Vanhempiensa kanssa asuvat naiset!

En tod. asu lapsuudenkodissani ja kaukana siitä asunkin. Lähdin ehti kun voin. Mutta olishan se tavallaan kiva... jos olisi koti, vanhemmat, kaikkea. En ikinä lähtisi pois.

Aika absurdi ajatus minulle, että joku aikuinen asuisi vanhempiensa luona, mutta kai niitä syystä tai toisesta on. Esim. mukavuus- laiskuus- tai taloudellisuussyistä.

On niitä tiedän parikin tapausta, vanhaksi piiaksi jäivät. Yksi on minua reilu 20v vanhempi ja toisen ikää minä en muistakaan. Tosin en tiedä onko tämä toinen enää sellainen, mutta toisen tiedän varmasti että ei ole ikinä muuttanut mihinkään.

Kyllä meitä on olemassa :)

Minä en asu vanhempani kanssa, mutta minun vanhempani asuu kyllä minun kanssani.

Onhan niitä mutta ei heistä puhuta, koska yleisellä tasolla siinä ole mitään noloa jos nainen asuu vanhempien luona.
Miehen täytyy olla itsenäinen, naisen ei.

Aikoinani olin ehta peräkammarin tyttö. Asuin kotona pitkälti yli 20 vuotiaaksi. 90-luvulla se ei ollut niin suuri peikko kuin nyt, mutta kyllä joku työpaikalla yritti viritellä asian tiimoilta kiusaamistakin. En kokenut häpeää tai jääneeni mistään paitsi. Todistaako tuo sitten, että olen outo tyyppi? Ehkäpä. Muutin omilleni saatuani riittävät rahat kasaan.

Tiedän joitakin "aikalaisiani" peräkammarityttöjä. Heistä osa on maaseudulla hoitamassa kotitilaansa tai huolehtivat vanhemmistaan palkkatyön ohessa. Useimmat tietysti muuttivat työpaikan perässä kuka minnekin. Suurin osa on löytänyt miehenkin ja elää oman näköistään elämää ilman suurempia traumoja.

Itse olen lapsuuteni 80- ja 90-luvuilla maaseudulla viettänyt ja eikä ainakaan siellä paljoa noita kotona asuvia yli 20 vuotiaita naisia ollut, vain muutaman oman ikäiseni/vanhemman tapauksen muistan ja he kaikki asuivat kotona joko siksi että voisivat huolehtia sairaista vanhemmistaan tai hoitaa maatilaa. Itsekin muutin kotoa heti pois kun pääsin armeijasta. Kotoa poismuutto oli helppoa kun asunnot olivat meillä päin hyvin edullisia ja lähellä (alle 60km) oli Oulun kaupunki, jossa asunnot olivat (ainakin vielä tuolloin) edullisia ja siellä oli sekä työpaikkoja että korkeakouluja. Muutama poikamies jäi kyllä vanhempien nurkkiin tuosta kaikesta huolimatta asumaan, syynä olivat lähinnä joko oma laiskuus tai pihi luonne, useimmiten he olivat näitä lukion keskeyttäneitä tai ammattikoulun käyneitä, joilla ei ollut mitään kovin suuria tavoitteita elämässä.

Kotona asuvan yli 20 vuotiaan naisen kohtasin ensimmäistä kertaa treffeillä vasta yliopiston jälkeen kun muutin Vantaalle ja kyllähän se aluksi vähän oudolta tuntui, mutta ei se nyt mitenkään kovin paljoa naisen "arvoa" minun silmissäni laskenut, sillä kyllähän sen kotona asumisen ymmärtää kun asuntojen hinnat ovat täällä mitä ovat ja opiskelijana vaihtoehdot ovat joko soluasuminen tai sitten kotona vanhempien luona. Mutta töissä käyvää ja koulunsa jo päättäneet yli 25 vuotiaat vanhempiensa luona yhä asuvat naiset ovat kyllä jo vähän kummallinen tapaus, varsinkin jos siihen ei ole enää mitään oikeaa syytä. Kyllä sitä tuossa iässä pitäisi jo jokaisen sen verran pystyä tienaamaan että jonkin pikku yksiön saa ja omaa elämää elää.

Mitä muistan/tiedän kotiseudultani niin ei noita kotona asuvia 20v. naisia kovin montaa ollut, suurin osa lähti joko opiskelemaan tai töihin toiselle paikkakunnalle ja ne loput löysivät sitten jonkin paikallisen ukon jonka kanssa yhteen muuttivat.

Ainot jotka jäivät suuremmissa määrin kotiin asumaan yli 20v ikäisinä olivat juurikin noita yläasteelle opiskelunsa päättäneitä tai sitten amiksen käyneitä/keskeyttäneitä joilla ei ollut mitään oikeaa työpaikkaa. Kotona asuivat äidin helmoissa ilmaiseksi ja kylällä ryypiskelivät ja autolla rallia ajoivat silloin tällöin kun heitä näki.

Itse lähdin kotoa jo lukion alussa kun lukio sijaitsi sen verran kaukana.

Ehkä tuon kotona vielä aikuisena asumisen ymmärtää jos asuu isossa kaupungissa jossa vuokrat ovat korkeat, mutta ei tuota oikein muuten ymmärtää.