Yhteydenpito?

Ois kiva jos joku osaisi kommentoida tätä jotenkin. Itse en tällaista käytöstä oikeen ymmärrä :(

Tapasin siis jokin aika sitten mukavantuntuisen miehen erään ystäväni tupareissa. Ollaan joskus aiemminkin nähty, mutta ei edes juteltu. Toisemme siis tiesimme vain näöltä. Vaihdettiin numeroita ja mies ehdotti tapaamista. Tavattiin sitten, mies siis ehdotti ensin. Kiinnostuin hänestä hyvin pian ja viihdyimmekin hyvin yhdessä. Ajattelin kuitenkin odottaa, että mies ottaa seuraavan kerran yhteyttä, etten ole liian tungetteleva (kokemusta on....).

Mies laittoikin hyvin pian viestiä että oli viihtynyt kanssani oikein hyvin ja haluaisinko vielä tavata? Vastasin myöntävästi ja niin aloimme tapailemaan. Mies soitteli minulle päivittäin. Toki itsekin otin yhteyttä, mutta mies siis selkeästi aktiivisemmin. Näimmekin muutaman viikon ajan lähes joka päivä ja toki seksikin tuli mukaan kuvioihin. Ihastuin häneen koko ajan enemmän ja luulin että se oli molemminpuolista. Mies kyseli paljon minusta, halaili ja pussaili eikä tosiaan vaikuttanut siltä että olisi esim. pelkän seksin perässä ollut!

Minua vaan ihmetytti miehen innokkuus nähdä niin usein ja mietinkin jo miten sanoisin hänelle, että ei meidän ihan joka päivä tarvitse nähdä. Voidaan siis pikku hiljaa tutustua. En ehtinyt asiaa ottaa edes koskaan puheeksi, sillä erään, viimeiseksi jääneen, tapaamisemme jälkeen mies vaan ilmoitti ettei halua jatkaa enää näin. Siis pelkkä kaveri haluaa vain kanssani olla. Olin tosi pettynyt, mutta pakko se oli vaan hyväksyä.

Ei tässä mitään, mutta meille tuli sitten myöhemmin eräitä erimielisyyksiä kyseisen miehen kanssa. Hän oikeastaan aloitti kerran riitaa haastamaan baarissa ihan tyhjänpäiväisestä aiheesta (juttelin yhden toisen miehen kanssa..)ja tämän seurauksena suuttuikin minulle niin, että olin varma etten kuule hänestä enää ikinä mitään. Toki itsekin loukkaannuin, kun hän minua todella törkeästi nimitteli (mustasukkaisuutta..?). Itse pyrin sellaista välttämään vaikka vihainen olisinkin. Vähään aikaan en hänestä sitten kuullutkaan, enkä tosiaan viitsinyt ottaa itsekään yhteyttä, mutta sitten yhtäkkiä hän laittoi tekstarin että "miten menee?" niin kuin ei olisi mitään tapahtunut. Nykyään tekstaillaan silloin tällöin, ehkä kerran pari viikossa hänen aloitteestaan. Mutta ei siis tosiaankaan olla puhuttu mitään tapaamisesta. Kyselee mm. aina välillä onko mulla miehiä yms.

Ihmetyttää vaan, että miksi hän haluaa olla missään yhteydessä minuun enää? Itse halusi lopettaa tapailun vaikka oli ollut selkeästi aktiivisempi osapuoli. En siis tosiaankaan ollut ahdistellut häntä. Sitten vielä suttui minulle ihan tyhjästä ja loukkasi todella. (Itsekin juttelee aina baarissa naisten kanssa ja kun ei edes tapailla, miksi en itse saisi kenenkään kanssa jutella..?) Nyt sitten on kuin ei mitään olisi ikinä tapahtunut. Toisaalta ilmeisesti haluaa pysyä väleissä, mutta ei kuitenkaan koskaan nähdä. En ymmärrä? Eikö yleensä ole niin, että miehet nopeasti häippäsee kokonaan sen jälkeen ku on sovittu, että ollaan "vaan" kavereita... Sen olen kuullut, että ketään toista hänellä ei ole. Ei ainakaan mitään vakavaa. Olisi vaan helpompi unohtaa hänet, jos hän ei itse ottaisi aina yhteyttä. Vaikeaa olla vaan vastaamatta :(..
61353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

hmm no se pääsi sun alakerrran mirriä kerran kehräyttään niin varmaan se haluis toisenkin kerran. Ja jos sulla on joku toinen mies, jonka kanssa seurustelet, niin sittenhän tämän alkuperäisen miehen mahdollisuudet päästä sun kanssa sänkyyn ovat aika huonot.
Tämän takii kyselee onko sulla miehiä.
Tuossa siis minun teoria, varmasti muitakin on.

