Ollaan asuttu "tyttöystäväni" (24v) kanssa n. 4 vuotta yhdessä. Ja joka viikonloppu täytyy käydä anoppilassa kahvilla tai syömässä. Naiseni käy viikollakin kerran tai pari, kun on niin paljon asiaa äiteelle (välimatkaa n.30km)...
Itseäni on alkanut oikein ahdistamaan jatkuvat kyläilyt ja olen tekosyillä yrittänyt jäädä pois vierailuilta. Mutta anoppi ja appiukko tulevat välittömästi vastavierailulle, jos olen kerran pois... Soittavat, että ollaan 5:n minuutin päästä teillä! Laittakaa kahvi tippumaan! Voi v..!
Onko jollain samoja kokemuksia tai neuvoja..?
Itseäni on alkanut oikein ahdistamaan jatkuvat kyläilyt ja olen tekosyillä yrittänyt jäädä pois vierailuilta. Mutta anoppi ja appiukko tulevat välittömästi vastavierailulle, jos olen kerran pois... Soittavat, että ollaan 5:n minuutin päästä teillä! Laittakaa kahvi tippumaan! Voi v..!
Onko jollain samoja kokemuksia tai neuvoja..?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sanopa elämänkumppanillesi, että tästedes vierailut harvenevat. Puolin ja toisin. Piste. Ja pidä huoli, että näin myös toimitaan.
Kyllähän nyt, herran jestas, täytyy viikonloppuja voida käyttää muuhunkin!
edellisen kanssa. Rakastan tyttäriäni yli kaiken, mutta en kyllä haluais heitä vävyineen joka viikonloppu huh huh. Nämä äitien ja tyttärien väliset kahdenkeskiset tapaamiset voivat olla molemmille antoisia. Hyväähän se anoppi tarkoittaa, mutta ei nyt ole käsittänyt, että olette aikuisia ihmisiä ja teillä pitää olla oma elämä. Otahan etäisyyttä fiksusti.
Tyttöystävälläsi on joko erittäin läheiset ja lämpimät välit vanhempiinsa, tai sitten hän on vielä tiukasti kiinni äidissään kun noin usein täytyy tavata. Vaikea sanoa kumpi versio on lähempänä totuutta, kun ei tunne tapausta sen paremmin. Ymmärrän hyvin, että tällainen kiinteä yhteydenpito alkaa ennenpitkää ahdistamaan; joka viikonloppuinen "pakko"vierailu on varmasti hermoja kiristelevä kokemus. Oletko koskaan puhunut tyttöystäväsi kanssa fiiliksistäsi? Jos yrittäisitte löytää tilanteeseen jonkinlaisen kompromissiratkaisun?
Hei!
Meillä on melkein sama juttu, mutta mieheni käy äitinsä luona melkein joka viikonloppu. Se ei häiritse silloin kun en ole hänen kanssaan, koska me tavataan vain pyhät ja viikonloput opiskeluni takia.
Olen miettinyt itsekin, että kun pian ruvetaan asumaan yhessä, joutummeko käymään mieheni äitin luona viikonloppuisin? Itse en jaksaisi, sillä siellä ei ole pahemmin tekemistä.Hänen äitinsä kun on hiljaisempaa sorttia, mutta uskon että hän arvostaa sitä kun poikansa tulee käymään. En tietä vielä itsestäni, mutta huomautti heti kun mieheni ei ollut käynyt kahdeen viikkoon.
Toivon harttaasti, ettei kultani joutu äitinsä kuskiksi! Silloin kun pitäisi esmes. mennä kyläilemään mieheni veljen anopin luo tai muuta vastaava. Mieheni äitillä on toinenkin poika, joka voisi myös hoitaa sellaiset hommat... mutmut. Kyläileminen yms. varmaan johtuu siitä ettei tulevalla anopillani ei ole enään miestä eikä osaa ajaa...
Toivottavasti tilanne ei äijy pahaksi ja kertoisin miehelleni, että hän voisi jättää reissut vähämmälle, jotta voitaisiin olla enemmän yhdessä. Asia ei ole VIELÄ paha, joten siitä kai selviän.
