Olen aloittanut tammikuussa työt yhdessä Suomen sadoista postitoimipaikasta, jossa olen työskennellyt nyt kaksi viikkoa yksin jakopiirilläni postinjakajana. Töihin minut ohjasi työpisteessä kyseisen postin nopein jakaja, joka kuulemma on aina selvinnyt töistä takaisin ennen työajan päättymistä, ja joka jakaa alueen noin 2h 30 min.
Itselläni on mennyt jakamiseen aikaa noin 3h30 minuuttia, pahoina päivinä, kuten viime tiistaina, jolloin lumimyräkkä, tunnin enemmän, oman alueeni lajitteluun ja osoitteenmuutoksiin, joka alkaa noin 7.30 aamulla, yleensä kolme, pahoina päivinä viisikin tuntia. Työajat ovat tuolla alkaen aamulla klo 6.15 ja maanantaisin ja perjantaisin työaika päättyy 13.15. Eilen perjantaina, kun oli kohtalaisen helppo päivä, selvisin pois töistä 14.45, eli ylitöitä tuli silloinkin puolitoista tuntia.
Torstaina minulle posmotti muuan johtavassa roolissa oleva työntekijä, ei kuitenkaan esimies, että jos en pian ala saada helppoina päivinä töitä tehtyäni työajassa, on silloin jotain tehtävä. Ymmärsin, että hän vihjasi siihen, että jos en suoriudu työajassa, minut voitaisiin heittää töistä kesken koeajan. Moni muu työntekijä on todennut, että päivät on räätälöity aivan liian tiukoiksi. Käytännössä minunkin tulisi tehdä lajittelu, ossarit, ruokatunti kaikki reilusti alle kahdessa tunnissa, ja selvitä alueelle klo 9.15, jos haluaisin vaikka ma ja pe ehtiä tehdä hommat työajan puitteissa.
Kerroin tämän työntekijän suitsutuksesta seuraavana aamuna toiselle vanhemmalle työntekijälle, ja sain kuulla, että kyseinen hidasta työtahtiani soimannut työntekijä on yllättäen työpaikkamme pääluottamusmies, jolloin hänen tehtävänsä ei suinkaan ole arvostella työsuorituksiani. Ennestään vähäinen uskoni koko luottamusmiessysteemiin on aivan pirstaleina edellä mainitun jälkeen.
Torstainen rummutus kuitenkin johti siihen, etten usko, että työsuhteeni varmasti jatkuisi koeajan jälkeen, eli välittömästi iski kalvava epävarmuus hommasta. Vanhempi miestyöntekijä (posmottaja oli nainen) toki kannusti, että ainoa, jonka kommentit minun tulee ottaa vakavasti, on joko paikan oikea esimies, tai hänen esimiehensä.
Luottamusmies hiillostaa kovempaan työtahtiin koeajalla
lark
0
287
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli3053110Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2221967Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591592Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t21390- 801277
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2701201- 811064
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.521051- 80991
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk144857