Äänestä

aika selvältähän tuo näyttäisi, ainakin näin miehen kantilta. Elikkä toivoi itsekkin alussa suhteen etenevän pitkälle, mutta jokin asia rupesi tökkimään tai riittävän vahvaa tunnetta ei toiveista huolimatta ilmaantunut hänelle itselleen.
Pitää sinusta kuitenkin paljon on jopa mustasukkainenkin, muttei kuitenkaan niin paljon kuin hän itse odottaisi pitävän, jotta uskoisi suhteen toimivan parisuhteessa.
Näyttäisi pitävän sinua kuitenkin varalla jos ei parempaa sattuisi ilmaantumaan, jota kuitenkin haeskelee varmaankin parhaillaan.
Yleensä nämä varalla olot eivät johda kunnon suhteeseen ja ovat väärin varalla olijaa kohtaan, varsinkin jos hän ei etsi myös samaan aikaan, myös itselleen paremmin sopivaa kumppania.
Eli siis sinun kannattaisi etsiskellä uusia mahdollisuuksia.

Äänestä

Kun ihmissuhde menee myttyyn syystä tai toisesta. Aluks vihastutaan toiseen sit katkeroidutaan ja senki jälkeen tapahtuu vielä jotain.

Kuitenki ennemmin tai myöhemmin järki alkaa voittaa (uskomatonta mutta totta) ja tajutaan että ei se ihminen ehkä niin inhottava ja paha ollutkaan. Sitten kadutaan vähän aikaa ja pian koitetaan ottaa yhteyttä jopa ihan vaan kaveri mielessä.

Toisaalta saattaa olla että hän ehkä haluaisi vielä pöksyihisi ja pitämään hauskaa. Mut ei välttämättä seurustelemaan.

Äänestä

Kiitos vastauksista! :) Paljon hyviä syitä niistä tilanteelle löysin. Jotain seikkoja toki osasin aavistella itsekin, mutta myös uutta näkökulmaa tilanteeseeni sain.

Edelleenkään es kuitenkaan usko, että mies vaan seksi mielessä pitäisi yhteyttä, koska ei kuitenkaan ehdottele tapaamista tai vihjaile muutenkaan siihen suuntaan. Välillä melkein toivon itse, että olisi edes sitä seksiä kun se oli niin ihanaa ;)..mutta oikeasti en kyllä mihinkään pelkkään seksisuhteeseen edes pystyisi. Parempi siis ettei mitään ehdottele.

Hänellä on varmasti haku päällä koko ajan, vielä ei kuitenkaan ole tärpännyt tietääkseni...? En ole häntä siinä mielessä jäänyt odottelemaan, että olisin aina valmiina jatkamaan hänen kanssaan, vaan olen itsekin tapaillut muita miehiä ja aion tapailla jatkossakin. Eiköhän tämäkin mies sitten pikku hiljaa unohdu :(. Toivon ainakin todella, että kiinnostuisin jostakin muusta ja mielellään mahdollisimman pian! ;)

Äänestä
  • Tuossa annettiin jo hyvää kommenttia, mutta...

    Mies ihastui sinuun aluksi paljon. Luultavasti kyseessä on temperamenttinen tyyppi, jolla on aina naisten kanssa aktiivinen alkuvaihe, mutta innostus myös hyytyy yhtä nopeasti.

    Vaikka mies jättikin sinut, hän on silti omistushaluinen. Tämä on tyypillistä tietyille miehille. Eli vaikka et ollut riittävän "hyvä" hänelle, et silti saisi tavata ketään muitakaan miehiä.

    Eli toisin sanoen mies on ääliö. Olet ehkä itse niin ihastunut/rakastunut häneen, ettet näe sitä. Ääliö hän on sitä huolimatta. Sinun kannaltasi oli luultavasti hyvä, että suhde loppui lyhyeen.

    Äänestä

lueskelin joskus kirjaa, jonka nimi on jotain "miehet ovat marssista, naiset veenuksesta"

Oma nakokulmani on, etta mies on kiinnostunut sinusta ja miehet vain tarvitsevat valilla etaisyytta saadakseen aikaa miettia asioita..

En usko etta, han tarkoituksella loukkasi sinua siella baarissa, mustasukkaisuutta se oli, ehka han vain tajusi silloin, etta valittikin sinusta enemman, kuin oli kuvitellut ja haluaa nyt lahentya sinua.

Jos teilla on ollut hyva olla yhdessa, pida siita kiinni ja rohkaise hanta tulemaan luoksesi.