Apua ei minusta ollut.Hmm, äitini ja minun välillä tulisi olemaan 150km, mut en kuitenkaan jaksaisi kyläillä perheeni luona. Ja miehen äiti ei tänne pääse, joten siinä mielessä voin nauttia miehestäni ilman reissua minekkään...
Minulla on sellaista kokemusta asiasta että meidän perhe käy minun vahempieni luona todella paljon,asuvat aika lähellä. Itselläni on todella hyvät välit äitiini, ja yleensä se on vielä mieheni joka ehdottaa että "lähdetääs anoppilaan". Käymme siellä pari-kolme kertaa viikossa,kun taas miehen vanhempien luona parin viikon välein. On joskus vanhempieni kanssa naurettukin että he eivät kerkeä ikinä meille kylään kun me ollaan aina siellä :)
eikö tuo ala jo olla liikaa?? Onko teillä omaa elämää ollenkaan? Kyllä meillä hermot palaisi jos koko ajan pitäisi vierailla.
No nyt on ollut muutenkin aika hiljaista vierailujen kanssa kun yhdet asuu 400km päässä ja toiset ulkomailla..
Kyllä meillä oma elämä on, ja hyvä elämä onkin. Itse en näe asiassa mitään pahaa jos tulemme hyvin toimeen,kotona asuu vielä yksi veljistäni ja muutkin sisareni vierailevat ahkeraan. Ja niinkun jo aiemmin sanoin,se en aina ole minä joka sinne "mummolaan"lähtöä ehdottaa vaan mieheni. Meillä nyt sattuu olemaan hyvät välit joten mitä siitä? Eikä meidän siellä "pidä" vierailla,ihan vapaasta tahdosta käymme!
Kiva, että teillä on hyvät välit. Niin minullakin.
Enkä oikein ymmärrä, kun muiden täällä kirjoittaneiden mielestä jossain elämän vaiheessa aivan kuin _pitäisi_ alkaa vihaamaan/välttelemään vanhempiaan ja appivanhempia.
Ihmeellistä ettei aikuinen mies jaksa viikonloppuna käydä anoppilassa syömässä tai kahvit juomassa. Voihan sitä sopia vaimokkeen kanssa ettei sitten viivytä kauan.
Kun minä ja mieheni asuimme lähellä minun vanhempiani, kävimme joko lauantaisin saunaamassa tai sunnuntaisin syömässä. Eikä tullut mieheltä palautetta, että ärsyttää tai on liikaa, kun emme siellä koskaan koko päivää viipyneet. Johtuisikohan siitä että miehelläni on hyvät välit minun vanhempiini.
Tuntuu että tällä palstalla ihmiset valittavat mitättömistä pikkuasioista. Ei edes haluta yrittää tai tulla toimeen anopin ja apen kanssa, vaan aina pitäisi saada tehdä juuri niin kuin itse haluaa, välittämättä paskaakaan siitä miltä oma käytös saattaa anopista/apesta tuntua. Vaikka en minä kyllä kannata sitäkään, että oma elämä järjestetään kokonaan niin kuin anoppi/appi vaatii, vaan että yritetään päästä kompromisseihin ja suhtautua erilaisista näkökannoista huolimatta positiivisesti toiseen. Mutta osa porukkaa täällä on aivan piikit pystyssä ihan pikkuasioistakin, ihmetyttää...
:) Kyllä näissä jutuissa on aina monta puolta, ylempänä luki, että pitäisi alkaa vihaamaan vanhempiaan joidenkin mielestä no ei, mutta jossain vaiheessa on otettava se oma elämä hallintaan, onhan se mukava käydä mummolassa(tarkoitan omia ja mieheni vanhempia), mutta niin on muuallakin... Miksi sen kyläpaikan on oltava aina se mummola.. En tiedä ymmärrätkö mitä taroitan.. Miksei se välillä voi olla jotain ihan muuta?
Jokainen elää tavallaan ja minä elän omaa elämääni johon ei kuulu/sovi jatkuva mummoloissa ravaaminen soitellaan kyllä ja pidetään yhteyttä. Vaan ykkösenä on oma perhe-elämäni ja meidän perheen tarpeet ja vasta loppupäässä suvun vaatimukset... Ja niitä toteytetaan omien rahkeiden mukaan...