Nokian toimitusjohtajasta teitoa.

Nokian sivuilta löytyvien, 10.2 päivitettyjen tietojen mukaan toimitusjohtaja Stephen Elop ei omista ainuttakaan Nokian osaketta (katso linkki).

Aamulehden mukaan Nokian työntekijöiden keskuudessa huhutaan, että Elopilla olisi kuitenkin yhä huomattava määrä Microsoftin osakkeita.

Tuorein tieto Elopin Microsoft-omistuksista löytyy teknologiaosakkeita listaavan NASDAQ:n rekistereistä. NASDAQ:n mukaan Elopilla oli elokuun 2010 lopussa tehdyn osakekaupan jälkeen 261 302 Microsoftin osaketta. Hän myi tuolloin reilut 23 000 osaketta 23,64 dollarin kappalehintaan, eli nettosi vajaat 500 000 dollaria.

Elopin valinta Nokian toimitusjohtajaksi julkistettiin reilu viikko osakekaupan jälkeen, 10. syyskuuta.

Poistuttuaan Microsoftin sisäpiiristä Elopin ei enää ole tarvinnut ilmoittaa kauppojaan NASDAQ:lle.

Kenen asialla?

Osakesäästäjien keskusliiton puheenjohtaja Timo Rothovius sanoo Aamulehdessä, että Nokian pitäisi kertoa välittömästi, jos Elop omistaa vieläkin Microsoftia.

- Ei tuo kovin hyvältä kuulosta. Elopin olisi pitänyt lähtiessään myydä kaikki osakkeet ja ostaa jotain muuta tilalle. On todella outoa, jos hän ei ole näin menetellyt.

Rothoviuksen mukaan Microsoftin ja Nokian välinen yhteistyö näyttää niin huonolta Nokian kannalta, että voi jopa ajatella, että Elop ajaa entisen työnantajansa asiaa.

IL
293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Stephen Elop

Äänestä

niin että eeloppi otettiin nokian toimariksi juuri sen vuoksi että häneltä löytyy microsoft-taustaa. kyllähän tuota yhteistyötä on varmasti pohdittu ja suunniteltu jo pitkään. ja yksi mies ei nokiaa ja microsoftia yhdistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nokia kaapattin.arab kirjoitti:

Nokian sivuilta löytyvien, 10.2 päivitettyjen tietojen mukaan toimitusjohtaja Stephen Elop ei omista ainuttakaan Nokian osaketta (katso linkki).

Aamulehden mukaan Nokian työntekijöiden keskuudessa huhutaan, että Elopilla olisi kuitenkin yhä huomattava määrä Microsoftin osakkeita.

Tuorein tieto Elopin Microsoft-omistuksista löytyy teknologiaosakkeita listaavan NASDAQ:n rekistereistä. NASDAQ:n mukaan Elopilla oli elokuun 2010 lopussa tehdyn osakekaupan jälkeen 261 302 Microsoftin osaketta. Hän myi tuolloin reilut 23 000 osaketta 23,64 dollarin kappalehintaan, eli nettosi vajaat 500 000 dollaria.

Elopin valinta Nokian toimitusjohtajaksi julkistettiin reilu viikko osakekaupan jälkeen, 10. syyskuuta.

Poistuttuaan Microsoftin sisäpiiristä Elopin ei enää ole tarvinnut ilmoittaa kauppojaan NASDAQ:lle.

Kenen asialla?

Osakesäästäjien keskusliiton puheenjohtaja Timo Rothovius sanoo Aamulehdessä, että Nokian pitäisi kertoa välittömästi, jos Elop omistaa vieläkin Microsoftia.

- Ei tuo kovin hyvältä kuulosta. Elopin olisi pitänyt lähtiessään myydä kaikki osakkeet ja ostaa jotain muuta tilalle. On todella outoa, jos hän ei ole näin menetellyt.

Rothoviuksen mukaan Microsoftin ja Nokian välinen yhteistyö näyttää niin huonolta Nokian kannalta, että voi jopa ajatella, että Elop ajaa entisen työnantajansa asiaa.

IL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu