Kysymys on sekä miehille että naisille!
Naisilta haluaisin tiedustella ovatko jotkut teistä todellakin mieleltään aivan tyhjiä ja aivottomia vai ovatko ne jotkut vain ovelia ja älykkäitä huijatessaan hölmöjä miehiä miten mieli lystää?
Miehiltä kysyisin, että oletteko törmänneet naisiin, joilla ei ole lainkaan ajatuksia eikä sanottavaa?
Olen tässä tapaillut pari kuukautta erästä parikymppistä neitokaista. Ennen tätä tutustuimme toisiimme sähköpostitse pari kuukautta. Tämä neiti on ollut varsin innokas tapaamisten suhteen ja yleensä molemmilla on tuntunut olevan hauskaa ja viihtyisää. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut epätietoiseksi ja samalla epätoivoiseksi. Viime tapaamisesta tulee kohta kolme viikkoa ja yhteyttä ei ole pidetty viikkoon. Tai ainakaan toinen osapuoli ei ole vastannut viikko sitten lähettämääni s-postiin, joka koski viime viikolle sovittua tapaamista, joka peruuntui tytön toimesta.
Omista tunteistani olen kertonut parhaani mukaan, lisäksi olen kertonut, mitä toivon ja odotan suhteelta, olen kehunut tytön kauneutta ja hyvää kroppaa ja olen tavannut tyttöä lukemattomia kertoja hänen halusta. Olen useaan kertaan kysynyt tytön tunteita/mielipiteitä milloin mistäkin. Olen kertonut taustojani, tekemisistäni, harrastuksistani, opiskelustani, olen kirjoittanut runoja ja lähetellyt huumoripostia sekä sykähdyttäviä kertomuksia. Olen ollut hellä, rehellinen, avoin, kohtelias, ystävällinen, kärsivällinen, uskollinen ja joustava.
Ai että mitäkö olen itse saanut!?! Tapaamisten välissä olen kuullut isosta ikävästä, malttamattomuudesta ja kuinka tärkeä olen. Olen saanut suudelmia, halauksia ja seksiäkin on ollut tarjolla. Kuvailevia mielipiteitä en ole kysymyksistä huolimatta saanut oikeastaan mistään asiasta, paitsi joo ja ei sopiviin kysymyksiin eikä toinen ole kertonut tunteistaan, taustoistaan tai tekemisistään sen paremmin. Tyttö ei ole koskaan kommentoinut juttujani eikä tekemisiäni. Aina olen kysymällä varmistanut tekemisten ja puheenaiheiden kiinnostavuuden. Itse olen tehnyt ja sanonut mitä olen luvannut ja sovittu, mutta tyttö on pettänyt jo kolmesti lupauksensa sovittujen tapaamisten ja aikataulujen suhteen. Kysymykseen olen usein saanut vain hymyn tai hymähdyksen ja viesteihin toinen osapuoli vastaa miten sattuu milloin sattuu. Ei ole koskaan pahoitellut myöhästymistään, vähäisiä sanomisiaan tai sovittujen juttujen peruuntumisia.
Olen tullut siihen johtopäätökseen, että olen täyskahjo, jos jatkan vielä tätä tuhoon tuomittua hommaa. On nimittäin helvetin raivostuttavaa, kun tunnun olevan toiselle, kuin ilmaa, toisella ei ole mistään asioista mitään sanottavaa, ei mielipiteitä, ei tunteita, ei kunnioitusta, ei tilannetajua, eikä logiikkaa. Hän on välinpitämättömyydellään murskannut luottamukseni häneen. Hän on käyttäytymisestään huolimatta ollut jatkuvasti halukas tapaamaan meikäläistä. Nyt on sitten ollut viikko aivan hiljaista. Ei saa puhelimella yhteyttä eikä viesteihin vastata. Helvetin kikkailua, sanois saatana suoraan, jos haluaa lopettaa. Joko olen joku pelinappula jossain ihme pelissä tai sitten olen tutustunut niinkutsuttuun joo-joo -tyttöön, jonka luonteeseen ei kuulu puhuminen eikä ajatteleminen. Olen vahvasti jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla.
Tulipa pitkä pätkä silkkaa paskaa, sillä parin viikon päästä tää spedeily on historiaa. No kommentoida voi jos haluaa, mutta sekin on loppuviimein yks hevon hailee.
Naisilta haluaisin tiedustella ovatko jotkut teistä todellakin mieleltään aivan tyhjiä ja aivottomia vai ovatko ne jotkut vain ovelia ja älykkäitä huijatessaan hölmöjä miehiä miten mieli lystää?
Miehiltä kysyisin, että oletteko törmänneet naisiin, joilla ei ole lainkaan ajatuksia eikä sanottavaa?