Naiset helposti syyllistavat itseaan, kun mies vetaytyy kauemmaksi, vaikka mies ei pahaa tarkoittaisikaan.. vain aikaa kootakseen ajatuksensa, tutkiakseen tunteitaan.

Tama ei ole korkein totuus, vain yhden nuoren miehen nakokulma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ymmällään kirjoitti:

Ois kiva jos joku osaisi kommentoida tätä jotenkin. Itse en tällaista käytöstä oikeen ymmärrä :(

Tapasin siis jokin aika sitten mukavantuntuisen miehen erään ystäväni tupareissa. Ollaan joskus aiemminkin nähty, mutta ei edes juteltu. Toisemme siis tiesimme vain näöltä. Vaihdettiin numeroita ja mies ehdotti tapaamista. Tavattiin sitten, mies siis ehdotti ensin. Kiinnostuin hänestä hyvin pian ja viihdyimmekin hyvin yhdessä. Ajattelin kuitenkin odottaa, että mies ottaa seuraavan kerran yhteyttä, etten ole liian tungetteleva (kokemusta on....).

Mies laittoikin hyvin pian viestiä että oli viihtynyt kanssani oikein hyvin ja haluaisinko vielä tavata? Vastasin myöntävästi ja niin aloimme tapailemaan. Mies soitteli minulle päivittäin. Toki itsekin otin yhteyttä, mutta mies siis selkeästi aktiivisemmin. Näimmekin muutaman viikon ajan lähes joka päivä ja toki seksikin tuli mukaan kuvioihin. Ihastuin häneen koko ajan enemmän ja luulin että se oli molemminpuolista. Mies kyseli paljon minusta, halaili ja pussaili eikä tosiaan vaikuttanut siltä että olisi esim. pelkän seksin perässä ollut!

Minua vaan ihmetytti miehen innokkuus nähdä niin usein ja mietinkin jo miten sanoisin hänelle, että ei meidän ihan joka päivä tarvitse nähdä. Voidaan siis pikku hiljaa tutustua. En ehtinyt asiaa ottaa edes koskaan puheeksi, sillä erään, viimeiseksi jääneen, tapaamisemme jälkeen mies vaan ilmoitti ettei halua jatkaa enää näin. Siis pelkkä kaveri haluaa vain kanssani olla. Olin tosi pettynyt, mutta pakko se oli vaan hyväksyä.

Ei tässä mitään, mutta meille tuli sitten myöhemmin eräitä erimielisyyksiä kyseisen miehen kanssa. Hän oikeastaan aloitti kerran riitaa haastamaan baarissa ihan tyhjänpäiväisestä aiheesta (juttelin yhden toisen miehen kanssa..)ja tämän seurauksena suuttuikin minulle niin, että olin varma etten kuule hänestä enää ikinä mitään. Toki itsekin loukkaannuin, kun hän minua todella törkeästi nimitteli (mustasukkaisuutta..?). Itse pyrin sellaista välttämään vaikka vihainen olisinkin. Vähään aikaan en hänestä sitten kuullutkaan, enkä tosiaan viitsinyt ottaa itsekään yhteyttä, mutta sitten yhtäkkiä hän laittoi tekstarin että "miten menee?" niin kuin ei olisi mitään tapahtunut. Nykyään tekstaillaan silloin tällöin, ehkä kerran pari viikossa hänen aloitteestaan. Mutta ei siis tosiaankaan olla puhuttu mitään tapaamisesta. Kyselee mm. aina välillä onko mulla miehiä yms.

Ihmetyttää vaan, että miksi hän haluaa olla missään yhteydessä minuun enää? Itse halusi lopettaa tapailun vaikka oli ollut selkeästi aktiivisempi osapuoli. En siis tosiaankaan ollut ahdistellut häntä. Sitten vielä suttui minulle ihan tyhjästä ja loukkasi todella. (Itsekin juttelee aina baarissa naisten kanssa ja kun ei edes tapailla, miksi en itse saisi kenenkään kanssa jutella..?) Nyt sitten on kuin ei mitään olisi ikinä tapahtunut. Toisaalta ilmeisesti haluaa pysyä väleissä, mutta ei kuitenkaan koskaan nähdä. En ymmärrä? Eikö yleensä ole niin, että miehet nopeasti häippäsee kokonaan sen jälkeen ku on sovittu, että ollaan "vaan" kavereita... Sen olen kuullut, että ketään toista hänellä ei ole. Ei ainakaan mitään vakavaa. Olisi vaan helpompi unohtaa hänet, jos hän ei itse ottaisi aina yhteyttä. Vaikeaa olla vaan vastaamatta :(..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu