoa?

hyvä esimerkki taas miksi kaikkien ei lapsia kannata hankkia

mutta älkää päästäkö sossuja kynsineen tuohon rakoon.



"Lasten"suojelun" mielivaltaa Espoossa.

Kuuden lapsen isä saa pikkutytöt kotiin
Lapsiaan kaipaava isä on tehnyt Espoon lastensuojeluviranomaisten toiminnasta kantelun lääninhallitukseen. Aino Tervonen

Korkein hallinto-oikeus on päättänyt, että kuuden lapsen isä saa kaksi lasta hoitoonsa. Vartti.fi kertoi isän taistelusta ensimmäisen kerran viime elokuussa.

Helsinkiläisisän 3- ja 4-vuotiaat pikkutytöt ovat olleet espoolaisessa lastenkodissa siitä lähtien, kun lasten äiti sairastui liki kaksi vuotta sitten. Vanhemmat ovat eronneet, mutta heillä on yhteishuoltajuus.

Espoon lastensuojeluviranomaiset ottivat lapset huostaan ja RIPOTTELIVAT HEIDÄT KOLMELLE ERI PAIKKAKUNNALLE. TYÖSSÄKÄYVÄN ISÄN pyrkimykset saada nyt 2 - 8-vuotiaat lapsensa Helsinkiin olivat vastatuulessa, kunnes Helsingin hallinto-oikeus viime toukokuussa päätti, että kaksi tyttöä olisi sijoitettava isälleen.

Oikeuden perustelujen mukaan työssäkäyvän isän elämäntavat ovat MOITTEETTOMAT, hän rakastaa lapsiaan ja viihtyy heidän kanssaan. Muiden lasten osalta hallinto-oikeus katsoi, että HEITÄ OLI LIIKAA YHDELLE IHMISELLE. Espoon lastensuojeluviranomaiset tekivät jatkovalituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Isä on saanut Helsingistä käyttöönsä ison perheasunnon ja päiväkotipaikat tytöille. Hänellä on myös tukihenkilöitä, jotka auttavat lasten hoidossa. Tavoitteena on saada muut neljä lasta ja asioiden jatkokäsittely Helsinkiin. Espoon lastensuojeluviranomaisten toiminnasta hän on tehnyt kantelun lääninhallitukseen.

- Olen todennut, että Helsingin sosiaalivirasto toimii inhimillisemmin kuin Espoon.

Riita jatkuu Espoossa

Lastensuojeluasioissa asiakkuuden siirtyminen pääkaupunkiseudun kunnasta toiseen ei ole kovin helppoa, vaikka perheestä kukaan ei enää asuisi lähtökunnassa, arvioidaan Helsingin sosiaalivirastossa.

Koska helsinkiläismiehen lapset ovat olleet espoolaisia huostaanoton aikoihin, Espoo huolehtii lastensuojelusta. Vaikka isä on saamassa kaksi lasta luokseen, Espoolle jää kuitenkin jälkihuollon järjestämisvastuu. Vielä huostassa olevien lasten asiakkuus säilyy myös Espoolla.

Jos asiakkuus kuitenkin neuvottelujen jälkeen siirrettäisiin Helsinkiin, Espoo joutuisi maksamaan mahdolliset kustannukset Helsingille."

Jos perheessä ei ollut isää, pojat tekivät kahdeksan kertaa muita poikia enemmän väkivaltarikoksia.

Merkittävin tyttöjen aikuisiän rikollisuutta ennustava tekijä oli isän puuttuminen perheestä.

Minulla on kaksi lasta, joista toinen on pieni. Lapseton avomieheni ei meinaa sietää tällaista lapsiperhe-elämää. Hän ei siedä nähdä minua väsyneenä tai asuntoa vähän sotkuisena tai kuulla uhmaikäisen kiukkua. Pikkulasten kanssa vaan on tosi vaikeaa pitää koti aivat tip top ja olla aina pirteä peipponen. Hän syyllistää minua voimakkaasti lasten hankkimisesta. Ehkä joku kaunis päivä hän kävelee ulos eikä tule takaisin...löytää lapsettoman naisen ja on onnellisempi...kuka tietää...Minä en enää uskalla edes luottaa suhteeseeni, koska tiedän, että se on aivan hilkulla se hänen kestämisensä. Voi olla että huomenna ei suhdettamme enää ole. En siis enää rakenna mitään sen varaan. Rakennan kaiken vain itseni ja lasteni varaan. Estän itseäni rakastamasta häntä niin kuin oikeasti rakastaisin, jos voisin luottaa siihen, että hän jaksaa tämän pikkulapsiajan yli. Rakastin häntä yli kaiken, mutta en enää uskalla, etten romahtaisi sinä päivänä, kun hän ottaa ja lähtee.
Myös ensimmäisen lapseni isä käveli pois eräänä aamuna, kun silloinen lapsen uhmaikä oli hänelle tarpeeksi...ja tiedän, että moni nainen jää yksin pienen lapsen kanssa erityisesti silloin, kun lapella on erityistarpeita, fyysistä sairautta tai vammaa. Moni mies ei jaksa. Se on todella surullista.

Onko sinulla ollut rakastajattaria?

Oli muuten jännää miten huomasin, että tässäkin mies tahtoo jättää vaimonsa ja samalla varmaan ajattelee, että lapset jää äidilleen ja itse pääsee tuosta arjesta eroon. Näinhän se tuppaa miehillä olemaan, ollaan munattomia ja lähdetään pois kun on vähänkin rankkaa ja jätetään kaikki sille äidille hoidettavaksi.

Mitäköhän lie lapsetkin ajattelevat tuollaisesta isästä, on siinä roolimalli heille.

Oletko ikinä tullut ajatelleeksi, että aikuinen ihmisen saa, hänen jopa täytyy ja pitää järjestää itselleen omaa aikaa aviossakin. Ei sitä varten tartte erota, hajoittaa ja repiä lapsilta kotia rikki. Omien juttujen, harrastusten, menojen ... tekeminen tulee olla luvallista niin sinulle kuin vaimollesikin, yhdessä ja / tai erikseen.

Ihminen, joka ajattelee perheensä tulevaisuutta ja hyvinvointia, panostaa omaan hyvään oloonsa, jotta jaksaa sitten viedä perhe-elämää eteenpäin. Se ei ole itsekästä muitten kuin marttyyrimentaliteetilla perhettään luotsaavien mielestä, terve, oikeamielinen aikuinen ja vanhempi tietää, että muita ei jaksa hoitaa eikä muista huolehtia, jos ei ensin itse ole kondiksessa.

By the way: se aika, kun lapset ovat pieniä, on niin häviävän kiitävässä hetkessä ohi, että opettele nauttimaan siitä, ettei tartte hirveästi katua sitten, kun lapset ovat teinejä ja haistattavat sulle pitkää.

Jep, onhan se, mutta kun ne lapsetkaan ei synny itsestään. En oikein ymmärrä, miten sitten on jo neljäskin tulossa, kun kolme jo riittää siihen, että talo on hyrskyn myrskyn ja totta, ei ole tekemisen puutetta lasten kanssa: ei ole rauhaa sitten eikä itsekkyyttä moneen vuoteen. Paitsi kun nakkaa kaiken toisen harteille, kuten sinä nyt aijot tehdä.
Ei ole lasten kanssa hiljaista, ja aina riittää juoksevia asioita. Haluat panostaa itseesi, tietenkin, siis jokainenhan haluaa aina silloin tällöin, mutta kun tekee lapsia, noinkin monta, niin ihan heti lähivuosina siitä ei niin kovasti pitäisi haaveilla.
Lisäksi sähän panostat omaan firmaasi 12 tuntia päivässä: et sä silloin kotona ole hoitamassa niitä asioita. Sä liioittelet omaa panostasi tavalla tai toisella.

Elämä on juuri sitä millaiseksi sen tekee ja sen saa, mitä antaa, mutta mitä tajuaa myös.
Musta tuntuu, että sun ratkaisumallisi ovat hieman yksinkertaisia ja nyt kun pilvilinnat särkyy ja syytät omista valinnoistasi muita ja rupeat rintamakarkuriksi.
Oma firma ei ollutkaan niin helppo nakki, lapset ei olekaan kuin elokuvissa, perhe-elämäkin on rankempaa eikä vaimokaan aina jaksa. Et ole opetellut nauttimaan perheestäsi etkä osaa leikkiä, menetät siis kaiken sen, mikä tekisi elämästä elämisen arvoista, mikä tekee perheestä perheen. Juurikin se töitten unohtaminen, yhdessä puuhastelu... Niitä laskuja kenellekään joka päivä noin paljon tule eikä sulla joka ilta ole auton vaihto edessä: haloo! Syntymäpäivätkin on kerran vuodessa eikä teillä nyt samaan aikaan koko ajan jotain lomaa suunnitella. Työt voit vaihtaa, kun haet vieraalle töihin ja pistät pillit pussiin. Yrittäjiä palkataan mielellään.

- Hankkikaa kotiapua muutamaksi tunniksi päivässä, kutsukaa kaikki mummot ja sedät sekä tädit apuun, kertokaa, että nyt on hätä, voisiko saada apua pariksi kuukaudeksi. Lopeta vaikka yritys ja mene töihin, perusta se uudelleen, kun on oikeasti rahkeita. Jos auto on uusi ja kallis, myykää se, ja ostakaa järkevä, vanha auto: ja kulkekaa busseilla jne. Saatte rahaa hetkeksi, millä voitte kuitata velkoja hetken.
- Ala leikkimään lasten kanssa, opettele, leikkiminen on hauskaa. Lopeta yksin ruikuttaminen ja mene juttelemaan jollekin, tajua se, että olet itse vastuussa, olet itse valinnut ja että tämä on nyt sinun elämääsi, koska sinä sen olet valinnut. Vaimosi on valinnut osaltaan, mutta sinä osaltasi. Sinulla ei ole syytä itsesääliin, et ole uhri. Muistuta itsellesi että 15 vuotta menee nopeasti ja sen jälkeen et lastesi kanssa enää leiki vaikka haluaisit. Hyväksy se, ettei elämässä ole mitään järkeä yleensäkään ja että tässä maailmassa hiljaisuus on lahja, erikoisuus ja hetki.
- Psykologiin turvautuminen on aina hyvä, ammattilaisen kanssa saa tunnin puhua vain itsestään ja omista tunteistaan: älä tee kynnystä liian korkeaksi, saattaa olla että olet hieman masentunut. Ei kannata saada romahdusta, vaan jutella, käsitellä tunteitaan, ottaa itselleen se tunti kerran viikossa tai kerran kuussa, usko pois, se helpottaa!
- Muista se, että kaikki on tilapäistä. Ota rennommin, ei kaiken tarvitse olla tip-top ja esimerkillistä, laskut voi maksaa vähän myöhässä ja vakkarit voi laittaa maksupalveluun, suuntaa voi muuttaa ja köyhänäkin voi tulla toimeen, usein se olisikin monelle parempi: myydä kallis auto ja talo, tyytyä vähempään ja elää stressittömämmin.
- Et ole yrittänyt ratkaista vielä mitään, siis vaihtehtoja on jäljellä. Älä ole typerä, lyhytnäköinen ja itsekäs, vaan fiksu, katso pidemmälle ja terveesti itsekäs ja epäitsekäs. Sillä tulet ihan takuulla olemaan lopulta onnellisempi.

Tiedätkö, että lasten kanssa puuhastelu; leikkiminen, pelien pelaaminen, ulkoilu, retkeily, lukeminen, piirtäminen ... (näitäkö et siis osaa, mikähän lienee alasi, insinööri?), voisi olla henkireikä myös sinulle: kun antaa itsestään, niin myös saa jotain, enemmänkin.

Voisi käydä myös sillä lailla, että kun sinä jaat itsestäsi, annat kallista aikaasi lapsillesi, se rauhoittaisi heitä, tekisi heidän olostaan ja elostaan turvallisempaa ja mukavampaa, kun tietäisi, että isi tulee kohta ja on meidän kanssa. Silloin ei tarvitsisi riehua epävarmaa ja tyhjää oloaan siinä kohdassa, jota isä ei ole osannut täyttää.

Aiheesta löytyy varmasti kirjallisuutta ja alan ammattilaisia voi käyttää hyväksi, jos perhe-elämän sisäistäminen ei ole onnistunut, vaikka ihan itse on perheensä hankkinut ja aina vain jatkaa lisääntymistä.

Useinhan naiset puolustavat toisiaan selittämällä, kuinka nainen käy töissä (8h), raahaa lapset hoidosta, raahaa ostokset kaupasta, valmistaa ruokaa, siivoaa, tiskaa ym. samaan aikaan, kun mies 8 tunnin työpäivän päätteeksi vain rojahtaa sohvalle.

Teillähän näyttää nyt olevan niin, että sinä teet 12h töitä, vaimo 4h. Tästä huolimatta vaimosi ei paneudu kodin- ja lastenhoitoon sinua enempää. Minusta vaimosi olisi voinut hoitaa kauppaostokset ja lasten harrastusviennit sekä jättää sinut työpäivän päätteeksi loikoilemaan.

Jos koet, ettet enää jaksa vaimoasi, niin mitäpä tuohon kenelläkään on sanottavaa. Toivottavasti vaimosi ei kuitenkaan ryhdy hankalaksi lasten tapaamisten suhteen.
- Minun lapsellani on tuttavasetä, joka näkee usein minun lastani, mutta omia lapsiaan ei ole nähnyt kertaakaan eron jälkeen eli kahteen vuoteen. Ex-vaimo ei anna lasten tavata isäänsä ja tämä lapsirakkaana ostelee minunkin lapselleni lahjoja ja muistaa syntymäpäivät.

Muuta tyttöystäväsi luo, on sinulla kuitenkin jo salarakas. Kohta sulla on 4 lasta joista maksaa elatusmaksua ja tyttöystävä pieniin päin.
Tai aikuistu, lakkaa valittamasta, tee vähemmän töitä, että kerkiät olla perheesi kanssa ja huomioida myös vaimoasi. Ole mies.

...on levällään. Teetkö iitse liikaa, pinna alkaa olla loppu kirjoittamastasi päätellen.
Kaipaat omaa aikaa. Laittakaa lapset hoitoon. Ottakaa aikaa parisuhteelle ja miettikää rahankäyttöä/ ajankäyttöä.
Mitä voi laittaa paremmaksi? saatteko lastenhoitajaa, mummua tms avuksi?
Eron myötä aikataulut ja asiat menevät uusiksi, jos niin käy.

Juu nää on niin surullisia juttuja, kun se stressi, uupumus ja sitä myöten erilleen ajautuminen johtavat eroon. Kummassakaan ei ole vika, näin nyt kävi. Ja toivottavasti muistatte sen, sillä lapsistannehan ette voi eroa ottaa ja toimeen on tultava vieläkin. Sovittava tapaamiskäytännöt (ja yksityisyrittäjänä ja mahd. aikataulujen vuoksi) siitä voi syntyä omat kommervenkkinsä. Taloudelliset haasteet ovat vieläkin olemassa, elareista täytyy sopia jos ette 50-50 lapsia pidä. Ja lapset vieläkin tarvitsevat aikaa, rahaa ja huomiota. Nyt teillä on mahdollisuus kuitenkin niihin pieniin hengähdyksiin, sinulla ja vaimollasi. Toivottavasti nyt teette kaikkenne, että elo sujuu sovussa eronneina, sillä se on ihan oma stressitekijänsä jos välit huononee, riitelette, vihaatte ja jäätte katkeriksi toisillenne.

Tiedän lähipiiristä samanlaisen tapauksen. Ja mies voi nykyään paremmin. Mutta siihen vaadittiin avoimet keskustelut ja mies haki itselleen apua jaksamiseen. Se ei käynyt niin, että otti eron ja kaikki oli simsalabim paremmin. Uskon, että te molemmat, myös vaimo, on täysin uupunut tilanteeseen. Siinä ei kumpikaan voi päättää irrottautua kaikesta tuosta vaan ja viedä silloin tällöin lapsia harrastuksiin. Koska kun toinen uupuu, niin ne lapset tulevat kaiken työn ja muun ohella sinulle täysin yksin hoidettavaksi. Teidän on puhallettava yhteen hiileen ja joustetava kummatkin. Eikä yliarvoida sitä toisen jaksamistakaan. Muuten jälkikäteen edessä onkin aikamoinen sotku. Tsemppiä nyt. Ja tosiaan hyvä, että teet asialle jotain. Mutta älä luota sokeasti, että se ex-vaimokaan on ehtymätön voimanpesä. Muuten ne lapset, työt ja kauppakäynnit ja siivoamiset, kaikki on kohta sun kontolla. Eikä vaimoa auttamassa.