Olen tässä tapaillut pari kuukautta erästä parikymppistä neitokaista. Ennen tätä tutustuimme toisiimme sähköpostitse pari kuukautta. Tämä neiti on ollut varsin innokas tapaamisten suhteen ja yleensä molemmilla on tuntunut olevan hauskaa ja viihtyisää. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut epätietoiseksi ja samalla epätoivoiseksi. Viime tapaamisesta tulee kohta kolme viikkoa ja yhteyttä ei ole pidetty viikkoon. Tai ainakaan toinen osapuoli ei ole vastannut viikko sitten lähettämääni s-postiin, joka koski viime viikolle sovittua tapaamista, joka peruuntui tytön toimesta.
Omista tunteistani olen kertonut parhaani mukaan, lisäksi olen kertonut, mitä toivon ja odotan suhteelta, olen kehunut tytön kauneutta ja hyvää kroppaa ja olen tavannut tyttöä lukemattomia kertoja hänen halusta. Olen useaan kertaan kysynyt tytön tunteita/mielipiteitä milloin mistäkin. Olen kertonut taustojani, tekemisistäni, harrastuksistani, opiskelustani, olen kirjoittanut runoja ja lähetellyt huumoripostia sekä sykähdyttäviä kertomuksia. Olen ollut hellä, rehellinen, avoin, kohtelias, ystävällinen, kärsivällinen, uskollinen ja joustava.
Ai että mitäkö olen itse saanut!?! Tapaamisten välissä olen kuullut isosta ikävästä, malttamattomuudesta ja kuinka tärkeä olen. Olen saanut suudelmia, halauksia ja seksiäkin on ollut tarjolla. Kuvailevia mielipiteitä en ole kysymyksistä huolimatta saanut oikeastaan mistään asiasta, paitsi joo ja ei sopiviin kysymyksiin eikä toinen ole kertonut tunteistaan, taustoistaan tai tekemisistään sen paremmin. Tyttö ei ole koskaan kommentoinut juttujani eikä tekemisiäni. Aina olen kysymällä varmistanut tekemisten ja puheenaiheiden kiinnostavuuden. Itse olen tehnyt ja sanonut mitä olen luvannut ja sovittu, mutta tyttö on pettänyt jo kolmesti lupauksensa sovittujen tapaamisten ja aikataulujen suhteen. Kysymykseen olen usein saanut vain hymyn tai hymähdyksen ja viesteihin toinen osapuoli vastaa miten sattuu milloin sattuu. Ei ole koskaan pahoitellut myöhästymistään, vähäisiä sanomisiaan tai sovittujen juttujen peruuntumisia.
Olen tullut siihen johtopäätökseen, että olen täyskahjo, jos jatkan vielä tätä tuhoon tuomittua hommaa. On nimittäin helvetin raivostuttavaa, kun tunnun olevan toiselle, kuin ilmaa, toisella ei ole mistään asioista mitään sanottavaa, ei mielipiteitä, ei tunteita, ei kunnioitusta, ei tilannetajua, eikä logiikkaa. Hän on välinpitämättömyydellään murskannut luottamukseni häneen. Hän on käyttäytymisestään huolimatta ollut jatkuvasti halukas tapaamaan meikäläistä. Nyt on sitten ollut viikko aivan hiljaista. Ei saa puhelimella yhteyttä eikä viesteihin vastata. Helvetin kikkailua, sanois saatana suoraan, jos haluaa lopettaa. Joko olen joku pelinappula jossain ihme pelissä tai sitten olen tutustunut niinkutsuttuun joo-joo -tyttöön, jonka luonteeseen ei kuulu puhuminen eikä ajatteleminen. Olen vahvasti jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla.
Tulipa pitkä pätkä silkkaa paskaa, sillä parin viikon päästä tää spedeily on historiaa. No kommentoida voi jos haluaa, mutta sekin on loppuviimein yks hevon hailee.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mielenkiintoinen tarina, en kommentoi enempää.
Siinä olet mielestäni oikeassa että olet täyskahjo jos ko. tyypin kanssa mitään jatkat.
hän saattaa olla varattu.
...tämä nainen on jo varattu ja haki sinusta vain hetken huvia. Tai sitten hän on yksinkertaisesti muuttanut mieltään suhteesi. Ei siis halua jatkaa juttua pidemmälle, mutta ei osaa ilmaista sitä suoraan. Mene ja tiedä...
Naista ei kiinnosta. Hän ei vain uskalla sanoa sitä sinulle. Sähköpostissa on helppo flirttailla, ja sanoa "muka-ikävöivänsä", mutta tapaaminenhan on eri juttu. Siksi nainen ei halua tavata. Ja nainen ei siihenkään uskalla sanoa ei, kun ehdotat tapaamista, vaan peruu viimetipassa jonkin tekosyyn turvin.
Ja nyt hän on jo niin ahdistunut että ei vastaa sähköpostiin ja puhelimeen, ajattelee näin pääsevänsä "kivuttomimmin" sinusta eroon. Eikä tämä välttämättä ole suunniteltu juttu, vaan esim. puhelimen soidessa nainen menee vähän kuin lukkoon, ja katsoo paremmaksi olla vastaamatta. Loukkaavaa käytöstä, mutta kun uskallus puuttuu rehellisesti puhua, niin on mielummin sitten hiljaa. Huono omatunto naisella on aivan varmasti.
Ihan huono omatunto tästä tulee, ite oon nimittäin myös toiminut juuri näin kuin Sonja kirjoitti :( Mulla kiinnostus vaan loppu ja olin ennen aika huono ilmottaan sen suoraan... Nykyään kyllä pyrin toimimaan eri tavalla.
Kiitos kaikille kommentoineille!
Tänään sitten selvitin asiat perin juurin toisen osapuolen kanssa. Ei ollut varattu tai vastaavaa, mutta toinen ei vaan ollut enää kiinnostunut - ei ole kuulemma ollut enää vähään aikaan. Karmivinta oli kuulla, että toinen osapuoli oli miettinyt suhteen toimimattomaksi jo alkumetreillä, mutta halusi silti tavata aina uudestaan ja antoi ymmärtää että oli kiinnostunut. Olin siis kokeilu, joka ei kestänyt, koska jutussa ei kuulemma ollut sitä jotain.
Toisaalta olen helpottunut, mutta toisaalta on helvetin paha olo. Itselle kun ehti kaikesta huolimatta jo muodostua syvempiä tunteita toista kohtaan ja toinen ei kuulemma ollut oikein tuntenut mitään. Jumalauta mutta joskus sitä on tyhmä ja sokea. Paljolta olisin säästynyt, jos toinen olisi ollut rehellinen ja avoin. Kai se tästä helpottaa, mutta kyllä nyt on saatanan paska olo. Rauhallisella mielellä erosimme ja likka esitti, että voisimmeko olla jatkossa silti ystäviä. Lupasin että ehkä kavereita, mutta ystävyydestä en tiedä. Tuska on viiltävä, mutta ehkä aika parantaa haavat...
Miksi suhteen lopettava osapuoli yleensä aina kysyy "Voitaisko me olla silti ystäviä?" Näin erityisesti naiset. Ko. kysymykseen sitten yleensä oletetaan vastattavan jotain myöntävää. Todellisuudessahan mitään ystäviä ei tietenkään tulla olemaan eikä usein edes haluta olla. Lauseella kai tarkoitetaan "voitko olla muistelematta pahalla" tai yritetään jotenkin lieventää yllätystä, eron tuskaa tms. Kuitenkin useimmat jäävät miettimään, että mitä ystäviä tässä nyt pitäisi ruveta olemaan? Ehkä tuo pohtiminen johtuu siitä, että suomen kielessä yleensä tarkoitetaan, mitä sanotaan? Tässäkin riittäisi, että toinen sanoisi pelkästään olevansa pahoillaan, mutta se on kaiketi useimmille liian vaikeaa.
Ja raastavin seikka - kuten yleensäkin mun elämässä - on se, että mulla ei oikein ole ketään kelle purkaisin sydäntäni. Ei mulla ole hyviä ystäviä ja ne pari kaveriakin ovat melko etäisiä. Eihän ne pelkät sydänsurut välttämättä, mutta kun mukana tulee yksinäisyys ja täysi tyhjyys...no kai se siitä tavalla tai toisella joskus helpottaa.
sitten pitää etsiä joku, jolle purkaa sydäntään, eli sosialisoitukaa, sosialisoitukaa! heivaa ne kaverit, jotka eivät sun juttuja jaksa kuunnella, jokainen ansaitsee hyvän ystävän. yksinäisyys helpottaa kyllä, tyhjyyski, kun otat aikaa ja ajattelet välillä ittees, etkä muita (sitä koppavaa muijaa...). hyvä että purat sydäntäsi täällä, se varmasti helpottaa, sitten ulos ja alkavasta kesästä nauttimaan! kaikki kääntyy vielä hyväksi!:)
Melkein kuin oma tapaukseni, tosin en onneks edennyt ihan yhtä pitkälle.. Ei naisilla mitään tunteita ole, puhuvat vaan. Miehet on kertakäyttö kamaa, jonka voi jättää ilman omantunnon tuskia. Taas se sun muija on saanut lisää itsevarmuutta ja voi puhua kavereiden kanssa siitä yhdestä jätkästä, joka oli niin itseään täynnä ja kuvitteli saavansa kenet vaan.. Me miehet voidaan vaan ihmetellä ja kysellä, että mitä **ttua tämäkin oli..
LUOTA VIRTUAALIHALITTELIJANAISEEN!!!
Mulla on ämpäri aina tuossa vieressä siltä varalta että joku ämmä rupee h*limaan kesken paskanjauhannan.
Nyt kun vaihteeksi osaa ajatella taas hieman selkeämmin asioita, niin kyllä sitä on ollut tosissaan sokea tosiasioille. Joskus tapaamisten alkuaikoina hieman vaistosin jotain negatiivista, mutta en sitten sen paremmin luottanut vaistooni. Sen ainakin opin, että toista kertaa ei tule, että sortuisin johonkin joo-joo -muijaan. Kai sitä toivoi, että toinen alkaisi avautumaan enemmän, kun oppii paremmin tuntemaan, mutta koko homma olikin jotain helvetin leikittelyä. Eilispäivä, viime yö ja tänään aamu olivat yhtä helvetin tuskaa, mutta nyt alkaa hieman helpottaa. Musiikilla, ulkoilulla ja kaikenlaisella tekemisellä saa mielelle muuta tekemistä, kuin jonkun paskan ajatteleminen.
Itse pyrin hoitamaan asiat yleensä loogisesti ja rauhallisen luonteeni mukaisesti, niin tein myös eilen. Eilen tuntui, että saattaisin tarvita sitä akan "ystävyyttä" jatkossa, mutta kun tarkemmin olen ajatellut niin eihän semmoseen saatanan huijaripaskaan voi mitenkään luottaa jatkossakaan. Se ei tule multa saamaan enää mitään, koska menetetyt tunteet, kunnioitus ja luottamus on murskana ja tunteet ovat muuttumassa puhtaaksi vihaksi ja ennenkaikkea sääliksi. Voin vain sääliä sitä muijaa ja sen toimintatapoja ja ennenkaikkea säälin sitä jotakuta, joka joutuu tän muijan uhriksi uudelleen.
Ja olen sikäli onnellinen, että en pyörinyt pompoteltavana tämän pidempään. Tässäkin meni jo pieni pala elämää hukkaan, mutta paskaakos siitä. Ja mitä helvetin järkeä tommosesta paskasta on masentua. Tää kovettaa vaan sitä mun suojakuorta, jonka avulla olen oppinut selviämään. Olen nyt entistä epäluuloisempi ja luottamukseni saavuttaminen on entistä vaikeampaa, mutta ehkä vielä jostain löytyy luottamukseni arvoisiakin naisia. Vielä vähän aikaa "toipumista" ja voin iloita siitä, että olen vapaa ja nauraa koko paskalle. Matka jatkuu eikä menneitä pidä jäädä miettimään, vaan pyrkiä menneistä oppineena katsomaan mitä tuleva tuo tullessaan.
sano mun sanoneen..ehkä tää oli jollain lailla kasvattava kokemus(vaikka raa-alta kuulostaakin)..tietää jatkossa että ottaa hieman varovaisemmin tunteidensa kanssa.Itse olen sellainen etten uskalla rakastua päätä pahkaa,siinä pettyy ja lujaa,mutta mottona pidänkin sitä että hiljaa hyvää tulee.Uskoisin että löydät sopivanlaisen naisen itsellesi,nimittäin noita sydänten särkijöitä sattuu aina matkan varrelle,sitä oikeaa etsiessä.Sitten joskus kun vierellä on joku ihana ihminen ketä rakastaa,je keneen voi luottaa..saa hän huomattavasti enemmän arvostusta kuin olisit ennen kyennyt antamaan.Tää elämä on vaan tällaista että pitää pettyä ja kärsiä,unohtamatta kuitenkaan kaikkea hyvää mitä se elämä tuo myöstullessaan.Vaiherikasta sanoisin..
Stemppiä sulle!..ei vaivuta itsesääliin...jookosta!
hyvästä kommentistasi. En aio jäädä säälimään itseäni vaan aion jatkaa eteenpäin. Mulla nyt vaan on ollut viime aikoina muitakin murheita eli kaikki on kaatunut vähän yhtäaikaa päälle. Mun motto on kuitenkin, että ihminen on sopeutuvainen ja vaikka olenkin tämmönen yksinäinen heppu, niin aion silti selvitä. Tämä täytyy tosiaankin ottaa kasvattavana kokemuksena. Mulla oli tässä vuosi sitten hetki, jolloin oma maallinen vaellukseni oli katketa kokonaan omasta tahdosta, kun sitä lakkasi välittämästä itsestään. Olen kuitenkin päättänyt, että niin syvälle en aio enää vajota vaan yritän oppia nauttimaan elämästä enemmän ja kohtaamaan vastoinkäymiset paremmin. Queenin sanoin The Show Must Go On...