Olen lukenut näitä kaikki vastauksia joka aamu ja niistä on ollut tavallaan apua.
Olen pyrkinyt olemaan lasteni kanssa ja vähentämään töitäni.
Olen pyrkinyt olemaan siis....Mies.
Olen myös ehkä saanut itselleni ripauksen energiaa kun olen vähentänyt töitä, mutta samassa suhteessa työmäärä on lisääntynyt ja kasaantunut. Yrityksen myyminen on käynyt mielessä.

Olen tehty itsetutkiskelua ja miettinyt tätä kokonaissuutta lähinnä lasteni tähden.

Surukseni olen huomannut, että en olekaan kyllästynyt lapsiini van parisuhteeseeni ja vaimooni.
Vaimoahan tässä välttelen. Jotenkin se vaan nyt on niin, että en halua vaimoa lähellleni. En pysty nukkumaan hänen vieressään (en halua). Vaikka välttelen tuntuu, että hän on silti iholla kokoajan.
Kummallinen riita saatin perjantaina aikaiseksi erään hänen kaverinsa lapsen kolmevuotis syntymäpäivistä. Nämä "juhlat" olisivat olleet eilen 100 km päässä klo 14:00. En halunnut lähteä, koska kokopäivä olisi mennyt siihen. Hän loukkaantui verisesti koska en halua tehdä mitään mitä hän haluaa. Hän sanoi, että olen itsekäs ja ilkeä, jonka kanssa on vaikeaa sopia mistään...siis mitä v'''ua?
Näitä pieniä järjettömiä riitoja alkaa nyt tulemaan kun en enää otakkaan käskyjä vastaan orjan lailla.

Ikävintä tässä on se, että silloin perjantaina tulin todella hyvällä tuulella kotiin töistä. Keitin kahveet ja luin lehteä vanhempi poika sylissä. Siinä juteltiin mukavia. Vaimo tuli kodinhoitohuoneesta rääkymään, että olenko hoitanut kaikki asiat jotka piti!! ja että huomenna on sitten ne syntymäpäivät, Sanoin että osittain ja loput hoidan huomenna ja sinne "juhliin" en lähde, ja nyt haluan juoda kahvin rauhassa. Sitten alkoi niin järjeton räksytys, että tuntui kuin kaikki se iloisuus ja hyvämieli olisi vajonnut viemäriin sen kylmän kahvin kanssa jonka kaadoin pois....Jostain syystä mulle tuli sellainen pelottava olo, että nyt heitän muijan ulos hankeen ja laitan oven lukkoon...
Se tunne että tämä ei ole mun elämää ja että olen ihan väärässä paikassa olin luonnoton.

Seuraavaksi pitääkin ratkaista että RAKASTANKO VAIMOANI???

Tiedän että kaikki muuttuu jos ja kun haluan eron.
Hyvä ystäväni erosi kymmenevuotta sitten samasta syystä. Lapsiin silti vahva side ja lapset viihtyny isän luona paremmin kuin nipottavan ja lähes seinähullun äitin kanssa.

Jotain ratkaisuja on tehtävä.
Varasin myös jutteluhetken psykologille.

Hetken mielijohteesta en päätöstä tee vaan haluan olla varma ratkaisusta.
Oli se päätös mikä tahansa teen kaikkeni että lapset eivät kärsi. Annan vaikka talon osuuden lapsien nimiin tai jotain muuta. Mulle riittää vaikka vuokrayksiö. Velvollisuuteni hoidan.

Kiitos teille kaikille vastauksista.
Olette kaikki hienoja ihmisiä!